Olen esimerkiksi kertonut, että kuuntelen mielelläni
kirjastosta lainaamiani cd- tai mp3-levyille tallennettuja äänikirjoja auton
soittimesta, koska eniten käytän äänikirjoihin aikaa juuri työmatkoilla.
Valittelin, että mp3-tallenteita oli saatavana heikosti ja että kaiken huipuksi
silloisen auton cd-soitin ei edes toistanut tuota tallennemuotoa. Älypuhelimen
olin hankkinut jokin aika ennen tuota seminaaria, koska kehuin, että ”Puhelimeen on kätevää ladata kirjoja eri
palveluista ja sen kautta voi kuunnella myös vaikkapa Yle Areenasta äänikirjoja”. Todellisuudessa olin
ladannut kirjoja pääosin Elisa Kirjasta
ja kokeillut joitakin Yle Areenasta.
Kirjastojen Ellibs-palvelun
kautta lainattavia e- ja äänikirjoja en ollut kertomani mukaan opetellut
käyttämään. Totuus on, että yrittänyt kyllä olin, mutta kokemus ei ollut ollut
kovin mairitteleva. Turhauduin hankalaan käytettävyyteen sekä heikkoon
valikoimaan ja luovutin suosiolla. Muita nykyään suosiotaan kiivaasti
kasvattavia kaupallisia e- ja äänikirjojen käyttöä varten mobiililaitteille
tehtyjä sovelluksia en vielä tuntenut, eikä Aino-Mariakaan niitä tuonut esille.
En muista sitäkään, puhuttiinko niistä ylipäätään mitään kyseisessä
tilaisuudessa. Todennäköisesti ei ainakaan mainintoja enemmän. Ne olivat vielä
tulevaisuutta.
Tällä hetkellä suhteeni äänikirjoihin on jos mahdollista
vieläkin lämpimämpi kuin vuonna 2015. Kuuntelen kirjoja paljon. Olen tänä
vuonna ehtinyt lukea yhteensä 92 kirjaa, ja niistä olen kuunnellut 28
kappaletta, eli siis noin joka kolmannen kirjan nautin äänikirjamuodossa.
Eniten muutoksia on kuitenkin tapahtunut tekniikan puolella.
En edes enää muista, milloin olen viimeksi koukannut kirjastossa
äänikirjahyllyn kautta. Syyt ovat hyvin ilmeiset. Ensinnäkin hieman runsaat
kaksi vuotta vanhassa autossani ei ole lainkaan cd- tai mp3-soitinta, siis
sellaista versiota, johon saisi syötettyä levyn sisälle. Toinen syy on, että
cd-muodossa julkaistavien äänikirjojen määrä on romahtanut. Kirjaston hyllyiltä
olin jo kuunnellut kaiken vähänkin kiinnostavan.
Olen pitkään ollut Elisa Kirjan uskollinen asiakas. Juuri
kurkistin, että Elisan kirjahyllyssäni on tällä hetkellä 199 äänikirjaa.
E-kirjoihin en ole oikein lämmennyt, ja niitä onkin kertynyt huomattavasti
vähemmän, vain parisen kymmentä. Elisa Kirjaa on helppo käyttää. Hankin kirjani
edelleen pääsääntöisesti tietokoneella palveluun kirjautuneena, mutta joitakin
kirjoja olen ostanutkin puhelimen sovelluksen kautta. Kirjat kuuntelen
älypuhelimen sovelluksesta. Auton mediakeskus ja puhelin keskustelevat
moitteettomasti keskenään, ja lenkillä pidän muutenkin puhelinta mukanani.
Olen ollut myös hyvin tyytyväinen Elisa Kirjan nopeasti
kasvaviin äänikirjavalikoimiin ja mukavasti vaihtuviin reiluihin tarjouksiin.
Uuden tai ainakin uudehkon äänikirjan saa parhaimmillaan alle neljällä eurolla
itselleen, jos on tarkkana. Tälläkin hetkellä minulla on varastossa monta vielä
kuuntelematonta kirjaa kirjahyllyssäni. Kun kirjaudun palveluun, näen heti,
olenko jo hankkinut jonkin kirjan vai en. Kerran ostettu kirja pysyy
omaisuutenani eikä katoa mihinkään. Ongelmia ei tämän suhteen ole ollut
kertaakaan vuosien käytön aikana.
Suomenkielisiä ääni- ja e-kirjoja voi siis nykyään ostaa ja
käyttää myös mobiililaitteille suunniteltujen sovellusten kautta. Suomessa
toimii tällä tietääkseni kaksi kaupallista sovellusta, jotka eivät myy
yksittäisiä teoksia vaan kuunteluaikaa, johon sisältyy rajaton luku- ja
kuunteluoikeus. BookBeat ja Storytel ovat molemmat ruotsalaisia
yrityksiä. BookBeatin kuukausihinta on tällä hetkellä 16,90 euroa ja Storytelin
16,99 euroa.
Kertoo lähinnä omasta laiskuudestani, etten ollut tullut
kokeilleeksi kumpaakaan palvelua ennen kesäkuuta, jolloin sain kuukauden
mittaisen ilmaisen kokeilujakson Strorytel-palveluun. Ajoitus oli kaikin puolin
sopiva. Kesäloma oli juuri alkanut, joten olisi aikaa tutustua palveluun ja
kokeilujakson tehokkaaseen hyödyntämiseen. Palveluun kirjautuminen oli helppoa,
samoin kirjojen etsiminen ja kuunteleminen.
BookBeatin ja Storytelin valikoimat vaikuttavat silmäilyn
perusteella kovin samankaltaisilta. Molemmat tarjoavat laajasti eri kustantamojen
teoksia, vaikka BookBeat kuuluukin Bonnier-yhtiöön, joka taas omistaa
suomalaiset WSOY:n ja Tammen. Storytelilla on kuitenkin erikoisuus, joka
nähdäkseni BookBeatista puuttuu: niin sanotut Storytel Original -teokset, jotka on tilattu kirjailijoilta vain Storytelin
kautta kuunneltaviksi. Pääosaa näistä teoksista ei ole saatavana lainkaan
muussa formaatissa.
Kieltämättä tämä on hieman kaihertanut mieltäni.
Harmittaahan se, kun tietää, että joku mielikirjailijoista on kirjoittanut
uuden tarinan, mutta sitä ei saa mistään käsiinsä tai korviinsakaan. Toisaalta
tämä on ollut kiinnostustani lisäävä juttu, mutta myös samalla tunnistan
itsessäni jonkinlaisen torjuntareaktion. Olenko muka niin hölmö, että sitoudun ostamaan
kuukauden käyttöoikeuden johonkin palveluun vain voidakseni kuunnella teoksen,
jota en muualta saa mutta jota en saa edes omakseni? En kovin helposti.
Nähtävästi kaltaisiani on muitakin, sillä sekä BookBeat että Storytel tarjoavat
kahden viikon ilmaisia tutustumisjaksoja.
Siinä ajassa jo ehtinee selvittää, sopiiko palvelu itselle vai ei.
Storytel Original -sarjat eroavat muista palvelun
tarjoamista äänikirjoista siten, että ne on nimenomaan kirjoitettu
äänikirjoiksi, jotka julkaistaan kymmenosaisena pakettina tai tuotantokautena.
Yhtenäinen tarina on siis ’pilkottu’ kymmeneen osaan tai jaksoon, jotka voi toki
halutessaan kuunnella putkeen normaalin äänikirjan tapaan, kuten minä tein.
Kirjoitusvaiheessa tekijöiden on kuitenkin pidettävä tämä jatkokertomustyyli
mielessään ja rakennettava tarinaan ainakin yhdeksän vastustamatonta koukkua,
jotta kuulija varmasti kuuntelee myös seuraavan osan. Hieman tämä kummastuttaa kaltaistani
himolukijaa ja -kuuntelijaa, mutta kenties se on toimiva formaatti lukemaan ja
äänikirjoja kuuntelemaan tottumattomalle ja saa hänet vangittua tarinoiden
maailmaan. Jos näin on, hyvä juttu.
Kirjautuessani kuukauden mittaiselle tutustumisjaksolleni
Storyteliin olin jo päättänyt, että kuuntelen sieltä ainakin JP Koskisen Ruosteisen sankarin molemmat tuotantokaudet ja Marko Kilven Undertaker-sarjan kaksi ensimmäistä
osaa. Molemmat ovat siis juuri tuollaisia Storytel Original -sarjoja, eli niitä
ei voi kuunnella minkään muun palvelun kautta. Koskisen teokset ovat
ilmestyneet ainoastaan äänikirjoina, mutta Kilven teokset voi myös lukea
painettuina.
Koskinen on kirjoittanut uudelleen aiemmin nimellä Eilispäivän sankarit ilmestyneen dekkarin, antanut sille nimen Ruosteinen sankari I ja kirjoittanut sille myös jatko-osan Ruosteinen sankari II. Luin Eilispäivän sankarit vuonna 2015 ja
tykästyin sen eräänlaiseen aikamatkustusteemaan kovasti. Tarinassa siis
päähenkilö Jupe on vuonna 1978 tekemässä sovittua mökkimurtokeikkaa
kavereittensa kanssa, kun kotimatkalla tapahtuu kohtalokas onnettomuus. Sitten Jupe
herääkin vuonna 2011. Aika moni asia on maailmassa muuttunut.
En enää muista kovin tarkasti, millaiset juonenkäänteet
tuossa alkuperäisessä tarinassa on, mutta aika samoja ratoja se pääpiirteissään
tuntuisi tässä uudelleen kirjoitetussa versiossakin menevän. Jupe koettaa saada
elämän syrjästä kiinni omituiseksi muuttuneessa kropassaan ja maailmassa.
Tyrmistyksekseen hän saa selville, että muinainen murtokeikka sekä kolari ovat
päätyneet yksin hänen kontolleen. Kaverit ovat selvinneet kuin koirat
veräjästä. Saaliistakaan ei ole merkkiäkään. Jupea alkaa pänniä, ja hän ryhtyy
kaivelemaan menneitä. Se vain osoittautuu aika vaaralliseksi puuhaksi.
Tarina toimi siis virkistettynä oikein mukavasti, ja
naureskelin monelle asialle, jotka nykypäivän Suomessa ja maailmassa saavat
Jupelta melkoista kritiikkiä osakseen. Otin saman tien loppuun päästyäni
kuunteluun Ruosteinen sankari II:n.
Siinä Jupe joutuu tätinsä yllyttämänä selvittelemään vuosikymmenten takaista
katoamistapausta. Luonnonarvoja kaavoittajaa vastaan puolustanut nainen on
kadonnut jäljettömiin vuosia sitten, mutta nyt aviomies on päättänyt viimeisen
kerran koettaa selvittää, mitä vaimolle oikein aikanaan tapahtui. Yllätyksekseen
Jupe oivaltaa, että kadonnut nainen on hänen lukioaikaisen tyttöystävänsä
sisko. Etsinnät eivät ole suinkaan vaarattomia, ja johtolangat vievät Jupen ja
riuskan eläkeläistädin lopulta Tallinnaan asti.
Seuraavaksi kuuntelin siis Marko Kilven Undertaker-dekkarit Kuolemantuomio
ja Kuolemanenkeli. Niistä olen
kirjoittanut erikseen tänne.
Nämä neljä kirjaa kuunneltuani kiinnostavimmat teokset
olivatkin jo suoritettuina. Koska Elisan puolella kirjoja on edelleen
kuuntelematta ja uusiakin hankin tämän kuuntelujakson aikana, ajattelin, että
on turha kuunnella kokeilujaksolla mitään sellaista, jonka joka tapauksessa
kuuntelisin muualta. Ilokseni löysin vielä lisää kiinnostavia Storytel Original
-sarjoja.
Ensimmäiseksi nappasin kuunteluun JP Koskisen scifidystopiajännityssarjan Valkoinen kevät. Ilmastonmuutosuhkakuvat
ovat heittäneet häränpyllyä, kun aurinko on menettänyt voimaansa ja muuttunut
haaleaksi muistoksi itsestään. Uusi jääkausi on vyöryttänyt jäätä kohti etelää,
ja koko Suomi Helsinkiä myöden on paksun ikijään kuorruttama. Valtioiden yhteisponnistuksella
on jäätikön etenemistä torjumaan rakennettu eräänlaisia vartiotornien ja
ydinvoimaloiden ketju, lämpövalli. Yhtä tällaista tornia on kahden työtoverinsa
kanssa vartioimassa Johannes-niminen tutkija, joka on alkanut epäillä
virallisia selitysmalleja maailman tulevaisuudesta. Vihreä Gaia -niminen
järjestö lyö kapuloita viranomaisten rattaisiin minkä ehtii, ja jotkut
odottavat Valkoisen kuninkaan paluuta.
Jäätikön alueella järjestäytynyt yhteiskunta on heikoilla, ja sen alla sekä
päällä vallitsevat aivan uudenlaiset säännöt. Originelleja yhteisöjä tuntuu
olevan joka lähtöön. Kaiken lisäksi tiedemiehet ovat herättäneet henkiin
neandertalinihmiset, jotka ovat kestäviä ja hyväluontoisia ja sopivat siksi
raskaiden töiden tekemiseen. Tarinassa on runsaasti yllättäviä ja jännittäviä
käänteitä, kuten formaattiin kuuluu, mutta myös kiehtovia ajatuskulkuja siitä,
miltä maailma näyttäisi ja miten se toimisi äärimmäisten katastrofien kourissa.
Loppuratkaisu on hykerryttävä!
Vielä oli kuukautta jäljellä, joten päätin ottaa kuunteluun Tiina Raevaaran Storytel Original
-sarjan Silloinkin satoi kaatamalla.
Jo nimi antoi minusta viitteitä siitä, että luvassa olisi ainakin kauhuun
taittuvaa kerrontaa. En pettynyt. Tarinan minäkertoja on vähän päälle
viisikymppinen biologianopettaja Kirsikka, joka asuu kahdestaan hieman
originellin Vadelma-sisarensa kanssa vanhassa omakotitalossa. Talo ympäröi
rehevä puutarha, jossa molemmat naiset mielellään askaroivat.
Eräänä kesäpäivänä Kirsikka löytää puutarhasta kolmen miehen
ruumiit. Ne on haudannut puutarhaan Vadelma-sisko, siitä ei ole epäilystäkään.
Sisko on vielä varmuudeksi laittanut kunkin ruumiin mukaan itse käsin
kirjoittamansa nimilapun. Ei siis ihme, että Kirsikka päättelee siskonsa olevan
myyttinen Kätkävaaran sarjamurhaaja. Vuosien mittaan kyliltä on nimittäin
kadonnut jäljettömiin kymmenkunta eri ikäistä miestä, ja lehdistö on
spekuloinut seudulla riehuvasta sarjamurhaajasta. Poliisi on kuitenkin asiasta
vaitonainen.
Luonnollisesti Kirsikka hätääntyy. Miten hän saisi pidettyä
siskonsa poissa vankilasta ja mielellään lopettamaan murhaamisen? Miksi
kummassa kiltti ja hieman höpsö sisar ylipäätään on ryhtynyt murhaamaan miehiä
ja hautaamaan heitä puutarhaan? Ennen kuin Kirsikka ehtii ottaa asian puheeksi
sisarensa kanssa, paikalle pölähtää uusi naapuri Marko, jolta on kadonnut vaimo…
Kuten asiaan kuuluu, seuraa joukko arvaamattomia käänteitä
ja kiperiä, synkkiä tilanteita. Mukana on aimo annos kauhutunnelmaa, jonka
esikuvana on ollut ainakin Stephen
Kingin klassikko Uinu, uinu
lemmikkini. Moni asia saa vähintään jonkinlaisen selityksensä loppuun
mennessä, mutta aukkojakin jää. Osan niistä Kirsikkakin mainitsee viimeisen
osan loppuhäivytyksessä (jossa muuten joudutaan selittelemään hieman turhan
pitkään moniakin asioita), ja osasta lukija saa tehdä omat päätelmänsä.
Raevaara on saanut tarinassa mukavasti yhdistettyä jännitys- ja
kauhuelementtejä huumoriin, niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin.
Ehdin siis kuukauden koejaksolla kuunnella kuutisenkymmentä tuntia äänikirjoja.
Tulos on poikkeuksellinen, koska olin jakson ajan lomalla ja ihan tietoisesti
kuuntelin niin paljon kuin pystyin painettujen kirjojen lukemisen
kustannuksella. Kunkin tarinan hinnaksi olisi tullut noin 2,84 euroa, mikäli
olisin maksanut kuukaudestani Storytelin normaalihinnan. Kuuntelin
tammi-toukokuussa Elisa Kirjasta hankittuja teoksia keskimäärin 4 kpl kuukaudessa,
joten Storytelin kautta hankittuina niiden kappalehinnaksi olisi tullut 4,25
euroa. Tämä kyllä pistää nyt miettimään, miten jatkossa hankin kuunneltavat
kirjat. Storytel Original -sarjat ovat sitten vielä plussana.
Ihan tätä juttuani varten päätin kokeilla uudelleen, miten
lainaaminen kirjaston kautta nykyään onnistuisi. Latasin Ellibs-sovelluksen
puhelimeeni ja selailin tietokoneen kautta tarjontaa. Lopputulos on, että olen
nyt varannut Enni Mustosen Lapsenpiika-romaanin äänikirjaversion.
Saan sen toivon mukaan elokuussa kuunneltavakseni. Kirjaston e-kirjavalikoima
vaikuttaa laajalta, mutta äänikirjoja on vielä vähänlaisesti kaupalliseen
tarjontaan verrattuna. Haluamaansa kirjaa ei myöskään välttämättä saa heti
kuunneltavakseen, vaan sen voi joutua varaamaan ja tyytymään odotteluun.
Palvelu on kuitenkin maksuton, mikä
on melkoinen plussa. Käyttäminen vaikuttaa nyt myös helpolta. On siis aika
elvyttää tämä kirjastosuhde ♥.
Tällaiselta siis kuulostavat äänikirjamietteeni tällä
hetkellä. Muutoksen tuulet puhaltavat. Saapa nähdä, mikä on tilanteeni vaikkapa
kolmen vuoden päästä!
Entäpä sitten Sinä? Miten Sinä mieluiten kuuntelet äänikirjasi ja miksi? Jaa
hyvät kuunteluvinkkisi alle, kiitos!
Vinkvink! Nakit ja mutsi -blogissa on parhaillaan (voimassa 30.9.2018 asti uusille asiakkaille) jaossa kuukauden kokeilujaksoja BookBeatiin. Kannattaa käydä nappaamassa koodi ja kokeilla!