Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous #nuortenkirjatorstai

Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä juttua, vilkaisin muistin virkistykseksi, mitä olinkaan kirjoittanut edellisestä lukemastani Siiri Enorannan teoksesta eli Nokkosvallankumouksesta. Jutun lopussa sanon näemmä näin: ”Jälleen ihmetellen totesin kirjan loppuun päästyäni, että kirjailijan mielikuvitus on käsittämätön ihme! Voi vain kiitollisena nauttia kirjailijan uurastuksen tuloksesta, sillä vaivaa tämänkin teoksen eteen on nähty rutosti.” Laittamattomasti sanottu, ja aivan saman voin vilpittömästi sanoa myös Enorannan uusimman eli Tuhatkuolevan kirouksen kannet suljettuani. Mikä kirja! 

Neljätoistavuotiaaksi saakka Paun elämä on ollut tavallista ja rauhallista. Kalatutkijaisän, kuvataiteilijaäidin sekä veijarimaisen Tristin-isoveljen muodostama ydinperhe on ollut turvallinen kasvuympäristö hieman kömpelölle tytölle, jolla on koulussa ja Loimuloisteen kylässä vain yksi kyseenalainen ystävä. Ensimmäinen merkki siitä, että kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää, on äidin reaktio Paun uuteen kampaukseen. Itseään rumana pitävä teini-ikäinen halusi näyttää muodikkaalta kuten Sisintran kaupungin itsevarmat neidot ja leikkasi keritsimillä palmikkonsa polkkatukaksi. Äidin silmistä paistava kauhu tuntuu Pausta käsittämättömältä.

Sitten isoveli Tristin saa kutsun Magia-akatemiaan ja Pau oivaltaa, että taikomisessa noita tarvitsee konkreettisia ja uusiutuvia osia itsestään, kuten ihokarvoja, sylkeä tai hiuksia. Mitä runsaampi ja tuuheampi on noidan hiuskuontalo, sitä parempi. Mutta Paulla ei ollut ollut hajuakaan siitä, että heidän perheessään saattaisi kenelläkään olla taipumuksia noituuteen. Pääsystä Magia-akatemiaan oppimaan mahtavaksi maagiksi tulee nopeasti Paun kiihkein toive ja tavoite.

Magia-akatemiassa on hienoisia kaikuja Tylypahkasta. Opetusta antavat persoonalliset professorit ja taikomista on ankarasti rajoitettu. Koulun ulkopuolella taikominen on rangaistavaa. Tätäkin säädöstä valvoo tiukasti Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto eli tuttavallisemmin (tai ilkeämmin) Ötky. Ötkyläiset ovat ottaneet käyttöön fosora-nimisen salaperäisen ja myrkyllisen nesteen, jonka tarkoitus on tuhota pikilapsia. Ne taas ovat pimeässä viihtyviä varjo-olentoja, jotka saavat voimansa taiasta.

Indarasian maailmanmenoon sisään pääseminen otti minulta tovin, mutta kun taikamaailma alkoi vähitellen tarinan taustalla hahmottua ja tapahtumat kiihtyä, tempauduin täysin Paun ja hänen perheensä sekä uusien ystäviensä elämään. Enoranta on jälleen luonut kokonaan uuden omalakisen ja värikkään, yksityiskohtia pursuavan fantasiamaailman, jossa maata kiertää kuun lisäksi muu. Elämäntapa on yksinkertainen, eikä elektroniikkaa tai edes tuliaseita tunneta. Taikuus korvaa ne mainiosti, mutta yhä useammat Indarasian asukkaat ovat luopuneet taiasta ja magiasta. Ötkyläisten tavoitteena tuntuu olevan taian rajoittaminen ja siten vallan anastaminen yksin itselleen.

Mutta Ötkyllä on vastustajansa. Heitä eli tetraedriläisiä johtaa kapinallinen maagi Nubya, jolla on tuhat elämää. Paun ällistykseksi Nubya liittyy läheisesti hänen oman perheensä menneisyyteen. Pelottava tieto sen sijaan on, että Ötky on erityisen kiinnostunut paitsi saamaan kiinni Nubyan myös hänet, Paun, kynsiinsä. Mitä sellaista Paulla voi olla, joka kiinnostaa Ötkyä?

Tarinan pohjalla on siis fantasian tuttu peruskuvio hyvän ja pahan taistelusta, jossa panoksena on koko maailma. Juonen päälinja kulkee vääjäämättömästi kohti suurta lopputaistelua. Tämän kuvion ympärille Enoranta on punonut monenlaisia teemoja. Indarasiassa on pitkä demokratian perinne, jonka Ötkyläiset haluavat tuhota paitsi fosoran myös tehokkaan propagandan avulla. Samaten kansalla on ikiaikainen tapa suojella luontoa mahdollisimman paljon. Jokaisen kaatuneen tai kuolleen puun tilalle pitää aina istuttaa uusi. Lihaa syödään vain, jos se on ainoa vaihtoehto. Ötkylle nämä arvot eivät merkitse mitään.

Tuhatkuolevan kirouksen maailmassa suhtaudutaan seksuaalisuuteen raikkaan ennakkoluulottomasti. Magia-akatemiassa nuoret seurustelevat keskenään myös romanttisessa mielessä, ja pareja muodostuu niin tyttöjen ja poikien kuin samansukupuolistenkin kesken ilman, että se ketään hätkäyttää mitenkään.

Pau tuntee vastustamatonta vetoa ilkikuriseen Kenoneen, ja nuoren tytön arka ja samaan aikaan rohkean utelias hapuilu seksin maailmaan on kuvattu taidokkaasti. Pisteet Enorannalle varmaankin parhaiten kuvatusta nuorten seksikohtauksesta, jonka olen koskaan lukenut! Tilanne on samaan aikaan eroottisesti todella latautunut, kaunis, herkkä ja viaton. Mutta ei tippaakaan vaivaannuttava.

Tabuja rikkovaa on myös, miten Indarasian asukkaat suhtautuvat esimerkiksi ihmiskehon karvoitukseen tai kuukautisiin. Paun uusi koulutoveri, poika, tiedustelee ensi kohtaamisella Paulta, joko tämän kuukautiset ovat alkaneet. Kuultuaan myöntävän vastauksen poika onnittelee Pauta! Tuuheat sääri- ja kainalokarvakasvustot ovat ylpeydenaihe, eivät jotain, joka pitäisi poistaa. Takana on tosin hyötynäkökulma, koska ruumiin eritteitä ja karvoja käytetään taikomisessa, mutta se on myös vallitseva kauneusihanne.

Ennen kaikkea Enoranta pyörittelee elämän ja kuoleman teemoja. Syntymä ja kuolema ovat osa samaa kehää, kumpikin edellyttää toista ja mahdollistaa toisen. Nubya on saanut pikilapsilta lahjan tai kirouksen, näkökulmasta riippuen: hänellä on tuhat elämää. Ne on kuitenkin elettävä kaikki ja kuoltava jokaisen välissä, ennen kuin voi kuolla lopullisesti. Taisteluihin osallistuvat Pau ja hänen ystävänsä ovat musertua syyllisyydentuntoihin, kun he joutuvat tappamaan vihollisiaan. Edes sota ei oikeuta tappamista, mutta vaihtoehtoja ei aina ole.

Tuhatkuolevan kirous on vankkaa fantasiaa höystettynä YA-mausteilla ja tiukoilla filosofisilla kysymyksillä, joiden vastapainona on sopivasti tymäkkää toimintaa ja maagista menoa. Kohderyhmää ovat peruskoulun yläluokkien himolukijat, jotka ovat tottuneet ahmimaan runsaita teoksia, sekä sitä vanhemmat lukijat. Pureskeltavaa riittää niin yläkoulun kuin lukionkin kirjallisuustehtäviin.

Keski-ikäinen lukija moittii ainoastaan pientä fonttikokoa ja tiivistä taittoa, mutta parempisilmäisiä nämä eivät rasittane. Hieman pohdiskelin, miten Riikka Turkulaisen kaunis kansi vaikuttaa lukemista etsiviin. Kannessa sivuprofiilissa oleva tyttö vaikuttaa kovin nuorelta. Toivottavasti se ei karkota lukijoita, jotka saattavat olla arvaamattoman kriittisiä ainakin sen suhteen, että kirja ei saa edes haiskahtaa lapsekkaalta. Ainakaan sitä Tuhatkuolevan kirous ei ole!

Olen kyllä iloinen, että sain tarttua tähän kirjaan tuoreeltaan ja upota sen lumovoimaan. Omassa lukupinossani nököttävälle Surunhauras, lasinterävä -kirjalle on vain nyt löydettävä lukuaikaa. Samaten syyhyttää kovasti Enorannan viime vuonna ilmestynyt Josir Jalatvan eriskummallinen elämä, jota jo kirjamessuilla syksyllä hypistelin. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta mutta on jäänyt jostain syystä melko vähäiselle huomiolle ainakin googlailutulosteni perusteella.

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018. 443 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Tulossa:

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina 23.8.2018
Tapani Bagge: Polttava rakkaus 30.8.2018
Tuija Takala: Lauralle oikea 30.8.2018
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 30.8.2018