Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Jos kärsit masennuksesta,

turhautuneisuudesta tai

päänsärystä, lähde matkalle.

Yllä oleva sitaatti on Mia Kankimäen kirjasta Naiset joita ajattelen öisin (eli tuttujen kesken Yönaisista). Kankimäki on ajatellut öisin eli inspiroitunut kymmenen naisen elämästä ja teoista. Ensinnäkin häntä on innoittanut Karen Blixenin uskomaton tarina. Kirjan toinen osa kertoo tutkimusmatkailijanaisista ja heidän uskomattomista matkoistaan, ja kolmas osa keskittyy naistaiteilijoiden tarinoihin.

Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia – eikä se liity mitenkään seksiin.

Viehätyin kovasti Kankimäen esikoisteokseen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Miltei nelikymppinen Kankimäki kaipasi muutosta elämäänsä, otti töistä virkavapaata, vaihtoi asuntonsa pienempään ja lähti Japaniin tekemään taustatyötä kirjaansa varten. Kirjan aiheena olisi satoja vuosia sitten (ehkä) elänyt nainen, Sei Shōnagon, jonka Tyynynaluskirja oli tehnyt vaikutuksen Kankimäkeen. Tutkimusurakkaan ryhtymistä Kankimäki ei antanut sen seikan häiritä, ettei hän juurikaan osannut japania. Lopputuloksena oli hurmaava matkakirja, kirja kirjan kirjoittamisesta ja myös kiinnostavaa tietoa Sei Shōnagonista ja tämän kirjasta.

Sama taika toimi loistavasti myös Kankimäen toisen teoksen eli Yönaisten kohdalla. Hurmaannuin, uppouduin ja tempauduin täysillä kirjan ja sen käsittelemien naisten maailmoihin. Jälleen Kankimäki kertoo paljon siitä, miten ja miksi kirja syntyi, miten löytyivät puhuttelevimmat naiskohtalot ja millaisia mielen matkoja ja ihan konkreettisiakin matkoja hän teki niihin syventyessään. Sain nauttia tästä kaikesta oman lukutuolini lämpimässä syleilyssä.

Tällaisessa paikassa, hautavajoaman reunalla, tulee ajatelleeksi maapalloa, kaiken mittakaavaa, suuruutta ja pienuutta. Merkitystä, merkityksettömyyttä, luonnon valtavaa monimuotoisuutta, luomiskertomusta – sitä miten tämä ihmeellinen pallo kiitää halki avaruuden, ja me sen pinnalla. Tämä näkymä on yksinkertaisesti käsittämätön. Käsitänkö muka näitä kirahveja, norsuja, seeproja, kaikkia näitä villejä eläimiä, jotka elävät täällä omaa elämäänsä meistä mitään välittämättä? Flamingojen tanssia en ainakaan.

Yönaisissa on kolme osaa: Afrikka, joka kertoo Karen Blixenistä, Tutkimusmatkailijat ja Taiteilijat. Jokaiseen osaan liittyy myös jokin Kankimäen oma matka tai parikin ja niiden kuvausta. Monissa luvuissa vuorottelevat tutkimuskohteen omat tekstit, kuten otteet päiväkirjoista tai kirjeistä, Kankimäen kerronta kohteen elämästä ja vaiheista, Kankimäen omat matkakokemukset ja ajatukset kohdehenkilöistä ja vielä kirjeet, joita Kankimäki on laatinut kohteilleen. Kokonaisuus on kiehtova! Tyyli on jonkinlaista kertovaa tietokirjallisuutta. Kustantaja on sijoittanut Yönaiset kirjastoluokkaan 99.1 eli elämäkertoihin ja muistelmiin. Luin kuitenkin kirjaa kuin parasta romaania.

Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.

Noin kolmannes kirjasta siis käsittelee Afrikkaa ja Blixenin elämää. Aikoinani hurmaannuin Minun Afrikkani -elokuvasta (ja Robert Redfordista) niin, että hankin Blixenin kirjan Eurooppalaisena Afrikassa hyllyyni. Siellä se on vieläkin lukemista odottelemassa. Kaivoin sen Kankimäen innoittamana esille. Jospa jossain välissä lukisinkin? Kankimäki avaa Blixenin tarinaa kutkuttavasti. Ainakin leffa pitää katsoa pian uudelleen (ja muistaa varata nenäliinoja). Blixeniltä Kankimäki tiivistää ensimmäisen yönaisten neuvon: ”Lähde Afrikkaan.” Ja toteuttaa sen.

Tutusta Blixenistä oli siis hyvä aloittaa. Olin täysin myyty tämän osuuden luettuani. Mikä kirja! Seuraavassa eli Tutkimusmatkailijat-osuudessa mennään minulle entuudestaan tuntemattomalle alueelle eli Kankimäki esittelee viisi eurooppalaista naista, jotka eri lähtökohdista päätyvät tekemään uskomattomia matkoja maailman eri puolille kartoittamattomiin paikkoihin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Yhteisiä piirteitä näissä naisissa ovat ainakin uskomaton sitkeys ja tinkimätön päättäväisyys. Aikana, jolloin naisen elinpiiri oli nykynäkökulmasta käsittämättömän suppea ja matkustaminen ylipäätään monin verroin hankalampaa, vaarallisempaa ja aikaa vievempää kuin nykyään, nämä naiset tekivät, mitä halusivat. Osa rahoitti matkojaan julkaisemalla kirjoja tai kirjoittamalla lehtiin. Jotkut tekivät tieteellisiä löytöjäkin ja saavuttivat aikansa tiedeyhteisöissä arvostusta, jota vain ani harvoille naisille oli jaossa. Osasta tuli aikansa julkkiksia.

Ei ihme, että nämä kiehtovat tarinat lumosivat Kankimäen, joka on seurannut osin tietämättään heidän esimerkkiään omassa elämässään. Ne lumosivat yhtä lailla minut, joka en todellakaan ole tehnyt ainuttakaan näiden naisten uroteoista, enkä edes aidosti koskaan haaveillut sellaisista teoista.

Seuraa polkua joka eteesi avautuu.
Jätä paluulippu käyttämättä.

Kolmas osa Taiteilijat on Yönaisten irrallisin osuus. Sen neljästä naisesta kaksi on sattumalta minulle ennestään tuttuja, sillä olen vuosia sitten kirjoittanut arvion Artemisia Gentileschistä kertovasta Susan Vreelandin romaanista Artemisian rohkeus (WSOY 2003). Yayoi Kusaman upeassa näyttelyssä kävin Helsingissä. Oli mukava jälleen tavata nämä naiset! Enpä muuten edes ole tullut koskaan kyseenalaistaneeksi asiantilaa, että taidehistoria on erittäin, lähes täysin, miesvaltaista. Harvalukuiset naistaiteilijat on piilotettu gallerioiden kellareihin. On jo aika nostaa heidät parrasvaloihin!

Yhtäkkiä tajuan, että uudistuneet solut käyvät selitykseksi kaikkeen. Jos pitäisi jättää poikaystävä: ”Kuule, mulla on nyt solut uusiutunu.” Tai jos haluaa alkaa kirjailijaksi vaikka pitäisi eläkettä kartuttaa, tai ryhtyä ihmiseksi joka soittelee ovikelloja kutsua odottamatta – uusien solujen piikkiin vain. Solujen uudistuminen mahdollistaa kaiken: uuden elämän, uuden asenteen, kirjaimellisesti uudestisyntymisen.
Renessanssin.

Luin Yönaisia hidastellen, peläten sen loppumista. Tutkimusmatkailijat- ja Taiteilijat-osissa hidastaminen oli sikälikin järkevää, että yhteen yönaiseen kerrallaan tutustumalla tarinat pysyivät hallinnassa. Rakastuin tähän kirjaan melko ehdoitta! Tuntui, että Kankimäki kirjoitti ja puhui sen sivuilta juuri minulle. Hänestä itsestään on tullut oma yönaiseni. Ihanaa!

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018. 447 s.

Ostettu.