Elina
Rouhiaisen urbaania fantasiaa edustavan Väki-trilogian
kakkososa Aistienvartija jatkaa lähes
suoraan siitä, mihin Topelius-palkinnon napannut Muistojenlukija päättyi.
Olen siis hyvin tyytyväinen itseeni, että luin aloitusosan jo vuodenvaihteessa
valmistautuessani tämän vuoden kestävään #nuortenkirjatorstai-projektiini.
Tarinan kelkkaan ihan kylmiltään hyppääminen olisi nimittäin voinut olla alkuun
hankalahkoa, vaikka Rouhiaisen tyyli on muuten makuuni turhankin jarruttelevaa.
Muistojenlukijassa
siis tutustuttiin helsinkiläistyttö Kiuruun, jolla on kyky siepata ja lukea
toisten ihmisten muistoja. Kiuru on siis muisko, joka voi myös pyyhkiä toisten
ihmisten muisteista kokonaisia ajanjaksoja sekä palauttaa niitä, kuten Aistienvartijassa käy ilmi. Kiurun
poikaystävä Samuel on lapsesta asti osannut lukea ja hallita muiden ihmisten
ajatuksia. Kumpikaan ei ole koskaan tuntenut ketään muuta kaltaistaan, ja
nuoret ovat visusti salanneet kykynsä muilta. Sitten he tutustuvat
Bollywoodiin, Neluun ja Daihin, ja kaikki muuttuu.
Käy ilmi, että nuoret muodostavat eräänlaisen
yksikön, ringin, jossa jokaisella on omiin taipumuksiinsa liittyvä erityistehtävänsä.
Nuorten kykyjä himoitsee Väeksi kutsuttu eliittiin kuuluva ihmisryhmä, joka voi
halutessaan hyödyntää tappamiltaan mieroilta kaappaamiaan kykyjä omiin
tarkoituksiinsa. Mitä täydellisemmin ringin kyvyt väkevä saa itselleen
ryöstettyä, sitä vahvempi tästä omassakin joukossaan tulee.
Muistojenlukija
päättyy tilanteeseen, jossa Kiuru, Dai, Bollywood ja Nelu joutuvat eroamaan ja
hajaantumaan ympäri Eurooppaa pysyäkseen ylipäätään hengissä. Viimeisenä
varmistuksena Kiuru pyyhkii kuluneen kesän tapahtumat ystäviensä muistista,
joten kukaan heistä ei muista koskaan tavanneensakaan Kiurua.
Eron oli tarkoitus olla lopullinen, mutta tarina
kuitenkin jatkuu. Aistienvartijan
ensimmäinen neljännes käytetäänkin siihen, että saadaan nuoret jälleen koolle.
Kiuru on hankkiutunut Pohjois-Irlantiin Portadownin kaupunkiin Aisling-nimiseen
katoliseen sisäoppilaitokseen jatkamaan lukio-opintojaan. Kun nuoret lopulta
saadaan koolle, pitää Kiurun vielä palauttaa heille pois pyyhkimänsä muistot.
Se vain ei olekaan ihan ongelmatonta. Lisäkiemuroita aiheuttavat nuorten
väliset hankalat ihmis- ja parisuhdekuviot.
Valitettavasti myös Väki ja erityisesti heidän
johtajansa Punainen pääsevät ringin jäljille ja alkavat jälleen aktiivisesti
jahdata sen jäseniä. Nelulla on suunnitelma, jonka tavoitteena on tuhota Väki.
Sen onnistumiseksi ringin pitää täydentää itseään vielä yhdellä puuttuvalla
jäsenellä, joka onneksi sattuu olemaan Pohjois-Irlannissa. Seikkailu jatkuu
pitkänä takaa-ajona halki Euroopan, kun ringin nuoret matkustavat
matkailuautolla kohti Helsinkiä Väen kätyrit kannoillaan ja välillä
kimpussaankin.
Nelisatasivuinen romaani ei siis juurikaan saa
varsinaista perusjuonta kovinkaan paljoa edistettyä, mutta lopussa tilanne jää
jälleen hiuksia nostattavan jännittävään koukkuun. Paljon siis ladataan odotuksia
trilogian tulossa olevaan päätösosaan Uniensieppaajaan.
Muistojenlukija
on Kiurun romaani, ja Aistienvartijassa
pääosassa on aisteja hallitseva aisto Bollywood. Kaikkien ringin jäsenien
sukutaustassa on kytköksiä romaneihin, niin Bollywoodillakin, jonka Espoon
Westendissä asuva perhe on kotoisin Intian Punjabista.
Suomalaisella
mittapuulla Bollywoodin perhe on vauras ja menestyvä, mutta perheessä
piilotellaan isän harjoittamaa perheväkivaltaa. Bollywood on ruskea muunsukupuolinen
ja on saanut sen myös kokea nahoissaan koko ikänsä. Kesän loppukahinoissa
Bollywood päättää karata kotoaan ja suuntaa muisti pyyhittynä Riiaan, mistä
lukija hänet Aistienvartijan alussa
tapaa.
Aiempaan tapaan Rouhiainen kirjoittaa varsinaisen
juonenkuljetuksen lomaan runsaasti muuta ainesta. Edelleen teini-ikäisten
ihmissuhdekuviot ja kasvukivut saavat runsaasti tilaa, ja esimerkiksi yksi
keskeinen episodi kuvaa Kiurun ja Bollywoodin järjestämiä bileitä ja niiden
jälkimaininkeja sisäoppilaitoksessa, toinen keskeinen juonenkin kannalta
olennainen kohtaus taas tapahtuu rockkonsertissa Berliinin liepeillä.
Tarinan loimiin on kudottu myös poikkeuksellisenkin
runsaasti yhteiskunnallisuutta. Pohjois-Irlanti tapahtumapaikkana tietysti
tarjoaa tälle hyvän alustan, ja paljon kuvataankin protestanttien ja katolisten
välistä syvää juopaa ja heti pinnan alla kuohuvaa vihaa, joka vain odottaa
sopivaa hetkeä ryöpsähtääkseen valloilleen. Erilaisten vähemmistöjen ja
erityisesti paperittomien ihmisten tilannetta Euroopassa puidaan myös monessa
kohdassa. Osa näistä aiheista tuodaan tarinaan esimerkiksi Bollywoodin
blogitekstien tai kouluesitelmän kautta.
Rouhiaisen esiin nostamat yhteiskunnalliset ja
sosiaaliset ongelmat ja epäkohdat ovat polttavan ajankohtaisia, sitä en kiistä
lainkaan. On myös hienoa, että niitä nostetaan esille rohkeasti myös ja
erityisesti nuorille suunnatuissa romaaneissa. Niiden käsittely
kaunokirjallisuuden keinoin vaatii taitoa ja tarkkaa silmää. Kovin helposti
nimittäin syntyy vaikutelma osoittelusta ja mikä pahinta, luennoinnista tai
jopa saarnaamisesta. Rouhiainen selviytyy näistä sudenkuopista paikoin vain
hädin tuskin kuivin varpain.
Elina
Rouhiainen: Aistienvartija
Tammi 2018. 410 s.
Arvostelukappale.
Tammi 2018. 410 s.
Arvostelukappale.
#nuortenkirjatorstai-sarja:
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Essi Ihonen: Ainoa taivas
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Elina Rouhiainen: Aistienvartija
Tulossa:
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018
Anu Ojala: Petos
Minna Roininen: Heda
Minna Roininen: Heda
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Muistojenlukija oli joululomani page-turner, jonka takia pitkästä aikaa oikeasti valvoin pikkutunneille asti ensimmäistä kertaa vuosiin, joten odotan Aistienvartijan lukemista innolla. Kirjan olen jo ostanut, mutta yritän purkaa muuta lukupinoa, ennen kun tartun tähän.
VastaaPoistaBloggauksesi perusteella vaikuttaa, että kirjassa tosiaan on paljon tapahtumia. Toisaalta itse muistan nuoruudesta sen, että minusta oli hirveän jännä lukea kotibileistä ja kaikesta sellaista nuorten elämästä, jossa en itse päässyt olemaan mukana. Näin kirjaa lukematta tulee tunne, että tällaiset sivujuonet sopivat genreen.
Minusta tässä mentiin jo sinne riman toiselle puolelle, jossa epäkohtien käsittely tuntui turhalta sormen heristelyltä. Vähempi olisi riittänyt. Onneksi tarina muuten kulki sujuvasti. Tosin kykyihin liittyvät termit (muisko, ajatto, mitä näitä nyt oli) eivät edelleenkään jääneet päähän!
VastaaPoista