Kurkistin kirjailija ja kuvataiteilija Esko-Pekka Tiitisen Wikipedia-sivua ja vienosti punastuin häpeästä. En nimittäin olisi osannut nimetä ainuttakaan
Tiitisen kirjoittamaa teosta, vaikka niitä on ilmestynyt muhkea ja monipuolinen
pino ja ne ovat korjanneet tekijälleen melkoisen palkintosaaliin vuosikymmenten
mittaan.
Mutta nyt homma on hoidossa ja olen lukenut ensimmäisen
Tiitiseni eli uunituoreen nuortenromaanin Pikkulinnunrata.
Ilman #nuortenkirjatorstai-sarjaa
olisi varmasti tämäkin jäänyt huomaamatta, joten edelleen olen iloinen
urakastani. Pikkulinnunrata on sarjan
tähänastisista kirjoista kenties arvoituksellisin ja lukukokemuksena hämmentävin.
Minäkertoja Vilja on neljäntoista korvilla. Rakas isoveli
Ville on ottanut kitaransa ja lähtenyt pois. Ville ei enää kestänyt elämää
pienellä itäsuomalaisella kylällä, jonka henkisen ahtauden syynä on kummallinen
herranpelkääjien uskonlahko. Sen oppi on koottu kaikkien muiden lahkojen
tiukimmista kielloista ja rajoituksista. Joulu ja muut juhlat on kielletty,
samoin televisio ja netti. Huvien sijaan pitää tehdä ahkerasti rehellistä
työtä, mikä Viljan tapauksessa tarkoittaa koti- ja navettatöitä. Synnit pitää
tunnustaa ja katua julkisesti, ja jos niin ei tee, joutuu jonkinlaiseen
puhdistuskokoukseen.
Viljan ja Villen vanhemmat, erityisesti ankara isä mutta
myös alistuva äiti, alkavat noudattaa herranpelkääjien oppeja ja palvoa ylintä.
Viljakin on pikkutyttönä mallikelpoinen uskossaan, mutta Villen lähtö suistaa
koko perheen sijoiltaan ja Vilja alkaa oirehtia ja kapinoida. Yhteenotot
vanhempien ja herranpelkääjien muiden johtohahmojen kanssa ovat väistämättömiä.
Tässä vaiheessa hieman kummastelin herranpelkääjistä
piirtyvää kuvaa, mutta ajattelin, että kirjassa kuvataan yleisesti, millaista
on olla nuori ankaran kurinalaisessa yhteisössä ja miten siitä kenties
irtaudutaan. Mutta sitten tarina muuttuu aivan toisenlaiseksi miltei
varoittamatta. Vilja ja hänen ystävänsä Vilma tutustuvat koulussa samalle luokalle
tulleeseen uuteen poikaan Kasimiriin. Yhdessä he alkavat suunnitella
larppausta. Kasimirilla on suureelliset suunnitelmat tapahtumasta, joka
herättäisi huomiota jopa naapurimaita myöten.
Tapahtumat lähtevät vyörymään melkoista vauhtia, kun nuoret
päättävät ahtautua Kasimirin mopoautoon ja lähteä katsastamaan mahdollista
larppauspaikkaa hylätystä kylästä itärajan pinnasta. Autio majatalo näyttää
nettikuvissa juuri sopivalta paikalta. Perillä kaikki odotukset täyttyvät ja
jopa ikävällä tavalla ylittyvät. Paikallaan lahoava majatalo ei suinkaan ole
hylätty, vaan siellä on edelleen jonkinlaista pimeää toimintaa. Majatalonemäntä
Matjoi majoittaa nuoret huoneisiin, joissa he joutuvat kohtaamaan pahimpia
pelkojaan ja elämänsä solmukohtia.
Mie seisoin käytävässä
ja tuijotin peräseinää. Kaksi ovea aukesi edessäni ja Vilma ja Kasimir astuivat
vierelleni. Takanamme seisoi neljä huppumiestä. Me katsottiin surullisina
toisiimme ja tajuttiin, ettei voitu enää tehdä mitään.
Miten kaikki päättyy? Tiitisen valitsema loppuratkaisu on
jokseenkin yllättävä ja saa lukijaa pohtimaan aiemmin lukemaansa uudesta
näkövinkkelistä.
Pikkulinnunrata on nuortenromaaniksikin väljästi taitettu ja vähäsivuinen, joten teknisesti sen lukee nopeasti. Tarinan viitteellisyyden ja vihjailevan epäluotettavuuden takia se on kuitenkin vaativahko ja sopinee edistyneille yläkoululaisille ja tietysti lukioikäisille lukijoille. Se toimii varmasti hyvänä keskustelun virittäjänä ja pohdintojen taustana. Tälle olisi myös mukavaa kirjoituttaa vaihtoehtoinen loppu tai vaikka täydentää tarinaa Villen näkökulmasta.
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata
Karisto 2018. 144 sivua.
Pikkulinnunrata on nuortenromaaniksikin väljästi taitettu ja vähäsivuinen, joten teknisesti sen lukee nopeasti. Tarinan viitteellisyyden ja vihjailevan epäluotettavuuden takia se on kuitenkin vaativahko ja sopinee edistyneille yläkoululaisille ja tietysti lukioikäisille lukijoille. Se toimii varmasti hyvänä keskustelun virittäjänä ja pohdintojen taustana. Tälle olisi myös mukavaa kirjoituttaa vaihtoehtoinen loppu tai vaikka täydentää tarinaa Villen näkökulmasta.
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata
Karisto 2018. 144 sivua.
#nuortenkirjatorstai-sarja:
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Essi Ihonen: Ainoa taivas
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tulossa:
Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 4.10.2018
Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018
L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti