Maija Haavisto: Perhonen vatsassa #nuortenkirjatorstai

Hän näkee tulevaisuuteni valuvan vessanpöntöstä alas, niin kuin minä itsekin. Sinne menevät poikaystävät, hyvät päättötodistukset, ylioppilaskirjoitukset ja ties mitkä. Häät ja vauvat, plöts vaan.

Tiedätkö, mikä ja millainen sairaus on Crohnin tauti? Minä en tiennyt ennen kuin luin tämän Maija Haaviston nuortenromaanin Perhonen vatsassa. Ei tiennyt kirjan minäkertoja Tuuliakaan ennen kuin sairastui siihen kasiluokkalaisena. Tuulian oireet olivat toistuva ankara ripuli ja kovat vatsakivut. Vaivat ovat niin noloja, että Tuulia salaa ne pitkään myös vanhemmiltaan. Lopulta on kuitenkin pakko tunnustaa ja mennä lääkäriin. Diagnoosi on tyly: parantumaton suolistotulehdus, jonka hoitoon on kyllä lääkkeitä, mutta niiden teho on vaihteleva.

Oireet jatkuvat lääkityksen aloittamisesta huolimatta ankarina, ja kasvuikäinen tyttö alkaa laihtua silmissä. Koko ajan on huolehdittava, että vessa on jossakin lähellä ihan kaiken varalta. Ei ihme, että Tuuliasta tuntuu koko elämä olevan pilalla. Tilannetta ei paranna, että hänen parhaat ystävänsä Sirja ja Helmi ovat jo ysillä. Kesän jälkeen koulussa ei enää olisi ketään hänen kavereitaan.

Tuulia päättää muuttaa Espoosta isänsä luokse Helsinkiin ja vaihtaa koulua aloittaakseen puhtaalta pöydältä. Uudessa koulussa hänet otetaankin yllättävän hyvin vastaan. Samalla luokalla Tuulian kanssa on jonkinlainen tubettajatähti Emmiina, joka ottaa tulokkaan siipiensä suojaan, ja rinnakkaisluokan söpö mutta ärsyttävä Janne vaikuttaa kiinnostuneelta Tuuliasta myös. Isän luo asettuminen sen sijaan ei suju aivan kuten Tuulia on odottanut, sillä isä kertoo tavanneensa vihdoinkin jonkun uuden. Pian Tuulia saa tutustua isän uuden rakkauden lisäksi komeaan velipuoliehdokkaaseensa Ilmoon.

Crohn vain kiristää otettaan jo valmiiksi riutuvasta tytöstä, ja pian edessä on leikkaus. Paniikissa Tuulia tulee kertoneeksi luokkakavereilleen, että sairastaa melanoomaa. Se tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin nolo totuus. Leikkaus pelottaa, eikä syyttä, sillä kaikki ei mene aivan kuin pitäisi. Kivut ovat infernaaliset. Kun Tuulia lopulta pääsee takaisin kouluun, on vastaanotto yllättävä. Tieto melanoomasta on kiirinyt hätkähdyttävän laajalle, ja Tuulia huomaa uppoavansa yhä syvemmälle itse aiheuttamaansa valheen suohon.

Haaviston henkilöt ovat eläviä ja heidän tarinaansa tempautuu kuin huomaamatta mukaan. Viisitoistavuotiaan tytön sairastuminen parantumattomasti koskettaa, ja Tuulian mielenliikkeet on helppo tunnistaa. Uskoisin, että Tuulian tarinasta saavat paljon irti monet lukijat, joilla on jokin vastaava kokemus joko itsellään tai läheisellään. Haavisto ei kaunistele eikä kerjää Tuulialle sääliä. Tilanne on paha, eikä sitä ole nuoren helppo hyväksyä. Toisaalta mitään ihmeparanemistakaan ei ole luvassa, vaikka Tuulian tilanne kääntyykin onneksi parempaan suuntaan (tosin minulle jäi epäselväksi, mikä tilanteen lopulta käänsi: virallinen hoito, leikkaus, Anitta-tädin antamat vaihtoehtoiset lääkkeet, tuuri?).

Hyvin kirjassa käsitellään myös muiden ihmisten reaktioita. Jotkut kauhistuvat, toiset ovat peittelemättömän uteliaita. Tyrmäävin kommentti taisi tulla äidiltä, joka kiukutteli joutuvansa opettelemaan tyttären sairauden takia uusia kokkaustapoja! Toisaalta Tuulia huomaa itsekin kaipaavansa lohdutusta, vaikka samalla hän toivoisi, ettei kukaan kiinnittäisi häneen ja Crohniin mitään huomiota.

Sairaus on romaanin pääasia ja tärkein teema, mutta kyllä Tuuliankin elämään mahtuu myös normaaleja teinijuttuja, kuten kimurantteja perhesuhteita, koulua, numeroista huolestumista, kaverimurheita ja seurustelukuvioita, joista kaksi viimeksi mainittua saavat tietysti Crohnista omaa lisäväriään. Hieman tarina itse asiassa pirstaloituukin, kun Haavisto tuo mukaan monenlaista kiinnostavaa eri henkilöiden kautta, kuten Anitta-tädin reuman ja intohimoisen larppausharrastuksen. Rakenne myös hieman löystyy teoksen loppupuolella, koska parantumaton mutta onneksi harvoin tappava sairaus on hankalahko draaman kaaren kannalta.   

Perhonen vatsassa tarjoaa siis kosolti pureksittavaa vaikkapa koulukäytössä. Oletettu kohderyhmä olisi mielestäni yläkouluikäiset lukemaan tottuneehkot lukijat ja myös sitä vanhemmat aiheesta kiinnostuneet.

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa
Nordbooks 2018. 244 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

 

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Tulossa:

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 31.5.2018