Vuosina 1870–1914 Suomesta muutti Amerikkaan yli 300 000
ihmistä. Mai Tolonen kertoo
romaanissaan Kupai nau – nähdään pian
neljän siirtolaiseksi lähteneen suomalaisen tarinan. Tarinat ovat fiktiivisiä,
mutta ne perustuvat pitkälti faktoihin. Tolonen on tehnyt huolellista
taustatyötä.
Huhtikuun 13. päivänä vuonna 1904 Hangosta lähti matkustaja-
ja rahtialus S/S Polaris kohti Hullia kyydissään 211 siirtolaista, joiden
määränpää oli Atlantin toisella puolen. Heidän joukossaan olivat myös
jurvalainen renki Albin Määrinkäinen, pietarilainen opettaja Johan Liljestrand
sekä Viipurista rautatieläinen August Leppimäki ja lapsenpiika Sofia Lönnberg. Näiden
neljän ihmisen kautta Tolonen raottaa lukuisia syitä, joiden takia tuhannet
suomalaiset heittäytyivät tuntemattomaan.
Romaanissa seurataan jokaisen neljän henkilön tarinaa jo
ennen Hankoa. Koska he edustatavat erilaisia yhteiskuntaluokkia ja heidän
elämäntilanteensa erosi muutenkin toisistaan melkoisesti, teos antaa mukavan
monipuolisen kuvan siirtolaisuuden syistä. 1900-luvun alun poliittisilla
oloilla oli oma vaikutuksensa, samoin taloudella. Mutta myös lähtijöiden
luonteella oli osuutensa. Matkalle lähteminen vaati valtavasti rohkeutta ja
päättäväisyyttä, olivatpa työntävät ja vetävät tekijät kuinka vahvoja tahansa.
Monilla oli sukulaisia tai ainakin tuttavia, jotka olivat jo
lähteneet edeltä ja houkuttelivat taakse jääneitä seuraamaan esimerkkiään.
Albin Määrinkäistä houkutteli täti, joka lähetti matkalipunkin nuorukaiselle.
Amerikassa olisi runsaasti työmahdollisuuksia. Albin haaveili myyjän urasta.
Johan Liljestrand unelmoi opettajan uran jatkamista vapaammissa oloissa edeltä
lähteneiden kollegoidensa kumppanina. Sofian silmissä kangasteli oma ompelimo.
Augustille taas pelkkä matka ja sen tuoma jännitys olivat riittäviä houkuttimia.
Mutta jokaisella oli myös työntäviä tekijöitä elämässään. Lähteminen tarjosi
ratkaisun, johon päätettiin tarttua.
Jo itse matka oli hurja. Ensin junalla Hankoon, sieltä laivalla
Englantiin, missä junalla seuraavaan satamaan ja sitten viikon mittainen
Atlantin ylitys. Suurin osa matkusti kolmannessa luokassa, missä ei
mukavuuksilla juhlittu. Olosuhteet olivat ankarat. Lisäksi vain harva
matkustaja osasi englantia, joten perilläkin piti vielä selviytyä melkoisista
koitoksista.
Tolonen saattelee henkilönsä merten taakse ja seuraa heidän
vaiheitaan myös uudella mantereella. Karu totuus valkenee heistä jokaiselle
kovin nopeasti. Työpaikan saaminen ei ole itsestäänselvyys tulokkaille, ja
tarjolla olevat työt ovat usein raskaita ja jopa hengenvaarallisia.
Rikastuminen onnistuu vain harvalta. Koti-ikävä on raastavaa, mutta kaikille paluu
ei ole realistinen vaihtoehto, vaikka ylpeys antaisikin myöden.
Luin hiljattain Paula
Nivukosken romaanin Nopeasti piirretyt pilvet, jossa pohjalainen
talonisäntä lähtee vuonna 1923 Amerikkaan tienaamaan ja tarkoituksenaan palata pikaisestikin
perheensä luokse. Nivukoski kuvaa kirjassaan tänne jääneiden kohtaloa,
ajatuksia ja tunteita. Millaista oli olla jätetty puoliso ja lasten
yksinhuoltaja, joka joutui nielemään paitsi ikävänsä myös kyläläisten ivan? Sen
sijaan lähteneen miehen tilannetta Nivukoski ei lukijalle näytä muutamaa niukkaa
kirjelippusta laajemmin.
Nivukosken romaanin äärellä mietin, että pitäisi lukea
uudelleen vuosikymmeniä sitten lukemani ruotsalaisen Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-sarja.
Tämä aikomus on edelleen aikomuksen asteella, mutta Tolosen Kupai nau – nähdään pian toimi samaan
tarpeeseen erinomaisesti. August Leppimäen tarina on monella tapaa samankaltainen
kuin Nivukosken Kallen. Myös Augustilla oli levoton luonto, jonka edesauttamana
oli kenties helpompi jättää vaimo ja lapset taakseen. Se ei silti tarkoittanut,
etteivätkö August ja Kalle olisi kaivanneet perheitään. Veri vain veti kovemmin
maailmalle.
Mai Tolosen romaani on mielenkiintoinen ja nopealukuinen. Neljän
henkilön mukana kuljettaminen, varsinkin kun heidän tarinansa eivät varsinaisesti
risteä tai lomitu yhteen muuten kuin matkustusajankohdan kautta, on alkuun
hajottavaa ja vähän vieraannuttavaa. Kuin huomaamatta kaikki neljä kuitenkin
tulevat tutuiksi ja heidän kohtaloistaan kiinnostuu. Vieraimmaksi minulle jäi
snobistinen Johan Liljestrand ja läheisimmiksi tulivat Sofia eli Fia ja August.
Sofialla toivoin kovasti käyvän hyvin, ja Augustia olisi halunnut välillä ravistella
oikein kunnolla.
Romaanin alku on hieman kömpelö, mutta lopusta pidin
kovasti. Jokaisen henkilön vaiheista kerrotaan jotain melko pitkältäkin ajalta.
Osan saa lukija päätellä erilaisten lähdemateriaalilainausten avulla, osa jää
kokonaan auki.
Mai Tolonen: Kupai nau – nähdään pian
OK-kirja 2018. 266 s.
Arvostelukappale.
Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.
Mai Tolonen: Kupai nau – nähdään pian
OK-kirja 2018. 266 s.
Arvostelukappale.
Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.
Tästä aiheesta ja näkökulmasta en ole tainnut juurikaan lukea. Vaikuttaa kiinnostavalta. Kirjan nimi on hyvä, meni hetki ennen kuin se avautui 😀
VastaaPoista