Voi mikä kirja! Totaalirakastuin Maria Turtschaninoffin kolmanteen Punaisen luostarin kronikoita -sarjan osaan Maresin voima. Se on juuri sellainen kirja, jollaisia olisi
riemuiten ahminut jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun vielä edes niukasti
olin kohderyhmää eli ns. nuori aikuinen, Young Adult -kirjallisuuden lukija.
Mutta eipä hätää, kun mikään ei kiellä meitä mummoikäisiäkään nauttimasta
YA-kirjoista!
Maresin voiman
parissa uppouduin Turtschaninoffin luomaan rikkaaseen maailmaan, nautin
tutustuessani yhä paremmin tarinan henkilöihin, ennen kaikkea tietysti Maresiin,
jännitin ja pelkäsinkin vähän, tunsin inhoa, myötätuntoa ja voitonriemua.
Lopussa myös itkin. Sitä ei kannata säikähtää, sillä itkeskelen kovin helposti.
Punaisen luostarin kronikoissa on siis aikaisemmin
ilmestynyt kaksi fantasiakirjaa, Maresi ja Naondel. Ne liittyvät hyvin löyhästi toisiinsa, jos ollenkaan.
Sen sijaan Maresin voima on lähes
suoraa jatkoa Maresille. Jos on
lukenut Maresin mutta ei vielä Naondelia, voi huoleti lukea ensin Maresin voiman. Minua jäi kaivelemaan tätä uusinta kirjaa lukiessani, etten
vieläkään ole lukenut Turtschaninoffin aikaisempaa teosta Arra, sillä siihen viitataan aivan suoraan pariinkin otteeseen
tarinan tuoksinassa. Mutta jospa ensi vuonna olisi Arrallekin aikaa.
Maresi on kotoisin Rovasista, mahtavan Urundian valtakunnan
karusta ja metsäisestä maakunnasta. Vaikean nälänhädän aikaan Maresin
maanviljelijävanhemmat tekivät raskaan päätöksen ja lähettivät alle
kymmenvuotiaan tyttärensä kauas etelään tarunhohtoiseen Punaiseen luostariin
Menoksen saarelle parempien mahdollisuuksien äärelle. Naisten valtakunnassa
Maresi kasvoi, oppi monenlaisia hyödyllisiä taitoja, kuten lukutaidon, koki
kauhunhetkiä miesjoukon hyökättyä luostariin ja teki joukon urotekoja Akan,
kuoleman jumalattaren avulla. Tästä kaikesta kertoo Maresi.
Maresin voimassa, joka
on kirjemuotoon kirjoitettu romaani, seitsemäntoistavuotias Maresi palaa kotiin
Rovasiin. Hän ei ole ollut koko aikana missään yhteydessä kotiväkeensä tai
-maahansa, joten paluu on sekä riemukas että raastava. Punainen luostari ja sen
asukkaat ovat nyt hänen kotinsa ja perheensä, vaikka ne ovat nyt ikuisesti taakse jääneitä. Silti äidin ja isän kohtaaminen
on unelmien täyttymys! Ainakin alkuun.
Maresi on saapunut Rovasiin ja pikkuruiseen Sárun kylään
suorittamaan tehtävää, kutsumustaan. Hän haluaa perustaa koulun tytöille, jotta
nämä oppisivat lukemaan ja kaiken sen, minkä Maresikin on saanut Punaisen
luostarin suojissa oppia. Tehtävä on kunnianhimoinen, eikä Maresi osannut ollenkaan
etukäteen kuvitella, mitkä kaikki esteet sen tielle kertyisivät.
Yksi vaikeimmista asioista Maresin uudessa arjessa on
tottuminen miesten jatkuvaan läsnäoloon. Tapahtumat Menoksen saarella ja
nunnien opit ovat iskostaneet hänen selkärankaansa pelon. Miehet edustavat
pahaa ja vaaraa. Kotikylässä on kuitenkin pääasiassa hyviä miehiä, kuten isä,
pikkuveli, sisaren aviomies. Mutta ei Maresin pelko ole valitettavasti
katteetonta Rovasissakaan. Käskynhaltija nádor pitää maakuntaa tiukassa otteessaan
raakalaismaisten sotilaidensa avulla.
Jännite ei siis tällä kertaa synnykään naisten ja miesten
välisestä konfliktista vaan yhteinen vihollinen tulee ulkopuolelta. Silti Maresin voiman yksi keskeinen teema on
tasa-arvo ja erityisesti naisen asema. Maresi katsoo kriittisesti ympäröivää
yhteisöä ja sitä, mitä toimintaedellytyksiä siinä naisella on.
Mahdollisuudet ovat kapeat: joko avioliitto ja äitiys tai
kotityttäreksi jääminen, jolloin velvoitteena on hoitaa vanhempiaan ja palvella
taloa pitävän veljen perhettä. Kumpikaan vaihtoehto ei toisenlaista elämää
nähnyttä Maresia houkuta. Hän toistaa moneen kertaan, ettei aio koskaan
avioitua tai hankkia lapsia. Se ei johdu siitä, etteikö hän kaipaisi kumppania
ja omaa perhettä, vaan on ainoa mahdollinen valinta. Maresi kuitenkin oppii
myös, mitä tarkoittaa olla nainen miehen sylissä. Akan palvelijakin voi tuntea,
mitä Neidolla ja Äidillä voisi olla tarjottavinaan. Onko näiden asioiden
yhdistäminen mahdotonta?
Mikä sitten on voima, johon kirjan nimikin viittaa? Sitä ei
oikein tiedä Maresi itsekään. Akka, kuoleman jumalatar on hänelle tuttu, mutta
Akkaa ei voi hallita. Myös maa itse tuntuu kutsuvan Maresia, mutta mitä se häneltä haluaa? Tuulta hän oppi
hallitsemaan jo Menoksella. Mutta mitä hyötyä on noista piilevistä voimista,
joita kyläläiset tuntuvat oudoksuvan ja äiti paheksuvan? Vähitellen asiat
loksahtelevat paikoilleen, mutta Turtschaninoff ei lukijan harmitukseksi
kirjoita läheskään kaikkea auki! Erityisesti minua jäi kutkuttamaan Maresin
äidin tarina, josta Turtschaninoff paljastaa vain täkyjä.
Tarinan mittaan Maresi oppii paljon itsestään, elämästä ja maailmasta.
Hän myös pääsee lopulta itse opettamaan ja näkee, millaisia mullistavia
vaikutuksia lukutaidolla on ihmisten elämään – taito on niin vaarallinen, että
Urundian hallitsijakin suhtautuu sen levittämiseen epäluuloisesti. Kirjat,
paperi ja kynät ovat kallisarvoisia aarteita. Kirjoista opittu tieto on myös
lopulta elintärkeä apu, kun Maresin on ratkaistava kansansa kohtalo.
Punaisen luostarin
kronikat saa Maresin voimasta
upean päätöksen (niin ainakin olen ymmärtänyt, siis että sarja päättyy). Ihana
kirja! Turtschaninoffia ei hehkuteta yhtään turhaan.
Maria Turtschaninoff: Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita 3.
Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret.
Suomentanut Marja Kyrö.
Tammi 2018. 383 s.
Arvostelukappale.
Maria Turtschaninoff: Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita 3.
Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret.
Suomentanut Marja Kyrö.
Tammi 2018. 383 s.
Arvostelukappale.
***
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Essi Ihonen: Ainoa taivas
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Tulossa:
Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska
Ai kauhea, tykkäsin kovasti Maresista, kun luin sen pari kuukautta sitten. Pitää harkita, skippaisiko Naondelin ja lukisi sen vasta tämän jälkeen...
VastaaPoista