M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka. Kuninkaan rakuunat 1.

Yläkouluikäisenä ahmin historiallisia seikkailuromaaneja. Luin koko Kolme muskettisoturia-sarjan läpi, samoin Monte Christon kreivin, ahmin Mika Waltarin paksuja romaanijärkäleitä. Mitä paksumpia kirjat olivat ja mitä hurjempia seikkailut, sitä parempi! Waltareihin olen sittemmin palannut äänikirjoina (todella viihdyttäviä!) ja Muskettisotureihin lähinnä television kautta. Mutta genre on siis tuttu ja mieluinen.

Siksi ilahduinkin, kun loppukesästä sain ennakkokappaleen teoksesta, jonka tapakannessa komeilee mainoslause:

”Kolmen muskettisoturin henkeä uhkuva historiallinen seikkailu vie lukijan hurjille taistelukentille, missä uskollisuus ja rohkeus punnitaan.”

Kyseessä on M. & U. Susimetsän Kuninkaan rakuunat -nimisen uuden sarjan aloitusosa Upseerin miekka. Tällaisen sarjan alkamista en ollut huomannutkaan, mutta nytpä olisi mahdollisuus tutustua. Hyvä aie kuitenkin jäi, kunnes huomasin, että kirjasta oli jo ehditty tehdä äänikirjakin. Nappasin se kuunteluun. Tuota pikaa olinkin tempaistuna 1600-luvun Pommeriin keskelle kolmikymmenvuotista sotaa!

Sota on todellinen, ja Upseerin miekan tapahtumat sijoittuvat veriseen vuoteen 1631. Mukana on oikeita historiallisia henkilöitä kuningas Kustaa II Aadolfista alkaen, mutta keskeiset romaanihenkilöt ovat keksittyjä. Fiktiota on vapaaherra Karl Ulvhufvudin rakuunajoukkokin, jonka ympärille tapahtumat rakentuvat. Vapaaherra Ulvhufvud on kuninkaan ja Jumalan uskollinen palvelija, jonka rakuunajoukon menestys taistelutehtävissä perustuu sen miehistön päällikköään kohtaan tuntemaan kunnioitukseen ja jonkinlaiseen rakkauteenkin, sotilaallisen taidon ja urhoollisuuden lisäksi, tietenkin.

Juoni on monipolvinen ja -haarainen, kuten asiaan kuuluu. Turkulainen korpraali Tomas Lång värvätään Preussissa hakkapeliitoista täydennykseksi Ulvhufvudin rakuunoihin ja hänen rakuunanimekseen tulee Tomas Rapir. Hämäläisäidin isättömällä pojalla näyttäisi olevan kohtalaisen hyvät etenemismahdollisuudet sotilasurallaan, mutta ritarillisuus ja vankkumaton oikeudentunto yhdistettynä helposti tulistuvaan luonteeseen saattavat hänet helposti vaikeuksiin. Eräällä pimeällä kujalla hän pelastaa ahdinkoon joutuneen naisen ja hankkii itselleen samalla vaarallisen ja leppymättömän vihollisen. Harmi vain, että tämän kasvoja Tomas ei ehdi nähdä. Muistoksi jää kuitenkin vihollisen komea upseerin miekka.

Sotajoukkoja seuraa sekalainen seurue jonkinlaisia huoltojoukkoja ja sotilaiden perheitä. Heidän joukossaan on hiljattain leskeksi jäänyt Anna Johansdotter, joka yrittää elättää itsensä ja pienen poikansa pyykkärinä. Annan luona iltanuotiolla istuu usein Japhet Hammar, mutta myös korskea kersantti Peter Lans osoittaa huomiotaan naista kohtaan. Japhet on kiltti ja pitää myös Annan pojasta, mutta Peter on sentään kersantti. Seuratako sydäntä vai järkeä? Pian Annalla ei taida olla valintaan paljoakaan sanottavaa. Naisen osa ei totisesti ollut helppo eikä vaaraton.

Lisäksi keskeisiin henkilöihin kuuluu vielä luutnantti Josef Svärd, jolla on jokin perin synkkä salaisuus kannettavanaan. Vapaaherra Ulvhufvud on Svärdille kaivattu isähahmo, jonka puolesta hän on valmis mihin tahansa.

Keskeiset henkilöt edustavat siis sotilashierarkian eri portaita, joten tapahtumia voidaan seurata eri näkövinkkeleistä. Annan mukana olo tuo mukavaa vaihtelua kovin miehiseen joukkoon. Koska luvassa on pidempi sarja, henkilöihin tutustutaan rauhallista tahtia. Tärkeimmät luonteenpiirteet tietysti jo nousevat esille.

Sodan melskeet ja siihen liittyvät juonittelut heittelevät keskushenkilöitä eri kokoonpanoissa pitkin ja poikin Pommeria milloin henkeäsalpaavan jännittäville tiedusteluretkille milloin kauheisiin taisteluihin. Henkilökohtaisia murheita ja ongelmia ratkotaan sodankäynnin sen salliessa. Kohtalo viskelee ihmisiä julmasti, eikä katkerilta tappioilta vältytä.

Seikkailuromaanien perinteisiin kuuluvia juonitteluja, kimurantteja kunniakysymyksiä ja tarkoin varjeltuja salaisuuksia siis on kosolti. Samoin romantiikkaa, jonka tiellä on vaikeuksia ja vaaroja. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla, paikkoja ja henkilöitä on paljon. Äänikirjan kuuntelija saa olla alkuun tarkkaavainen, että pysyy edes jotenkuten vauhdissa ja kärryillä siitä, kuka kukin on. Painetun kirjan alkusivuilla on luettelo keskeisistä henkilöistä, mikä on kirjaa lukevalle oiva apu.

Huomasin myös vasta kirjan kuunneltuani, että painetussa kirjassa on takana laaja ja huolellisesti laadittu sanasto, jossa selitetään kirjassa viljalti esiintyvää vierasperäistä ja sotahistoriaa vain kevyesti vuosikymmeniä sitten opiskelleelle outoa termistöä. Tosin sanojen merkitykset kyllä tulevat pääosin selviksi tekstiyhteydestäkin. Mutta silti oli kivaa tarkistaa, mikä ja millainen on vaikkapa kylteri tai kapioneeri.

Upseerin miekka on kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet tarkkoja. Monen sivun laajuisissa loppusanoissa käydään läpi kirjassa kerrottuja taisteluita ja tapahtumia peilaten niitä kirjoitettuun sotahistorialliseen tietoon.

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka. Kuninkaan rakuunat 1.
Otava 2018. 492 s.
Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 15 h 56 min.

Ennakkokappale kustantajalta, äänikirja Storytel.

****

Kuninkaan rakuunat -sarja vaikuttaa siis tämän aloitusosan perusteella mielenkiintoiselta. Lisäksi kannet kertovat, että sarjan takana on kaksi kirjailijaa. Ennakkokappaleen takakannen sisällä kerrotaan valokuvan kera, että Marko ja Ulla Susimetsä ovat aviopari. Uteliaisuuteni oli niin polttavaa, että päätin lähestyä Susimetsiä kysymyksineni, ja tällainen pieni haastattelu siitä syntyi.

Mistä saitte idean lähteä kirjoittamaan melko perinteistä sotaisaa seikkailutarinaa 30-vuotisen sodan tantereille? Kuinka helppoa tai vaikeaa oli saada idea myytyä kustantamolle? 

Idea lähti oikeastaan siitä, että olemme molemmat Dumas’n Kolmen muskettisoturin faneja. Ulla tutustui tarinaan jo lapsena kirjan kautta, ja Markon ensikosketus oli Richard Lesterin erinomainen filmiversio 70-luvulta. Aikakausi ja musketöörit siis kiehtoivat meitä molempia. Katsoimme kuitenkin, ettei meidän kannata lähteä kirjoittamaan Ranskan historiaan sijoittuvaa tarinaa, kun lähempänäkin on mistä ammentaa. Erilaisten mutkien kautta päädyimme lopulta aloittamaan tarinamme sotatantereella Kustaa II Aadolfin seurassa. Kuninkaan tahdoimme ehdottomasti sisällyttää tarinaan, sillä hän oli tuolloin yksi Euroopan merkittävimpiä hallitsijoita ja alaistensa suuresti kunnioittama johtaja.

Seikkailu vetosi meihin tyylilajina osin Kolmen muskettisoturin ja muiden vastaavien klassisten seikkailutarinoiden vuoksi, osin siksi, että tahdoimme kirjoittaa jotakin jännittävää vellomatta kuitenkaan kurjuudessa. Vaikka tarinassa on mukana vakaviakin teemoja, olemme pyrkineet pitämään yleissävyn nimenomaan seikkailullisena. Emme myöskään rinnastaisi sarjaamme sotakirjoihin, sillä tarinan edetessä tulevat rakuunamme seikkailemaan muuallakin kuin taistelukentillä.

Muokattuamme ensimmäisen osan käsikirjoitusta melko pitkään päätimme lopulta lähestyä kustantamoa. Markkinoimme tarinaamme seikkailullisuuden kautta ja vertasimme sitä mm. Kolmeen muskettisoturiin ja Bernard Cornwellin Sharpe-kirjoihin. Ehkä tuo jälkimmäinen vertaus saikin Otavan innostumaan sarjaideasta, ja käsikirjoituksen alkuperäinen nimi päätyikin sarjan nimeksi.

Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai jotain vielä massiivisempaa?

Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen on aloitettu.

Kirjan lopussa on vaikuttava lähdeluettelo ja mittava sanasto. Ilmeisesti taustatyötä on tehty melkoisesti, vai kuinka?

Taustatyöhön kuluu aikaa miltei yhtä paljon kuin kirjoittamiseenkin. Luettavaa ja tutkittavaa materiaalia on todella runsaasti - romaanin lopusta löytyvään luetteloon sisällytimme vain keskeisimpiä lähteitä. Pyrimme olemaan tarkkoja historiallisten tosiseikkojen suhteen, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin fiktio kuvitteellisine henkilöhahmoineen. Kirjoittaminen on paljolti tasapainoilua historiallisten faktojen ja mielikuvituksen välillä.

Taustatyön tekemisessä näkyy yksi yhdessä kirjoittamisen hyvistä puolista: meitä on kaksi tekemässä myös tutkimustyötä. Olemme kiinnostuneet hiukan eri asioista, joten kumpikin keskittyy enemmän omiin alueisiinsa. Marko osaa kertoa tarkasti, kuinka musketti ladataan, Ullaa kiinnostaa, miltä sitä tuntuu pidellä, miltä ruudinsavu haisee. Marko osaa kuvailla armeijan liikkeitä ja organisaatiota, Ulla tahtoo tietää, mitä puettiin päälle - ja tietenkin sen, mitä syötiin!

Materiaalia on siis olemassa huikeat määrät aina aikalaisten päiväkirjoista ja kertomuksista 1800-luvun romantisoituihin historiikkeihin ja nykypäivän analyyttiseen historiankirjoitukseen. Tutkimustyöhön hukkuu helposti, ja onkin tärkeää huomata, milloin täytyy aloittaa varsinainen kirjoittaminen. Tietenkin tutkimustyötä tehdään myös kirjoittamisen kanssa samaan aikaan, eli prosessit kulkevat rinnakkain. Tavoitteena on uskottavan ajankuvan luominen siten, että se tulee esiin tarinan ohessa. Emme halua kirjoittaa pitkää kuvausta vaikkapa uunikuopan kaivamisesta, ellei se ole tarinan kannalta oleellista, mutta haluamme kuitenkin tuoda esiin, että sellaisia käytettiin leirioloissa.

Kirjoitatte kirjoja parityöskentelynä. Kerrotte kotisivuillanne sen eduista. Entäpä mistä tulee kirjoittaessa kiistaa tai erimielisyyksiä? Miten ne tilanteet ratkotaan?

Olimme aiemmin kirjoittaneet novelleja ja erilaisia käsikirjoituksia tahoillamme, mutta silloin tällöin pohdimme, kuinka yhdessä kirjoittaminen mahtaisi luonnistua. Tätä projektia aloittaessamme kävimmekin hieman keskustelua siitä, miten suhtautuisimme, kun toinen muuttaa omaa tekstiä tai jopa kirjoittaa jonkin kohtauksen “uusiksi”. Aluksi yhteistyö vähän jännitti, mutta se alkoi kuitenkin saman tien sujua niin sukkelasti ja vaivattomasti, että ratkaisu tuntui oikealta. Käytännössä varsinaisia kiistoja tai erimielisyyksiä ei ole tullut vastaan. Meillä on hyvin samanlainen käsitys siitä, millaista tarinaa tahdomme kirjoittaa ja minkälaiset elementit meidän mielestämme tekevät tarinasta kiinnostavan. Tämä johtuu ehkä osaksi siitä, että olemme jo suhteemme alusta lähtien keskustelleet lukemiemme kirjojen ja katsomiemme elokuvien henkilöhahmoista ja juonista, niiden vahvuuksista ja heikkouksista. Aikaa myöten ajatuksemme ovat muotoutuneet hyvin samankaltaisiksi.

Yleensä käy niin, että jos toinen ehdottaa muutosta johonkin ideaan, juonenkäänteeseen tai kohtaukseen, huomaa kyllä muutoksen vievän tarinaa parempaan suuntaan ja silloin siihen tietenkin on valmis. Isompia muutoksia tai käänteitä ei myöskään kirjoiteta, ennen kuin niistä on keskusteltu - joskus pitkäänkin - iltapalojen, aamukahvien tai kodinhoidon ohessa, joten ajatuksemme ovat usein jo hyvinkin yhtenevät siinä vaiheessa, kun tekstiä alkaa ilmestyä paperille.

Mitkä ovat omia kirjasuosikkejanne? Entä kirjallisia esikuvia?

Rakuunoita on verrattu Alexandre Dumas’n Kolmeen muskettisoturiin - vertaus, joka ilahdutti meitä suuresti, sillä (kuten jo aiemmin ilmeni) olemme molemmat muskettisoturifaneja. Muskettisoturien seikkailut olivat jopa ensimmäisiä puheenaiheita, kun aikanaan tapasimme. Huomasimme heti, että meillä on jotain yhteistä!

Historiallinen fiktio on molempien lempilaji, sitä luemme paljon. Guy Gavriel Kayn historiallinen fantasia maistuu molemmille, samoin - ei ehkä kovin suurena yllätyksenä - pidimme molemmat Arturo Pérez-Reverten The Club Dumas’ta. Yhteisiksi suosikeiksi nousevat myös mm. J.R.R. Tolkien sekä Robert R. McCammon.

Ulla mainitsee suosikkeinaan Manda Scottin Boudica ja Rome -sarjat sekä Kaari Utrion, Anneli Kannon ja Milja Kauniston historialliset romaanit. Kärkeen nousevat myös Mary Doria Russellin The Sparrow, Charlotte Brontën Jane Eyre sekä Mika Waltarin Sinuhe.

Markon kestosuosikkeja ovat Patrick O’Brianin 20-osainen Aubrey/Maturin -meriseikkailusarja, Robert E. Howardin Conan-tarinat (alkuperäiset ja muokkaamattomat) ja silloin tällöin maistuu myös hyvä tieteiskirjallisuus, esimerkiksi Alastair Reynoldsilta.

Voitteko jo pikkuisen raottaa seuraavan osan salaisuuksia?

Toinen osa alkaa miltei välittömästi siitä, mihin ensimmäinen päättyi. Ruotsin kuninkaan tueksi julistautunut Magdeburgin kaupunki on piiritetty. Kuningas käy neuvotteluja Brandenburgin ja Saksin vaaliruhtinaiden kanssa voidakseen marssittaa armeijansa kaupungin avuksi. Rakuunoiden tehtävät liittyvät sekä vihollisen saartaman Magdeburgin tapahtumiin että Berliinin ja Cöllnin kaksoiskaupungin valtapeliin juonitteluineen.

****
Lämmin kiitos vastauksistanne, Marko ja Ulla! Mukavaa tietää, että seikkailuille tosiaan on jo hyvää vauhtia tulossa jatkoa! Kiitos myös mojovasta vinkkilistasta, siinä on varmasti monelle (ainakin minulle) paljon uusiakin nimiä muistiin merkittäväksi.