”Kuka voi vastustaa
Ruth Gallowayta?” Leena Lumi
kyselee kolmannen Elly Griffithsin
Ruth Galloway -dekkarin Jyrkänteen
reunalla kannessa. No, en minä ainakaan. Olen kovasti mieltynyt hieman
eksentriseen mutta ei liian omituiseen Ruthiin ja hänen omintakeiseen lähipiiriinsä.
Norfolkin karut maisemat ja peribrittiläinen meno eivät nekään ole ainakaan
dekkarisarjan miinuspuolia.
Sarja etenee suomalaisittain mukavaa vauhtia, sillä sen
suomennoksia ilmestyy tällä hetkellä kaksi vuodessa. Sarjassa on tähän mennessä
ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, joista siis kolmas on ilmestynyt suomeksi
tänä keväänä ja neljäs osa Käärmeen
kirous on tulossa syyskuussa. Vauhti on kieltämättä kovahko, mutta mukavaa
on, että näin Ruthin yksityiselämän käänteissä pysyy mukavasti kärryillä.
Rikosjuonet ovat ainakin tähän asti olleet selkeästi itsenäisiä ja ratkenneet
kukin omassa kirjassaan. Periaatteessa ei siis haittaa, vaikkei Ruthin matkaan
alusta alkaen hyppäisikään.
Tällä kertaa Ruth kutsutaan paikalle, kun Sea’s End House
-nimisen talon kohdalta jyrkkien rantakallioiden juurelta löytyy ihmisten
jäänteitä eli vanhoja luita. Talo on pienen kylän ulommaisin rakennus, ja meri
on syönyt sen puutarhan jo miltei kokonaan. Takapihaa on jäljellä enää metrin
levyinen kaistale ja koko rakennus on julistettu vaaralliseksi. Omistaja eli
kansanedustaja Jack Higgins ei kuitenkaan suostu poistumaan sukunsa talosta,
vaan asuu siellä sitkeästi vaimonsa ja vanhan äitinsä kanssa.
Löytyneet jäänteet osoittautuvat ihmisten luiksi. Jo
ensivilkaisu kertoo, että kuolema ei ole ollut luonnollinen, sillä luurankojen
kädet on sidottu selän taakse ja uhreja on ammuttu. Lähempi tarkastelu
vahvistaa, että jäänteet ovat mitä todennäköisimmin peräisin toisen
maailmansodan ajoilta. Norfolkin rannikolla on silloin syystä pelätty
saksalaisten maihinnousua, mutta sitä ei tiettävästi kuitenkaan koskaan
yritetty. Vai yritettiinkö sittenkin?
Kun Harry Nelson ryhmineen alkaa selvittää kylän
sodanaikaisia tapahtumia, alkaa heidän tielleen osua epäilyttäviä
kuolemantapauksia. Kaikki heidän seuraamansa johtolangat tuntuvat päättyvän
hiljattain kuolleisiin henkilöihin.
Vanhojen luiden penkominen ei siis suinkaan ole tälläkään
kertaa vaaratonta puuhaa, sen saavat Ruth ja kumppanit jälleen tuta hyvinkin
konkreettisesti. Oman kierteensä käänteisiin tuovat luonnonolosuhteet. Sankka
pyry ja pakkanen sekoittavat koko maankolkan juuri, kun Ruth on jättänyt
lapsensa hoitajan huomaan. Toisella kerralla taas nopeasti etenevä nousuvesi
lisää vaaraa moninkertaiseksi. Viimeistään tämän kirjan luettuani pysyn visusti
poissa petolliselta rantakaistaleelta pystysuoran kallioseinämän alapuolella!
(Tosin vaara, että sellaiseen paikkaan päätyisin, on onneksi häviävän pieni.)
Luiden penkomisen ja arvoitusten ratkonnan sekä
hengenvaaraan joutumisen ohella Ruthilla on järjestettävänään pienen tyttönsä
nimiäisjuhla. Cathbadilla tosin on jo suunnitelmat valmiina juhlallisuuksien
osalta, mutta Ruthilla on niissä jonkin verran nieltävää. Kaiken lisäksi
vieraisille tupsahtaa ystävä kaukaa menneisyydestä ja pölläyttää tulollaan
esiin kipeitä muistoja.
Elly Griffiths:
Jyrkänteen reunalla (The House at Sea’s End)
Suom. Anna Lönnroth. 348 s.
Suom. Anna Lönnroth. 348 s.
Arvostelukappale.
Ruth Galloway -sarja:
Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla
Ruth Galloway -sarja:
Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla
Eilen tätä juttua haudutellessani törmäsin Facebookin jossakin kirjallisuusryhmässä sattumalta aloitukseen, jossa viitattiin tähän Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjaan ja todettiin, että se on nimenomaan naisille sopivaa luettavaa. Itse olen keski-ikäinen nainen, ja pidän siis, kuten yllä jo todettu, kovasti tästä sarjasta. Sen kirjoittaja on nainen, samoin päähenkilö, jonka yksityiselämää jonkin verran seuraillaan.
Tekevätkö nämä seikat sarjasta naisille suunnatun? Entä miksi väite sai omat niskakarvani jollei pörhistymään niin ainakin lievästi koholleen? Miksi miehet eivät lukisi naisen kirjoittamaa kirjaa naisista? Eikö juuri niiden pitäisi miehiä kiinnostaa? Saattaisivat vaikka oppia jotain naisista! Itselleni ei yleensä ole merkitystä sen paremmin kirjoittajan kuin päähenkilöiden sukupuolella.
Juttu on osa Dekkariviikko kirjablogeissa -tempausta.
Tämä sarja odottaa lukuvuoroa :) 2 ensimmäistä on jo hankittuna.
VastaaPoistaTätä kirjaa odotan. Jos hyvin käy niin saattaa tulla sopivasti kun loma alkaa :)
VastaaPoista"Entä miksi väite sai omat niskakarvani jollei pörhistymään niin ainakin lievästi koholleen? "
No katsos kun tämä on vähän tällaista kevyttä kirjallisuutta eikä rasita meidän herkkiä aivoja :D
Kyllähän se kuitenkin haiskahti vähän sellaiselta kommentilta minkä olis voinut hyvin lukea 1800-luvun kasvatusoppaasta.
"Mitäs mieltä olette? Miehet, luetteko naisten kirjoittamia kirjoja? Miksi?" Ah, mutta nythän oletat, että miehet lukevat naisen kirjoittamaa blogia.
Toivottavasti lukevat :)