Luulenpa, että ihan jokainen suomalainen yläkoulun
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja on ainakin joskus törmännyt oppilaaseen,
jota lukeminen ei vain tippaakaan kiinnosta. Opetussuunnitelmaa noudattava
opettaja on kuitenkin velvollinen houkuttelemaan vastahakoisimpiakin teinejä
kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan. Kunpa saisi jokaisen lukemaan edes yhden
kokonaisen kirjan! Kun lukukokemusta ja ehkä -taitoakin on niukahkosti, olisi
kirjan oltava houkutteleva eli mielellään ohut ja hauska. Mieluiten tässä
järjestyksessä, kiitos.
Toimittaja ja kirjailija Kalle Veirto on kirjoittanut täsmäteokset juuri edellä esiteltyihin
tilanteisiin eli nuortenromaanit Ohut
hauska kirja (Karisto, 2017) ja Ohut
hauska kirja 2 (Karisto, 2018). Ensimmäisessä on sivuja 152 ja
jälkimmäisessä 144, joten ne ovat ohuita, kuten pitääkin. Silti ne ovat ihan
oikeita, kovakantisia kirjoja. Nyt kun olen molemmat kirjat lukenut, voin
kertoa, että mielestäni ne ovat myös hauskoja. Pulmallista tässä tietysti on,
että en edusta lainkaan kirjojen todellista kohderyhmää, oikeastaan aivan
kaikkea muuta. Mutta kuvittelisin kyllä työkokemukseni perusteella, että nämä
kirjat miellyttävät monia vastahankaisia teinilukijoitakin. Kertokaa toki,
mikäli tiedätte paremmin (ja varsinkin, jos satutte kuulumaan ko.
kohderyhmään)!
Ohuet hauskat kirjat
eivät nimistään huolimatta ole sarja, vaan täysin itsenäisiä teoksia. Ne voi
siis lukea kummassa järjestyksessä tahansa, eikä haittaa mitään, vaikka lukisi
vaikka vain jälkimmäisen. Mutta jos innostuu jommastakummasta, voi lukea perään
toisen samantyylisen kirjan.
Ohuen hauskan kirjan
minäkertoja on Ekku Närvänen, jolla on ysiluokan suorittaminen viittä vaille maalissa.
Koulua on jäljellä enää viikko, mutta pahaksi onneksi sekä Ekulla että hänen parhaalla
kaverillaan Iiro-Matiaksella on vielä suorittamatta yksi äidinkielen tehtävä.
Olisi luettava nopeasti kokonainen kirja ja tehtävä siitä yhdessä kirjaesitelmä.
Iiro-Matiaksen tulevaisuuden urahaaveet ovat sen varassa, saako hän äidinkielen
arvosanaansa nostettua nyt uhkaavasta kuutosesta kahdeksikkoon, joten hän on
valmis ryhtymään urakkaan, jos vain sopiva kirja löytyy. Ekkua homma ei paljoa kiinnosta,
sillä häntä askarruttavat lähinnä tulevan viikonlopun päättäjäisbileet ja
niiden juomienhankintajärjestelyt sekä rinnakkaisluokan söpö Helinä.
Koulun surullisen kulahtaneen kirjaston hyllystä Iiro-Matias
löytää vanhan kirjalistan, jossa mainitaan kiinnostavan kuuloinen teos eli A.
P. Yrjölä -nimisen kirjailijan ’Ohut hauska kirja’. Juuri sen kirjan pojat
lukisivat. Se on Iiro-Matiaksen vakaa päätös. Siitä hän ei suostu tinkimään,
vaikka poikien ponnisteluista huolimatta kirjaa ei löydy mistään. Sitkeys
kuitenkin palkitaan, ja pian pojat ovat koputtamassa kirjailijanimimerkki A. P.
Yrjölän ovea.
Kuten arvata saattaa, kommelluksilta ei vältytä.
Käsikirjoitus on kadonnut mystisesti vuosikymmeniä sitten, mutta kirjailijan
mökillä saattaisi olla kopiot ensimmäisistä kahdeksastakymmenestä sivusta.
Kello kuitenkin käy armotta, ja Ekku alkaa olla epätoivoinen. Tilattu
juomalasti pitäisi ottaa vastaan, ja tyttöystäväkin odottaa Ekun huomiota. Saadaanko
peruskoulun lopettamisen kunniaksi järjestettävät bileet pystyyn? Entä onko
Ekun varaamalla kondomipaketilla toivotunlaista käyttöä? Ja ennen kaikkea,
löytyykö ’Ohut hauska kirja’ ja ehtivätkö pojat pitää kirjaesitelmänsä?
Kannattaa tosiaan itse lukea Ohut hauska
kirja.
Jos joku kysyisi minulta, niin sanoisin kaiken kirja-alalla kokemani
perusteella, että hyvä kirja on sellainen jossa on eteenpäin kaatuva voima. Se
Jokin.
Ohut hauska kirja 2
ei siis ole jatkoa Ohuelle hauskalle
kirjalle. Sen minäkertoja on ysiluokkalainen Anselmi, jolla on
suorittamatta pakollinen viikon mittainen työelämääntutustumisjakso eli
tet-harjoittelu. Parin muun kaverin kanssa Anselmi aloittaa tet-jaksonsa Algot
Untola -nimisessä antikvariaatissa. Anselmi tutustuu monipuolisesti kirja-alaan
antikvariaatin omistaja Vatasen johdolla. Alkaapa hän kuin vahingossa lukea
yhtä kirjaakin.
Anselmi on aikaisemmin keväällä joutunut pahaan liemeen.
Häneltä varastettiin arvokas kilpapyörä, jota hän oli koeajamassa. Nyt pyörän
omistajat vaativat häneltä viittätuhatta euroa kadonneesta pyörästä. Anselmi ei
ole pystynyt tunnustamaan ahdinkoaan edes mummilleen, jonka luona hän asuu.
Lukijalle Anselmi kertoo kuitenkin heti alkajaisiksi, että kaikki ongelmat
saadaan kyllä ratkaistua parhain päin. Lisäksi luvassa olisi vielä seksiäkin,
kunhan kuvioihin saataisiin ihana Lilja. Miten ongelmat ratkaistaan ja miten
Lilja liittyy mihinkään, selviävät, mikäli lukija kaikista Anselmin
varoituksista ja kielloista huolimatta jatkaisi Ohut hauska kirja 2:n lukemista. Tosin Anselmi varoittaa, että
teoksessa saattaa olla epäluotettava kertoja…
Veirto kirjoittaa dialogivetoista tekstiä. Kappaleet ovat
lyhyitä, ja tarina etenee kummassakin kirjassa vauhdikkaasti. Kirjojen
henkilöille sattuu ja tapahtuu monenlaisia vastoinkäymisiä ja kommelluksia,
mutta koheltamiseksi meno ei lipeä, ainakaan kovin usein. Kirjojen yleistunnelma on
positiivinen. Kummassakin kirjassa on juoneen punottu hauskasti monenlaista
tietoa kirja-alasta, kuten kirjailijan työstä ja käytettyjen kirjojen
ostamisesta ja myymisestä. Lisäksi kuin huomaamatta viitataan moneen oikeaan
kirjaan ja kirjailijaan. Näitä viittauksia on mukavaa bongailla ja kerätä
vaikka lukulistaa.
Koulukäyttöön nämä ovat kuin taivaan lahja.
Vastahankaisetkin lukijat voivat saada kokemuksen siitä, millaista on lukea
kokonainen kirja ihan itse, ja niistä irtoaa monenlaista jutunjuurta
kirjakeskustelujen pohjaksi. Niiden avulla on helppo havainnollistaa useita
kerrontakeinoja ja kirjallisuustermejä, kuten vaikkapa metateksti tai ennakointi.
Uskon ja toivon näiden kirjojen kuluvan yläkoululaisten käsissä.
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto 2017. 152 sivua.
Ostettu.
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto 2017. 152 sivua.
Ostettu.
Kalle Veirto: Ohut
hauska kirja 2
Karisto 2018. 146 sivua.
Karisto 2018. 146 sivua.
Arvostelukappale.
#nuortenkirjatorstai-sarja:
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2
Tulossa:
Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen 12.7.2018
Magdalena Hai: Kolmas sisar 19.7.2018
Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista 26.7.2018
Kiitos postauksestasi, Kirsi. Pääsin kuulemaan Kalle Veirtoa jokin aika sitten ja luulen, että hänen kirjoissaan ja esiintymisessään on jotain samaa. Pidin paljon kuulemastani! Oppitunnin mittainen esitys oli hauska, viihdyttävä ja lukemaan innostava. Olen jostain oudosta syystä jättänyt lukematta ensimmäisen ohukaisen. Mutta nyt voin korjata asian ainakin osin lukemalla tämän uutuuden.
VastaaPoista