Seppo Jokinen: Lyödyn laki #dekkaritiistai

Hervannassa hieman kyseenalainen todistaja vakuuttaa nähneensä parkkipaikalla verisen miehen puukko rinnassaan keskellä yötä, mutta uhria ei löydy mistään. Kaksi kommandopipomiestä hakkaa ja potkii lenkkeilijän metsässä henkihieveriin. Silminnäkijöitä on vain yksi, kahdeksanvuotias Milena, eikä hän uskalla kertoa näkemästään ja kuulemastaan kenellekään. TAYSin johtava kardiologi katoaa kummallisesti juuri ennen tärkeää leikkausta, mutta onko kyse sieppauksesta vai vapaaehtoisesta häipymisestä, on poliisille arvoitus. Sitten sattuu vielä tuhoisa tulipalo, joka paljastuu tahallaan sytytetyksi.

Mitään oikein kunnolla varteenotettavaa ei tapahdu Seppo Jokisen 23. komisario Koskisesta kertovassa dekkarissa Lyödyn laki ennen puolta väliä. Edellä lueteltujen rikosten tai mahdollisten rikosten selvittely-yritysten välissä Koskinen asettuu Ullan kanssa ostamansa omakotitalon isännäksi. Katto pitäisi remontoida ja kylpyhuoneen kaakelitkin valita. Raija pistäytyy kylässä ja on omituisen hapan. Työpaikalla alaisten keskinäiset välit alkavat olla huolestuttavan tulehtuneet, ja Koskisen pitäisi hoitaa hankala esimiestehtävä eli puhutella vanhoja työkavereitaan, mutta ei ole helppoa.

Vaikea kuvitella, että kukaan muu kuin Seppo Jokinen saisi tämän kuvion vielä elvytettyä ja lukijan myhäilemään tyytyväisyydestä. Jokisen tutut henkilöt ovat, kuten olen ennenkin jo monesti sanonut, kuin perhetuttuja, joiden kuulumisia on nautinto päivittää. Siitäkin huolimatta siis, että en vieläkään sulata Koskisen ja Ullan, siis esimiehen ja alaisen, suhdetta. Niin lutuinen kuin se onkin. Oliko ihan pakko viedä tämä kuvio näin pitkälle? Harmiahan siitä tulee kuitenkin, tulee tässäkin tarinassa.

Lopulta saadaan sitten kaivattu ruumiskin ja tutkintoihin kaivattua sähköä. Sen verran on jo koottu pohjatietoja, että Koskiselle ryhmineen alkaa pikku hiljaa avautua kuvio irrallisilta näyttävien tapausten takaa. Lukijalla on hieman paremmat edellytykset yhdistellä pisteitä, sillä välillä seurataan tapahtumia muustakin kuin poliisien näkökulmasta. Taustalta löytyykin melkoisen uskomaton kuvio, mutta ei niin uskomaton, etteikö se nykymaailmassa olisi aivan mahdollinen. Osa alun tapahtumista osoittautuu lopulta joukkoon kuulumattomiksi.

Lopulta päästään (melkein) kunnon toimintaankin, mutta siskonmakkarasoppa sentään ehditään kattotalkooväelle kiehauttaa, vaikka osa keskeisistä todistajista ihan vapaaehtoisesti tulee arvoituksia avaamaan niin Koskisen ja Ullan kotiin kuin poliisilaitoksellekin kesken kaiken. Ehtiipä Koskinen haikailla katoavan vanhan Tampereen perään mittavia rakennustyömaita työpaikkansa liepeillä tutkaillessaan.

Dekkariharrastajien riemuksi Jokinen on kirjoittanut Tampereen poliisilaitokselle nyt myös dekkarin julkaisseen poliisin. Järjestyspoliisin konstaapeli Siiri Peippo on nimittäin hiljattain debytoinut esikoisdekkarillaan 'Viikatemies Viikinsaaressa'. Peippo tuo kirjansa tupaantuliaislahjaksi Koskiselle ja Ullalle, ja muutkin paikalla olevat kiinnostuvat kirjasta. Myöhemmin käy ilmi, että Peippo on kirjoittanut poliisidekkarin, jonka päähenkilöissä on joidenkin mielestä kummallisen paljon tuttuja aineksia. Jopa niin paljon, että yhden Koskisen alaisen avioliitto alkaa uhkaavasti nitistä liitoksissaan. 

Tuttua, turvallista Jokista Lyödyn laki tarjoilee. Jokisen suhtautuminen ihmisiin on lämpimän ymmärtävä, ja se huokuu läpi tekstistä. Tiukkaa toimintaa ja piinaavaa jännitystä kaipaavat lukijat eivät Koskisiin tartu, mutta meitä uskollisia Koskis-faneja on edelleen sankka joukko. Jään odottelemaan keväällä toivottavasti ilmestyvää 24. Koskista. Niin varmasti moni muukin. Ehkä ensi kerralla saadaan taas hieman tiukempaa tavaraa?

Seppo Jokinen: Lyödyn laki
CrimeTime 2018. 407 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 11 h 15 min.

Painettu kirja sekä ostettu että saatu arvostelukappaleena, äänikirja ostettu.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Tuire Malmstedt: Pimeä jää
Seppo Jokinen: Lyödyn laki

Tulossa:

Lone Theils: Noitapoika