Heidi Silvan: John Lennon minussa #nuortenkirjatorstai

Suomalaisilta nuortenkirjailijoilta ei totisesti ideoita ja mielikuvitusta puutu. Vai mitä sanotte tarinasta, jonka päähenkilön, 14-vuotiaan hyvin lievästi Asperger-oireilevan yläkoulutytön vierelle ilmaantuu yhtäkkiä John Lennon, joka haluaa tulla tytön sisälle (ei seksuaalisessa mielessä!) voidakseen laulaa tämän kautta?

Myönnän, että idea ei kuulostanut minusta kovin toimivalta, kun kirjan esittelyä takakannesta luin. Siis John Lennon? Eihän John Lennon kiinnostanut edes minua, kun olin teini-ikäinen 70-luvulla!

Mutta Heidi Silvanin nuortenromaani John Lennon minussa toimii kuin toimiikin ja ihan mukavasti vielä. Aija Velssi on luokkansa kanssa laulamassa koko koululle, kun John Lennon siis yllättäen ja pyytämättä ilmestyy paikalle ja livahtaa Aijan pään sisään kesken laulun.

Aijan koulun musiikkiopettajalla on perin kummalliset toimintatavat. Vain kolme opettajan suosikkioppilasta saa laulaa esityksessä oikeasti, muiden on vain esitettävä laulamista mykistetyt mikrofonit suidensa edessä. Aija ei kuulu näiden kolmen valitun joukkoon, todellakaan, sillä hän ei omasta mielestäänkään ole mikään laulaja. Mutta sitten John Lennon ottaa ohjat, Aijan mikki menee kuin itsestään päälle ja tyttö laulaa niin, että koko koulun väen sukat pyörivät jaloissa.

Johnilla on taito toteuttaa toiveita. Aijan kiihkein toive on, että koulun tavoitelluin poika Julius Lundahl rakastuisi häneen palavasti. Ikävä kyllä Aijalla ei ole kuoroesityksen aikana silmälaseja, joten hän tulee vahingossa osoittaneeksi Johnille väärän pojan yleisön joukosta. Niinpä Elia rakastuu tulisesti Aijaan, eikä Aijan paras (ja ainoa) ystävä Katariina ihastu tästä ollenkaan. Ei kyllä Aijakaan, sillä rakastuneen Elian käyttäytyminen on lähinnä kiusallista ja mikä pahinta, Julius ei vieläkään tunnu tietävän Aijan olemassaolosta.

Kevätlukukautta sähköistää bändikilpailu, jossa uuden biisin säveltänyt ja sen onnistuneimmin esittänyt bändi voittaa tuhannen euron palkinnon. Sekä Elia että Julius lähestyvät tässä vaiheessa Aijaa, joka on antanut ymmärtää, että hänellä olisi uusi kappale vähintään työn alla. Oikeasti on kyse Johnin sävellyksestä ja sanoituksesta, eikä Aijalla ole mitään paperillakaan. Mutta pian Aija huomaa olevansa mukana Elian bändissä laulamassa ja soittamassa sekä säveltämässä ja sanoittamassa, vaikka hän ei oikeasti osaa mitään näistä.

Pohjimmiltaan John Lennon minussa on siis aivan nuortenromaanien peruskamaa: murkkuikäisen, pikkuisen valtavirrasta poikkeavan mutta samalla hyvin tavallisen nuoren tytön elämän, ihmissuhdekoukeroiden, ihastumisten ja rakastumisten sekä harrastuksien ja koulunkäynninkin kuvausta ilman kovin kummoista juonta.

Kiinnostavan ja erottuvan kirjasta tekee maaginen John Lennon, joka käy keskusteluja elämästä ja musiikista Aijan kanssa. Johnin kyvyt puuttua myös reaalimaailman tapahtumiin tekevät tarinasta maagista realismia. Johnin olemusta pohditaan matkan varrella muutamaan otteeseen. Onko John Lennon Aijan mielikuvitusystävä, kuten hän itse jossain vaiheessa tilannetta arvioi? Vai onko Aijan mielenterveys epävakaa? Sitäkin tyttö välillä pohtii. Vai onko kyseessä vain eri aika- ja todellisuusspiraalien sattumanvarainen kohtaaminen?

Lopulta sillä ei ole niin väliä. Aija kehittyy huimasti kasiluokan kevään mittaan Johnin tuella. Elämä näyttää Aijalle mustaa puolta, mutta vaikeuksista voidaan selviytyä. Entä onko lopulta kovin iso vahinko, että Johnin taika lipesi alussa ihan väärään kohteeseen? Onko aina hyvä saada se, mitä haluaa?

Silläkään ei ole mitään väliä, että John Lennon ei välttämättä ole millään tavalla tuttu henkilö kirjan kohderyhmää edustavalle lukijalle. Jos haluaa, tietoa Lennonista ja Beatlesista löytyy vain parilla klikkauksella. Bändin tai Johnin tarinat ovat taustaa, johon voi halutessaan perehtyä tai olla perehtymättä. Beatlesin musiikkiin kirjassa viitataan tiuhaan, ja uskonpa, että kirja houkuttaa ainakin muutamaa biisiä myös kuuntelemaan. Saattavat osoittautua hyvinkin tutuiksi, ovathan ne klassikkoja.

Heidi Silvan: John Lennon minussa
Myllylahti 2018. 200 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja jää nyt pienelle joulutauolle eli ensi viikon torstaina ei vielä ole tulossa juttua Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogiasta. Syy on ilmeinen eli sarjan lukeminen on vielä kesken ja joulu ja vuodenvaihteen riennot painavat päälle.

Sarja on kuitenkin tätä viime metrien viivästystä edennyt täysin ja jopa ylikin sen, mitä suunnittelin, eli vuoden jokaisena viikkona on ilmestynyt juttu uudesta kotimaisesta nuorten- tai nuorten aikuisten kirjasta. Lisäbonuksena olen muutaman uutuuden kohdalla esitellyt myös sarjan aiemmat osat. Niinpä tässä vaiheessa sarjaa varten olen tänä vuonna lukenut 56 ja puoli teosta (lisäksi vielä yhdeksän kirjaa varaslähtönä viime vuoden puolella).

Kunhan saan Kuura-sarjasta jutun tehtyä, aion vielä erikseen vähän ruotia tätä projektia eri näkökulmista.

Nyt toivotan kaikille blogini ja #nuortenkirjatorstai-sarjani lukijoille 

oikein rauhallista ja kirjaisaa joulua!

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 

Anu Ojala: Petos 
Minna Roininen: Heda 
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Anu Holopainen: Sydänhengitystä 

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia 

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Heidi Silvan: John Lennon minussa

Tulossa:

Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska

Maria Turtschaninoff: Maresin voima #nuortenkirjatorstai

Voi mikä kirja! Totaalirakastuin Maria Turtschaninoffin kolmanteen Punaisen luostarin kronikoita -sarjan osaan Maresin voima. Se on juuri sellainen kirja, jollaisia olisi riemuiten ahminut jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun vielä edes niukasti olin kohderyhmää eli ns. nuori aikuinen, Young Adult -kirjallisuuden lukija. Mutta eipä hätää, kun mikään ei kiellä meitä mummoikäisiäkään nauttimasta YA-kirjoista!

Maresin voiman parissa uppouduin Turtschaninoffin luomaan rikkaaseen maailmaan, nautin tutustuessani yhä paremmin tarinan henkilöihin, ennen kaikkea tietysti Maresiin, jännitin ja pelkäsinkin vähän, tunsin inhoa, myötätuntoa ja voitonriemua. Lopussa myös itkin. Sitä ei kannata säikähtää, sillä itkeskelen kovin helposti.

Punaisen luostarin kronikoissa on siis aikaisemmin ilmestynyt kaksi fantasiakirjaa, Maresi ja Naondel. Ne liittyvät hyvin löyhästi toisiinsa, jos ollenkaan. Sen sijaan Maresin voima on lähes suoraa jatkoa Maresille. Jos on lukenut Maresin mutta ei vielä Naondelia, voi huoleti lukea ensin Maresin voiman. Minua jäi kaivelemaan tätä uusinta kirjaa lukiessani, etten vieläkään ole lukenut Turtschaninoffin aikaisempaa teosta Arra, sillä siihen viitataan aivan suoraan pariinkin otteeseen tarinan tuoksinassa. Mutta jospa ensi vuonna olisi Arrallekin aikaa.

Maresi on kotoisin Rovasista, mahtavan Urundian valtakunnan karusta ja metsäisestä maakunnasta. Vaikean nälänhädän aikaan Maresin maanviljelijävanhemmat tekivät raskaan päätöksen ja lähettivät alle kymmenvuotiaan tyttärensä kauas etelään tarunhohtoiseen Punaiseen luostariin Menoksen saarelle parempien mahdollisuuksien äärelle. Naisten valtakunnassa Maresi kasvoi, oppi monenlaisia hyödyllisiä taitoja, kuten lukutaidon, koki kauhunhetkiä miesjoukon hyökättyä luostariin ja teki joukon urotekoja Akan, kuoleman jumalattaren avulla. Tästä kaikesta kertoo Maresi.

Maresin voimassa, joka on kirjemuotoon kirjoitettu romaani, seitsemäntoistavuotias Maresi palaa kotiin Rovasiin. Hän ei ole ollut koko aikana missään yhteydessä kotiväkeensä tai -maahansa, joten paluu on sekä riemukas että raastava. Punainen luostari ja sen asukkaat ovat nyt hänen kotinsa ja perheensä, vaikka ne ovat nyt ikuisesti taakse jääneitä. Silti äidin ja isän kohtaaminen on unelmien täyttymys! Ainakin alkuun.

Maresi on saapunut Rovasiin ja pikkuruiseen Sárun kylään suorittamaan tehtävää, kutsumustaan. Hän haluaa perustaa koulun tytöille, jotta nämä oppisivat lukemaan ja kaiken sen, minkä Maresikin on saanut Punaisen luostarin suojissa oppia. Tehtävä on kunnianhimoinen, eikä Maresi osannut ollenkaan etukäteen kuvitella, mitkä kaikki esteet sen tielle kertyisivät.

Yksi vaikeimmista asioista Maresin uudessa arjessa on tottuminen miesten jatkuvaan läsnäoloon. Tapahtumat Menoksen saarella ja nunnien opit ovat iskostaneet hänen selkärankaansa pelon. Miehet edustavat pahaa ja vaaraa. Kotikylässä on kuitenkin pääasiassa hyviä miehiä, kuten isä, pikkuveli, sisaren aviomies. Mutta ei Maresin pelko ole valitettavasti katteetonta Rovasissakaan. Käskynhaltija nádor pitää maakuntaa tiukassa otteessaan raakalaismaisten sotilaidensa avulla.

Jännite ei siis tällä kertaa synnykään naisten ja miesten välisestä konfliktista vaan yhteinen vihollinen tulee ulkopuolelta. Silti Maresin voiman yksi keskeinen teema on tasa-arvo ja erityisesti naisen asema. Maresi katsoo kriittisesti ympäröivää yhteisöä ja sitä, mitä toimintaedellytyksiä siinä naisella on.

Mahdollisuudet ovat kapeat: joko avioliitto ja äitiys tai kotityttäreksi jääminen, jolloin velvoitteena on hoitaa vanhempiaan ja palvella taloa pitävän veljen perhettä. Kumpikaan vaihtoehto ei toisenlaista elämää nähnyttä Maresia houkuta. Hän toistaa moneen kertaan, ettei aio koskaan avioitua tai hankkia lapsia. Se ei johdu siitä, etteikö hän kaipaisi kumppania ja omaa perhettä, vaan on ainoa mahdollinen valinta. Maresi kuitenkin oppii myös, mitä tarkoittaa olla nainen miehen sylissä. Akan palvelijakin voi tuntea, mitä Neidolla ja Äidillä voisi olla tarjottavinaan. Onko näiden asioiden yhdistäminen mahdotonta?

Mikä sitten on voima, johon kirjan nimikin viittaa? Sitä ei oikein tiedä Maresi itsekään. Akka, kuoleman jumalatar on hänelle tuttu, mutta Akkaa ei voi hallita. Myös maa itse tuntuu kutsuvan Maresia, mutta mitä se häneltä haluaa? Tuulta hän oppi hallitsemaan jo Menoksella. Mutta mitä hyötyä on noista piilevistä voimista, joita kyläläiset tuntuvat oudoksuvan ja äiti paheksuvan? Vähitellen asiat loksahtelevat paikoilleen, mutta Turtschaninoff ei lukijan harmitukseksi kirjoita läheskään kaikkea auki! Erityisesti minua jäi kutkuttamaan Maresin äidin tarina, josta Turtschaninoff paljastaa vain täkyjä.

Tarinan mittaan Maresi oppii paljon itsestään, elämästä ja maailmasta. Hän myös pääsee lopulta itse opettamaan ja näkee, millaisia mullistavia vaikutuksia lukutaidolla on ihmisten elämään – taito on niin vaarallinen, että Urundian hallitsijakin suhtautuu sen levittämiseen epäluuloisesti. Kirjat, paperi ja kynät ovat kallisarvoisia aarteita. Kirjoista opittu tieto on myös lopulta elintärkeä apu, kun Maresin on ratkaistava kansansa kohtalo.

Punaisen luostarin kronikat saa Maresin voimasta upean päätöksen (niin ainakin olen ymmärtänyt, siis että sarja päättyy). Ihana kirja! Turtschaninoffia ei hehkuteta yhtään turhaan.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita 3.
Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret.
Suomentanut Marja Kyrö.
Tammi 2018. 383 s.

Arvostelukappale.

***

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 

Anu Ojala: Petos 
Minna Roininen: Heda 
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Anu Holopainen: Sydänhengitystä 

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia 

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Tulossa:

Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018

Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska 

J. Pekka Mäkelä: Hunan

Eletään vuotta 1935. Kiinan ja Japanin suhteet ovat äärimmilleen jännittyneet. Joidenkin näkemysten mukaan sota valtioiden välillä on jo alkanut. Kiinan sisäisetkään olot eivät ole vakaat, vaan Kuomintangin joukot taistelevat kommunisteja vastaan. Euroopassakaan ei kovin hyvältä näytä. Saksa ja Japani ovat solmineet keskenään kumppanuussopimuksen. Toisen maailmansodan kumun melkein jo kuulee.

Kuohuvaan ja kiehtovaan Kiinaan matkustaa suomalainen matematiikan opettaja Helvi Söderman 33-vuotiaana toteuttamaan kutsumustaan eli tekemään lähetystyötä, käännyttämään pakanauskoisia kiinalaisia kristityiksi. Tarkoitus on viipyä maassa noin kymmenen vuotta. Jos hyvin käy, tuona aikana voisi kerran tai kaksi käydä lomalla Suomessa.

Helvillä ei lomien suhteen käy tuuri. Japanin hyökkäys Kiinaan alkaa toden teolla pari vuotta Helvin saapumisen jälkeen ja sota riehuu maassa vuosia. Helvi palaa kotimaahansa vasta vuoden 1946 loppupuolella.

Samalla aluksella Helvin kanssa kohti Kiinaa matkustaa myös sveitsiläinen herrasmies ja toimittaja Johann Caspar Wolff, joka myöhemmin avioituu sveitsiläisen Anneliesen kanssa Kiinassa. Pariskunnalla on yhteinen haave kirjoittaa ja kuvittaa kirja, joka kertoisi todellisesta Kiinasta, siitä, joka on länsimaisten tarkasti rajattujen toimilupa-alueiden ulkopuolella. Kirjasta tulee lopulta Johannille jonkinlainen pakkomielle. Kirjaansa varten Johann haastattelee myös Helviä ja tämän työtovereita lähetysasemalla.

Helvi Söderman oli kirjailija J. Pekka Mäkelän isotäti ja siis oikea, historiallinen henkilö. Södermanin kirjoittamat niukat päiväkirjamerkinnät Kiinan-ajalta muodostavat Mäkelän Hunan-romaanin rungon. ”Helvi-tädin tekstiä on luettavuuden vuoksi editoitu ja joitakin nimiä on muutettu fiktiivisen tarinan tarpeisiin sopivaksi, mutta pääosin olen pyrkinyt pitämään päiväkirjalainaukset autenttisina. Muut kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat romaanikirjailijan mielikuvituksen tuotetta.” Näin kertoo kirjailija Hunanin jälkisanoissa.

Henkilöitä ja sitä kautta näkökulmia Hunanissa onkin runsaasti. Ääneen pääsevät jo mainittujen Helvi Södermanin, Johann Caspar Wolffin ja Anneliese Burkhalterin (myöhemmin Wolffin) lisäksi suomalaiset lähetystyöntekijät Ilta Auermäki ja Arvi Mäkilä.

Paikallisia ääniä edustaa muun muassa Lung Po-Shan, ikääntyvä ja eläkkeelle vetäytynyt piirituomari, jolla on vanhan tavan mukaan kaksi vaimoa. Nuoret Kou Fu-Shen ja Chan Yin päätyvät lähetysaseman kautta tarinaan ja aikanaan taistelemaan kommunistien riveihin. Liu Ti työskentelee myös lähetysasemalla ja kertoo tarinansa Helville. Liu Ti on joutunut kyläänsä tunkeutuneiden sotilaiden raiskaamaksi ja tullut raskaaksi. Tytär Liu Chin-chih on lähetetty kaupunkiin tädin hoiviin.

Liu Chin-chihistä tulee ainakin minulle keskeinen henkilö moniaalle hajoavassa tarinassa. Historia toistaa itseään kammottavalla tavalla, kun japanilaiset riehuvat valtaamassaan Nankingissa ja tappavat Liu Chin-chihin perheen ja miltei hänet itsensäkin. Tapahtuma jättää karut jäljet tytön ruumiiseen mutta vielä pahemmat tämän mieleen. Hän saa väsymättömiksi seuralaisikseen kuolleen äitinsä, isotätinsä ja oman itsensä henget.

Keskeinen ero länsimaisen ja kiinalaisen ajattelutavan välillä on suhtautuminen tuonpuoleiseen siirtyneisiin. Kiinalaisille kuolleet esi-isät ovat läsnä arjessa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Lung Po-Shan ei tee mitään perhettään koskevaa päätöstä tiedustelematta esi-isien mielipidettä. Välillä keskustelut ovat sapekkaitakin, eivätkä esi-isät suinkaan aina hyväksy Lung Po-Shanin ratkaisuja.

Runsaat viisisataa sivua käsittävä romaani on pakostakin episodimainen, kun sen pitää kattaa yli kymmenen vuoden ajanjakso ja kun siinä on yhdeksän eri näkökulmaa. Mäkelä rakentaa tämän episodimaisuuden varassa hienon vaikutelman sekasorrosta, joka sopii hyvin romaanin miljööseen. Romaaniperinteen mukaan mosaiikista muodostuu lopulta hämmästyttävänkin selkeä kuvio, kun irrallisilta vaikuttavat kohtalot kietoutuvat kiehtovasti yhteen.

Suomalaiset lähetystyöntekijät kokevat maailmanhistorian kuohuissa kovia. Kärsimys ja kammottavat raakuudet tulevat heidänkin lähietäisyydelleen ja vaikuttavat heihin niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Toisten uskoa koettelemukset vahvistavat, mutta toiset kokevat uudenlaisen herätyksen ja kutsumuksen. Samaan aikaan kun on yritettävä selviytyä hengissä ja autettava muita, kalvaa heidän mieltään myös huoli kotimaasta ja sukulaisista siellä. Hämmästyttävästi uutiset kuitenkin kulkivat tuohonkin aikaan maanosasta toiseen.

Tarina päättyy siis rauhan tuloon ja suomalaisten kotiuttamiseen vuonna 1946. Lopussa vielä lyhyt vuoteen 1986 sijoittuva epilogi, jossa Helvi Söderman on sairaalassa ja käy lyhyen keskustelun minäkertojan kanssa. Siinä vedetään yhteen muutamia irrallisia lankoja, kuten Iltan ja Arvin tarinat.

Hunan on monin tavoin kiehtova romaani. Mäkelä avaa henkilöiden kautta erilaisia ikkunoita moniin suuntiin. Sodan raivo on yksilöiden näkökulmasta kammottavaa, eikä Kiinan ja Japanin välinen sota tee siitä ainakaan positiivista poikkeusta. Liu Chin-chihin kohtalo jäytää mieltäni edelleen ja varmasti pitkään. Harmillisen arvoituksellisiksi jäivät kirjan perusteella suomalaisten lähetystyöntekijöiden ajatukset ja tunteet. Niihin olisin mielelläni pureutunut syvemmällekin.

J. Pekka Mäkelä: Hunan
Like 2018. 549 s.

Ostettu.

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia #nuortenkirjatorstai

Äidinkielen opettaja ja kirjailija Jyri Paretskoi täsmäkirjoitti K15-kirjansa yläkoulun (poika)oppilaille, joille lukeminen on vaikeaa ja kirjaan tarttuminen ylivoimaista. Keväällä ilmestynyt teos osoittautui hyvin onnistuneeksi ainakin sen palautteen perusteella, mitä sille on tullut Facebookin äidinkielen opettajien ryhmässä. Luokista on kuulunut spontaaneja toiveita saada äkkiä lisää!

Onneksi Paretskoi ja Otava vastaavat myös tähän huutoon nopeasti, sillä jo tänä syksynä ilmestyi Ronin, Nikon ja Saran kommelluksiin jatkoa K15 – Salaisuuksia -kirjan muodossa. Lisää on tulossa ensi vuoden mittaan ainakin kahden kirjan verran.

K15 – Salaisuuksia jatkaa melko suoraan siitä, mihin K15 jäi, mikä on luonnollisesti hyvä asia. Lukijan on helppo sujahtaa sisään kirjaan. Mitään ei tosin haittaa sekään, jos sattuu vahingossa aloittamaan suoraan tästä kakkososasta, tarina ja henkilöt avautuvat kyllä nopsaan.

Niko, Sara ja Roni viettävät kahdeksannen luokan jälkeisen kesäloman alkupuolen päivää. Sosiaalisesti kömpelön Ronin 15. syntymäpäivä lähenee. Äiti on luvannut silloin vihdoinkin paljastaa, kuka on Ronin isä. Roni on rakennellut mielessään mahtavaa tulevaisuutta isänsä kanssa. Nikolla taas on pulma. Hän on korviaan myöten rakastunut – Saraan. Ujo poika ei millään keksi, miten kertoa tunteistaan tutulle tytölle. Onneksi, tai epäonneksi, kuinka vain, Roni lupaa auttaa.

Seuraa tietysti monenlaista kommellusta ja väärinymmärrystä, kun Niko Ronin avustamana käy toimeen. Lopputulos on kaikesta huolimatta se, että Sara ja Niko päätyvät yhteiselle ja kahdenkeskiselle naku-uinnille!

Ronin syntymäpäivähuipennus sen sijaan kohtaa yllättävän vastuksen, kun äiti asettuukin vastahankaan. On sittenkin liian aikaista paljastaa totuus. Vai onko? Entä onko tieto sittenkään Ronin kannalta hyvä vai huono juttu? Paretskoi on virittänyt melkoisen koukun kirjan loppuun. Lukijakin joutuu miettimään, miten tilanteesta selvitään mahdollisimman vähin vahingoin eteenpäin.

Jyri Paretskoi: K15 – Salaisuuksia
Otava 2018. 94 s.

Arvostelukappale.

***

Tämän vuoden aikana lukemistani uusista kotimaisista nuortenkirjoista saa melko vähällä vaivalla rakennettua kokonaisuuksia, joiden avulla voi ainakin yrittää johdatella kaikkein heikoimpia ja vastahankaisimpia lukijoitakin kokonaisten kirjojen pariin. Esimerkiksi näin:

Selkokirjoja tai suoraan Jyri Paretskoin K15-sarja.

Kalle Veirron Ohut hauska kirja ja/tai Ohut hauska kirja 2.

Aleksi Delikouraksen Nörtti-sarja (ei ollut mukana #nuortenkirjatorstai-sarjassa, mutta kannattaa silti muistaa!).

Jyri Paretskoin Shell’sAngles -sarja.

***

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 

Anu Ojala: Petos 
Minna Roininen: Heda 
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Anu Holopainen: Sydänhengitystä 

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia 

Tulossa:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima 13.12.2018
Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018

Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska