Eläkeläisleski ja aktiivinen martta Ellen Lähde on melkoisen
epätodennäköinen dekkarisarjan päähenkilö. 58-vuotias entinen kaupungin
kartanpiirtäjä asuu idyllisellä Portsan puutaloalueella Turussa. Ellen on
päässyt itsenäisen elämän makuun, eikä halua jakaa arkeaan kenenkään kanssa.
Asiat tuntuvatkin olevan hyvässä järjestyksessä, kun vuoteen iloja voi
harjoittaa sopivin väliajoin itseä tuntuvasti nuoremman Amin kanssa ja kaupunkilounaille
ja kulttuuririentoihin käsipuoleen saa nuoruudenystävä Mårtenin aina kun siltä
tuntuu.
Ellenillä ovat jalat tukevasti maassa ja sormetkin mieluusti
mullassa, sillä puutarhanhoito on hänen lempiharrastuksensa. Eläkeläisenä hän
on innostunut ulkomaillekin suuntautuvista puutarharetkistä. Myös keittiössä
Ellen on melkoinen velho, ja kuppi kuumaa sitruuna-inkivääriteetä sopii helpotukseksi
vaivaan kuin vaivaan.
Eppu Nuotion Ellen Lähteen tutkimuksia -sarja on
mainio esimerkki pehmodekkarista, joka hienoisesti kallistuu kulinaristisen
dekkarin suuntaan. Ainakin Ellen itse asennoituu elämään ja maailmaan
’hyväntahtoisesti ja usein pilke silmäkulmassa’, kuten pehmodekkari tai kodikas
mysteeri (cozy mystery) määritellään Paula
Arvaksen ja Voitto Ruohosen Alussaoli murha -dekkaritietokirjassa.
Nuotion sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kaksi osaa eli
viime vuonna sarjan aloittanut Myrkkykeiso
ja ihan vasta painosta putkahtanut kakkososa Anopinhammas. Kirjat on siis ainakin tähän asti nimetty kasvien
mukaan. Makuasia on, kuinka nokkelina nimivalintoja pitää, mutta kyllä Nuotio
on ainakin näissä kahdessa teoksessa saanut nimille mukavasti
monimerkityksisyyttä ja nimikasvit vilahtelevat tarinan tarpeistonakin.
Myönnän, että pehmodekkari ei ole aivan suosikkidekkarilajityyppiäni,
vaikka sen edustajia on matkan varrella tullut luettua jonkin verran. Nuotion
dekkarituotantoon olen tutustunut myös, ja luettuna on koko Pii Marin -sarja ja uudesta Nuotion
yhdessä Pirkko Soinisen kanssa
kirjoittamasta taidemysteerisarjasta ensimmäinen osa Nainen parvekkeella. Kakkososa
Sakset tyynyn alla odottelee jo
lukuvuoroaan sekin.
Myrkkykeison hankin viime kesänä onnekkaasti iltatorilta kiertävältä divaristilta edulliseen hintaan, mutta avaamatta se kuitenkin jäi, kunnes sitten huomasin Eppu Nuotion antamasta haastattelusta, että sen jatko-osa Anopinhammas sijoittuu osin kotipaikkakunnalleni eli Kiskoon. Johan tuli liikettä lukijan niveliin! Kiskoon sijoittuvia dekkareita tai kirjoja ylipäätään ei kovin monia ole. Jos kirjassa kotipaikkakuntani mainitaan, jo se on suorastaan pakote lukea kyseinen teos! Pyysin Anopinhammasta kustantajalta arvioitavaksi, ja kaivoin Myrkkykeison dekkarihyllyni kätköistä luvun alle.
Myrkkykeison hankin viime kesänä onnekkaasti iltatorilta kiertävältä divaristilta edulliseen hintaan, mutta avaamatta se kuitenkin jäi, kunnes sitten huomasin Eppu Nuotion antamasta haastattelusta, että sen jatko-osa Anopinhammas sijoittuu osin kotipaikkakunnalleni eli Kiskoon. Johan tuli liikettä lukijan niveliin! Kiskoon sijoittuvia dekkareita tai kirjoja ylipäätään ei kovin monia ole. Jos kirjassa kotipaikkakuntani mainitaan, jo se on suorastaan pakote lukea kyseinen teos! Pyysin Anopinhammasta kustantajalta arvioitavaksi, ja kaivoin Myrkkykeison dekkarihyllyni kätköistä luvun alle.
Myrkkykeisossa
tutustutaan tietysti Elleniin ja hänen lähipiiriinsä. Naapurissa asuu entinen Neuvostoliitosta
loikannut huippupianisti Irina Harmio, jonka lukioikäinen poika Samuel kaipaa
Ellenin mielestä huomiota, ruokaa ja jotain järkevää tekemistä. Ellen ja Samuel
tutustuvatkin tarinan mittaan, ja siinä sivussa ratkeaa eräs kirjan juonista
eli paljastuu, mikä on Irina Harmion menneisyyteen liittyvä synkkä salaisuus.
Yksinhuoltaja Silja pienen Pilke-tyttönsä kanssa kuuluu myös Ellenin
lähipiiriin.
Varsinainen arvoitus liittyy Mirkka Kairikko -nimisen naisen
katoamiseen. Mirkka on melkoinen tehopakkaus, jonka elämä on ollut ainakin
pinnalta katsoen täydellisesti hallinnassa. On rivitaloasunto, mies ja pieni
tytär, kesäasunto Kemiössä ja väitöskirjakin työn alla. Mutta sitten Mirkka
katoaa mökiltä. Onko hän päättänyt jättää miehensä ja lapsensa ja häipyä, vai
onko hänelle tapahtunut jotain? Ellen päätyy sattumalta marttatoiminnan kautta
hoitamaan Mirkan ja Timon pientä lasta jo ennen kuin Mirkan katoamista
huomataan. Hän on siis kuin tilauksesta tapahtumien keskipisteessä. Sattumalta
Siljan tuttavalla on mökki aivan Kairikkojen naapurissa Kemiössä, joten sitäkin
kautta saadaan tapahtumiin lisävalaistusta.
Poliisit mainitaan vain muutamassa sivulauseessa koko
romaanissa, eikä Ellenin toimintakaan nyt mitään varsinaista tutkimista ole.
Hän on vain kiinnostunut ympärillään olevista ihmisistä ja heidän
toiminnastaan, ja ilkeä ihminen luonnehtisi häntä varmasti uteliaaksi. Samuel
hakkeriystävineen hankkii Ellenille niitä tietoja, joita tämä ei ihmisiä
jututtamalla saa hankittua. Sitten oikeastaan tarvitaan vain kärsivällisyyttä,
jotta syyllinen kypsyy tunnustusvaiheeseen ja kertoo kaiken Ellenille.
Arvoitusdekkarin perinteitä toki noudatetaan myös, ja lukijalle ja Ellenillekin
esitellään useita eri teoriavaihtoehtoja tapahtumien kulusta, samoin
syylliseksi on monia tarjokkaita.
Anopinhampaassa
Ellen lomailee puutarhamatkailun merkeissä Espanjassa. Viimeisen matkapäivän
majoituspaikassa valmistellaan suomalais-espanjalaisia häitä, joihin Ellenkin
kavaljeereineen kutsutaan. Häätunnelma on omituinen, koska tuore anoppi Sirkka
Lohenkari suhtautuu ilmeisen torjuvasti poikansa Mikaelin ja Carmenin
avioliittoon. Muukaan paikalle saapunut suku ei vaikuta lämpenevän, vaikka
Espanja tarjoaa parastaan. Aamulla seuruetta kohtaa järkyttävä uutinen: Sirkka
Lohenkari on saanut sydänkohtauksen ja kuollut.
Toiminnan ihmisenä Ellen tarjoutuu jäämään Espanjaan ja
auttamaan murheen murtamaa perhettä käytännön järjestelyissä. Yhteyttä pidetään
myös syksyllä Suomessa. Mikael ja Carmen ovat joutuneet muuttamaan
suunnitelmiaan ja luopumaan ajatuksesta asettua Turkuun. Heikki-isä ei pärjää
yksin maatilalla Mynämäellä, vaan nuoret muuttavat ainakin toistaiseksi sinne.
Carmen ei viihdy lainkaan pimeässä Suomessa, eikä Heikin ja tämän tilalla
asuvan Irma-siskon suora torjunta helpota tilannetta. Elleniä alkaa kiinnostaa
perhettä parikymmentä vuotta aikaisemmin kohdannut murhenäytelmä, jossa Sirkan
anoppi on menehtynyt upottuaan suohon. Miksi epäonni riivaa Lohenkarien
perhettä? Mitä salaperäistä Saara Lohenkarin kuolemaan oikein liittyy?
Ellen siis penkoo Lohenkarien perheen vaiheita. Samaan
aikaan Silja on uskaltautunut tekemään Tinder-profiiliin ja löytänyt sen
syövereistä mukavan Pekan. Rakkauden huumassa Silja rohkenee tehdä päätöksen
oman asunnon hankinnasta. Samuelin ja Sindin lupaavasti alkanut rakkaus saa
ryppyjä, kun Sindi ahdistuu aiheellisesti kahvilaan ilmaantuvan miehen
tunkeilevasta katseesta ja inhottavista puheista. Lisäksi on vielä Ellenin
rakkauselämä, joka saa uutta puhtia…
Murhista huolimatta Ellen
Lähteen tutkimuksia -sarja on leppoisaa hyvän mielen luettavaa. Ellen on
minusta yllättävän mukava ihminen. Lieneekö osasyynä, että tässä itsekin on
piakkoin 58-vuotias, vaikkei eläkkeestä ole toivoakaan enkä totisesti toivo
leskeytyväni! Mutta Ellenin elämänasenne on rohkaiseva. Vaikeuksia on
jokaisella, mutta niistä voi päästä yli ja eteenpäin. Elämä on mukavaa ja sillä
on merkitystä, kunhan vain itse niin haluaa ja toimii.
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso
Otava 2017. 252 s.
Ostettu,
Eppu Nuotio: Anopinhammas
Otava 2018. 254 s.
Arvostelukappale.
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso
Otava 2017. 252 s.
Ostettu,
Eppu Nuotio: Anopinhammas
Otava 2018. 254 s.
Arvostelukappale.
#dekkaritiistai-sarja:
Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas
OIjoi, juuri näitä katselin. Minä tykkään Cozy-mysteries / pehmodekkareista. Ne sopivat vallan mainiosti stressaavien työviikkojen kevennykseksi! Juuri tuota Myrkkykeisoa tuossa Elisa Kirjasta katselin ja pitänee hankkia - varsinkin, jos siitä vielä löytyy jotain kulinaristista vibaakin :-)
VastaaPoistaLuin juuri Anopinhampaan, ja mielestäni vasta nyt sarja alkoi. Myrkkykeiso meni enemmän päähenkilön ja sarjan tyylin esittelyyn. Minä nimeän nämä kevytdekkareiksi, sinäkin luonnehdit lähinnä leppoisiksi hyvän mielen kirjoiksi. Samoilla linjoilla siis! Kyllä tällaiselle jännitykselle on aikansa ja paikkansa. Ja sillekin on tilausta, että salaisuusselvittäjä on kuusikymppinen, verevä ja itsellinen nainen, jolla on verrattomat sosiaaliset taidot. On niitä eronneita, yrmyjä alkoholistiäijiä dekkareiden pääosissa ihan riittämiin.
VastaaPoista