Viikonlopun Helsingin Sanomissa toimittaja-kriitikko Taika Dahlbom mätkii Markus Falkin toimintatrilleriä Profeetan soturit oikein olan takaa: ”Islamilaisen kulttuurin ja historian
käsittelyyn teos ei kaadukaan, vaan platkuihin henkilöhahmoihin, pökkelöisiin
juoniin ja epäuskottaviin kohtauksiin.” Kustantaja Otava luonnehtii
samaista teosta omilla verkkosivuillaan ’kiivastahtiseksi
trilleriksi’, jossa alkaa ’päätähuimaava
kissa ja hiiri -leikki’.
Mainospuhe on tietysti aina mainospuhetta, ja Hesarin
kriitikot ovat Hesarin kriitikkoja. On siis otettava itse selvää ja koetettava
kirkastaa, mitä minä ihan ite tästä kirjasta ajattelen. Ihan puhtaalta pöydältä
en päässyt kirjan kimppuun, sillä Markus Falkin kirjailijanimen taakse livahtaneet
tekijät Virpi Hämeen-Anttila ja Jaakko Hämeen-Anttila eivät edes
halunneet pitää henkilöyttään salassa. Tunnettujen tekijöiden yhteisteos jo
itsessään herätti kiinnostuksen. Olen lukenut Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoa
melko paljon, ja hänen 1920-luvun alun Helsinkiin sijoittuva Kalle Björk
-salapoliisiromaanisarjansa on ollut pääosin myönteinen kokemus, joten
odotukset olivat siltä osin ihan mukavassa asennossa.
Ei liene kenellekään epäselvää, että Profeetan sotureiden esikuvana ovat olleet amerikkalaisen Dan Brownin symbologi Robert Langdonin
ihmeelliset seikkailut. Kirjan alussa löytyy Koraanin kirjoittamisaikaan
sijoittuva alkuperäiskäsikirjoitus, kadonnut suura, joka asettaa nykyisen
käsityksemme islamista aivan uuteen valoon. Käsikirjoitus on päätynyt
italialaisen Lähi-idän tutkija Carla Contin käsiin. Kun suomalainen saman alan
asiantuntija Tuomas Pyy saapuu Beirutiin osallistuakseen kansainväliseen
konferenssiin, hänen entinen opiskelijansa Carla pyytää häneltä mielipidettä
käsikirjoituksen aitoudesta. Mainittakoon, että Carlasta on tullut paitsi
vakuuttava asiantuntija omalla alallaan myös häikäisevä kaunotar.
Nopeasti käy ilmi, että käsikirjoituksesta ovat
kiinnostuneita muutkin tahot, jotka eivät kaihda mitään keinoja estääkseen sen
julkaisemisen. Käsikirjoituksella ei siis ole niinkään rahallista arvoa, vaan
sen sisältö on tiettyjen tahojen näkökulmasta todella tulenarkaa. Tuomas ja
Carla taas lähinnä pohdiskelevat, miten he voisivat todistaa käsikirjoituksen
iän paljastamatta, mitä ovat löytäneet, ennen kuin he sopivat, miten ja kenen
nimissä tieteellinen sensaatiolöytö julkistetaan. Tuomas osoittautuu tässäkin
täydelliseksi herrasmieheksi, tietysti.
Tuomas ja Carla joutuvat poistumaan Libanonista vauhdilla,
ja heidän pakomatkansa vie lopulta suomalaiselle kesämökille järven rantaan.
Kaksikko ei kuitenkaan osaa täysin arvioida vastustajiensa päättäväisyyttä ja
häikäilemättömyyttä, vaan pian kesämökin pihapiirissä testataan, millaiset
taidot Suomen puolustusvoimat ovat saaneet tutkija-Tuomaksen ja hänen salskean
sukulaispoikansa selkäytimeen juurrutettua. Hyvin niillä pärjää, sillä
käsikirjoitus, Tuomas ja Carla päätyvät vielä viimeisiin koitoksiin Lontooseen,
ennen kuin käsikirjoituksen kohtalo ratkeaa…
En pitänyt Profeetan
sotureita kovin kiivastahtisena trillerinä, mutta kuuntelin sen kyllä
mielelläni työmatkojeni ratoksi. Tulkitsin sen lähinnä pilke silmäkulmassa
kirjoitetuksi passitissimaiseksi kotikutoiseksi versioksi suositusta
kansainvälisestä tiedetrillerikaavasta. Sellaisena luettuna se on oivallinen!
Tuomas Pyy on oman alansa kansainvälisen huipputason asiantuntija, mutta koska
vanhojen käsikirjoitusten tuntemus ei ole kovin mediaseksikästä, on hänen
tyytyminen Helsingin yliopiston tutkijan virkaan. Siellä v-mäinen esimies
ahdistelee Tuomasta ja muuta henkilöstöä joutavanpäiväisellä byrokratialla,
kaavakkeilla ja raporteilla, jotka vain estävät tutkijoita ja opettajia
tekemästä oikeita töitään.
Liikuttavan kotikutoisilta vaikuttavat myös Tuomaksen ja
Carlan huolet seikkailun tuoksinassa. Yliopistomaailman työntekijöillä ei ole
liiemmin kassavaroja käytössään, joten matkustettaessa on huolella arvioitava,
millaiseen hotelliin tai majoituspaikkaan ylipäätään on varaa. Enpä muista
Robert Langdonin moista mietiskelleen!
Taika Dahlbom moitiskelee Profeetan soturien henkilöitä platkuiksi (ihana termi!). En sitä
käy kiistämään. Tuomas Pyy on perin hyvätapainen ja kohtelias herrasmies, joka
taipuu suoraan toimintaan (mutta ei silloinkaan ammu osuakseen!) vain
äärimmäisen pakon edessä. Carla on myös melkoisen särmitön tyyppi. Mutta eivät
toimintatrillerien henkilöt tapaa kovin moniulotteisia ollakaan. Mutta ehkä
jotain ominaisuuksia olisi voinut hieman rohkeammin alleviivata tai värittää?
Pahikset ja hyvikset saavat trillereissä erottua kunnolla. Juontakin kuvailisin
ennemmin kotikutoiseksi kuin pökkelöiseksi. Hieman arastelua taitaa olla juonenpunonnassakin.
Trillereissä saa päästellä kunnolla! Uskottavuus ei ole tämän lajityypin
vaatimuslistoilla kovinkaan lähellä kärkeä. Kuten sanottu, minusta tämä oli
kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Jos ei ollut, ei se mitään. Niin sen kuitenkin
luin.
Markus Falk: Profeetan soturit
Otava 2018.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen, kesto 9 h 9 min.
Markus Falk: Profeetan soturit
Otava 2018.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen, kesto 9 h 9 min.
Ostettu.
Kuulostaa aika hauskalta. Paitsi tuo yliopistobyrokratiatodellisuus, joka on vakava asia.
VastaaPoistaItse aloin kuunnella Profeetan sotureita tietämättä mitään Markus Falkista. Ihmettelin, miten päähenkilö alkoi niin kovasti kuulostaa Kalle Björkiltä. Ja tuo arabiankielisten tekstien tutkimuksen tuntemus viittasi myös tiettyyn suuntaan. En ole oikein pitänyt VHA:n "oikeista" romaaneista, niissä on epäuskottavuutta ja jonkinlaista lapsellisuutta, mutta dekkareissa se ei haittaa. Dekkarithan ovat satua. VHA:n henkilöt ovat mukavia ja kodikkaita (pahiksetkin), ihan kuin olisivat kiltin ja sivistyneen naisen luomuksia... Harvoin saa lukea, että sankari laittaa suihkun jälkeen puhtaat alushousut tai että hän käärii arvokkaan käsikirjoituksen pyjaman lahkeeseen. Uskottavampi VHA joka tapauksessa on kuin Dan Brown. Ja miten mukavaa onkaan oppia historiaa romaaneja lukemalla. Mitäpä muistaisimme Suomen ja maailman historiasta ilman Mika Waltaria ja Väinö Linnaa.
VastaaPoista