keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Markus Falk: Profeetan soturit




Viikonlopun Helsingin Sanomissa toimittaja-kriitikko Taika Dahlbom mätkii Markus Falkin toimintatrilleriä Profeetan soturit oikein olan takaa: ”Islamilaisen kulttuurin ja historian käsittelyyn teos ei kaadukaan, vaan platkuihin henkilöhahmoihin, pökkelöisiin juoniin ja epäuskottaviin kohtauksiin.” Kustantaja Otava luonnehtii samaista teosta omilla verkkosivuillaan ’kiivastahtiseksi trilleriksi’, jossa alkaa ’päätähuimaava kissa ja hiiri -leikki’.

Mainospuhe on tietysti aina mainospuhetta, ja Hesarin kriitikot ovat Hesarin kriitikkoja. On siis otettava itse selvää ja koetettava kirkastaa, mitä minä ihan ite tästä kirjasta ajattelen. Ihan puhtaalta pöydältä en päässyt kirjan kimppuun, sillä Markus Falkin kirjailijanimen taakse livahtaneet tekijät Virpi Hämeen-Anttila ja Jaakko Hämeen-Anttila eivät edes halunneet pitää henkilöyttään salassa. Tunnettujen tekijöiden yhteisteos jo itsessään herätti kiinnostuksen. Olen lukenut Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoa melko paljon, ja hänen 1920-luvun alun Helsinkiin sijoittuva Kalle Björk -salapoliisiromaanisarjansa on ollut pääosin myönteinen kokemus, joten odotukset olivat siltä osin ihan mukavassa asennossa.

Ei liene kenellekään epäselvää, että Profeetan sotureiden esikuvana ovat olleet amerikkalaisen Dan Brownin symbologi Robert Langdonin ihmeelliset seikkailut. Kirjan alussa löytyy Koraanin kirjoittamisaikaan sijoittuva alkuperäiskäsikirjoitus, kadonnut suura, joka asettaa nykyisen käsityksemme islamista aivan uuteen valoon. Käsikirjoitus on päätynyt italialaisen Lähi-idän tutkija Carla Contin käsiin. Kun suomalainen saman alan asiantuntija Tuomas Pyy saapuu Beirutiin osallistuakseen kansainväliseen konferenssiin, hänen entinen opiskelijansa Carla pyytää häneltä mielipidettä käsikirjoituksen aitoudesta. Mainittakoon, että Carlasta on tullut paitsi vakuuttava asiantuntija omalla alallaan myös häikäisevä kaunotar.

Nopeasti käy ilmi, että käsikirjoituksesta ovat kiinnostuneita muutkin tahot, jotka eivät kaihda mitään keinoja estääkseen sen julkaisemisen. Käsikirjoituksella ei siis ole niinkään rahallista arvoa, vaan sen sisältö on tiettyjen tahojen näkökulmasta todella tulenarkaa. Tuomas ja Carla taas lähinnä pohdiskelevat, miten he voisivat todistaa käsikirjoituksen iän paljastamatta, mitä ovat löytäneet, ennen kuin he sopivat, miten ja kenen nimissä tieteellinen sensaatiolöytö julkistetaan. Tuomas osoittautuu tässäkin täydelliseksi herrasmieheksi, tietysti.

Tuomas ja Carla joutuvat poistumaan Libanonista vauhdilla, ja heidän pakomatkansa vie lopulta suomalaiselle kesämökille järven rantaan. Kaksikko ei kuitenkaan osaa täysin arvioida vastustajiensa päättäväisyyttä ja häikäilemättömyyttä, vaan pian kesämökin pihapiirissä testataan, millaiset taidot Suomen puolustusvoimat ovat saaneet tutkija-Tuomaksen ja hänen salskean sukulaispoikansa selkäytimeen juurrutettua. Hyvin niillä pärjää, sillä käsikirjoitus, Tuomas ja Carla päätyvät vielä viimeisiin koitoksiin Lontooseen, ennen kuin käsikirjoituksen kohtalo ratkeaa…

En pitänyt Profeetan sotureita kovin kiivastahtisena trillerinä, mutta kuuntelin sen kyllä mielelläni työmatkojeni ratoksi. Tulkitsin sen lähinnä pilke silmäkulmassa kirjoitetuksi passitissimaiseksi kotikutoiseksi versioksi suositusta kansainvälisestä tiedetrillerikaavasta. Sellaisena luettuna se on oivallinen! Tuomas Pyy on oman alansa kansainvälisen huipputason asiantuntija, mutta koska vanhojen käsikirjoitusten tuntemus ei ole kovin mediaseksikästä, on hänen tyytyminen Helsingin yliopiston tutkijan virkaan. Siellä v-mäinen esimies ahdistelee Tuomasta ja muuta henkilöstöä joutavanpäiväisellä byrokratialla, kaavakkeilla ja raporteilla, jotka vain estävät tutkijoita ja opettajia tekemästä oikeita töitään.

Liikuttavan kotikutoisilta vaikuttavat myös Tuomaksen ja Carlan huolet seikkailun tuoksinassa. Yliopistomaailman työntekijöillä ei ole liiemmin kassavaroja käytössään, joten matkustettaessa on huolella arvioitava, millaiseen hotelliin tai majoituspaikkaan ylipäätään on varaa. Enpä muista Robert Langdonin moista mietiskelleen!

Taika Dahlbom moitiskelee Profeetan soturien henkilöitä platkuiksi (ihana termi!). En sitä käy kiistämään. Tuomas Pyy on perin hyvätapainen ja kohtelias herrasmies, joka taipuu suoraan toimintaan (mutta ei silloinkaan ammu osuakseen!) vain äärimmäisen pakon edessä. Carla on myös melkoisen särmitön tyyppi. Mutta eivät toimintatrillerien henkilöt tapaa kovin moniulotteisia ollakaan. Mutta ehkä jotain ominaisuuksia olisi voinut hieman rohkeammin alleviivata tai värittää? Pahikset ja hyvikset saavat trillereissä erottua kunnolla. Juontakin kuvailisin ennemmin kotikutoiseksi kuin pökkelöiseksi. Hieman arastelua taitaa olla juonenpunonnassakin. Trillereissä saa päästellä kunnolla! Uskottavuus ei ole tämän lajityypin vaatimuslistoilla kovinkaan lähellä kärkeä. Kuten sanottu, minusta tämä oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Jos ei ollut, ei se mitään. Niin sen kuitenkin luin.

Markus Falk: Profeetan soturit
Otava 2018.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen, kesto 9 h 9 min.

Ostettu.

Juttu on osa Dekkariviikko kirjablogeissa -tempausta.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika hauskalta. Paitsi tuo yliopistobyrokratiatodellisuus, joka on vakava asia.

    VastaaPoista
  2. Itse aloin kuunnella Profeetan sotureita tietämättä mitään Markus Falkista. Ihmettelin, miten päähenkilö alkoi niin kovasti kuulostaa Kalle Björkiltä. Ja tuo arabiankielisten tekstien tutkimuksen tuntemus viittasi myös tiettyyn suuntaan. En ole oikein pitänyt VHA:n "oikeista" romaaneista, niissä on epäuskottavuutta ja jonkinlaista lapsellisuutta, mutta dekkareissa se ei haittaa. Dekkarithan ovat satua. VHA:n henkilöt ovat mukavia ja kodikkaita (pahiksetkin), ihan kuin olisivat kiltin ja sivistyneen naisen luomuksia... Harvoin saa lukea, että sankari laittaa suihkun jälkeen puhtaat alushousut tai että hän käärii arvokkaan käsikirjoituksen pyjaman lahkeeseen. Uskottavampi VHA joka tapauksessa on kuin Dan Brown. Ja miten mukavaa onkaan oppia historiaa romaaneja lukemalla. Mitäpä muistaisimme Suomen ja maailman historiasta ilman Mika Waltaria ja Väinö Linnaa.

    VastaaPoista