Mai Tolonen: Kupai nau - nähdään pian

Vuosina 1870–1914 Suomesta muutti Amerikkaan yli 300 000 ihmistä. Mai Tolonen kertoo romaanissaan Kupai nau – nähdään pian neljän siirtolaiseksi lähteneen suomalaisen tarinan. Tarinat ovat fiktiivisiä, mutta ne perustuvat pitkälti faktoihin. Tolonen on tehnyt huolellista taustatyötä.

Huhtikuun 13. päivänä vuonna 1904 Hangosta lähti matkustaja- ja rahtialus S/S Polaris kohti Hullia kyydissään 211 siirtolaista, joiden määränpää oli Atlantin toisella puolen. Heidän joukossaan olivat myös jurvalainen renki Albin Määrinkäinen, pietarilainen opettaja Johan Liljestrand sekä Viipurista rautatieläinen August Leppimäki ja lapsenpiika Sofia Lönnberg. Näiden neljän ihmisen kautta Tolonen raottaa lukuisia syitä, joiden takia tuhannet suomalaiset heittäytyivät tuntemattomaan.

Romaanissa seurataan jokaisen neljän henkilön tarinaa jo ennen Hankoa. Koska he edustatavat erilaisia yhteiskuntaluokkia ja heidän elämäntilanteensa erosi muutenkin toisistaan melkoisesti, teos antaa mukavan monipuolisen kuvan siirtolaisuuden syistä. 1900-luvun alun poliittisilla oloilla oli oma vaikutuksensa, samoin taloudella. Mutta myös lähtijöiden luonteella oli osuutensa. Matkalle lähteminen vaati valtavasti rohkeutta ja päättäväisyyttä, olivatpa työntävät ja vetävät tekijät kuinka vahvoja tahansa.

Monilla oli sukulaisia tai ainakin tuttavia, jotka olivat jo lähteneet edeltä ja houkuttelivat taakse jääneitä seuraamaan esimerkkiään. Albin Määrinkäistä houkutteli täti, joka lähetti matkalipunkin nuorukaiselle. Amerikassa olisi runsaasti työmahdollisuuksia. Albin haaveili myyjän urasta. Johan Liljestrand unelmoi opettajan uran jatkamista vapaammissa oloissa edeltä lähteneiden kollegoidensa kumppanina. Sofian silmissä kangasteli oma ompelimo. Augustille taas pelkkä matka ja sen tuoma jännitys olivat riittäviä houkuttimia. Mutta jokaisella oli myös työntäviä tekijöitä elämässään. Lähteminen tarjosi ratkaisun, johon päätettiin tarttua.

Jo itse matka oli hurja. Ensin junalla Hankoon, sieltä laivalla Englantiin, missä junalla seuraavaan satamaan ja sitten viikon mittainen Atlantin ylitys. Suurin osa matkusti kolmannessa luokassa, missä ei mukavuuksilla juhlittu. Olosuhteet olivat ankarat. Lisäksi vain harva matkustaja osasi englantia, joten perilläkin piti vielä selviytyä melkoisista koitoksista.

Tolonen saattelee henkilönsä merten taakse ja seuraa heidän vaiheitaan myös uudella mantereella. Karu totuus valkenee heistä jokaiselle kovin nopeasti. Työpaikan saaminen ei ole itsestäänselvyys tulokkaille, ja tarjolla olevat työt ovat usein raskaita ja jopa hengenvaarallisia. Rikastuminen onnistuu vain harvalta. Koti-ikävä on raastavaa, mutta kaikille paluu ei ole realistinen vaihtoehto, vaikka ylpeys antaisikin myöden.

Luin hiljattain Paula Nivukosken romaanin Nopeasti piirretyt pilvet, jossa pohjalainen talonisäntä lähtee vuonna 1923 Amerikkaan tienaamaan ja tarkoituksenaan palata pikaisestikin perheensä luokse. Nivukoski kuvaa kirjassaan tänne jääneiden kohtaloa, ajatuksia ja tunteita. Millaista oli olla jätetty puoliso ja lasten yksinhuoltaja, joka joutui nielemään paitsi ikävänsä myös kyläläisten ivan? Sen sijaan lähteneen miehen tilannetta Nivukoski ei lukijalle näytä muutamaa niukkaa kirjelippusta laajemmin.

Nivukosken romaanin äärellä mietin, että pitäisi lukea uudelleen vuosikymmeniä sitten lukemani ruotsalaisen Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-sarja. Tämä aikomus on edelleen aikomuksen asteella, mutta Tolosen Kupai nau – nähdään pian toimi samaan tarpeeseen erinomaisesti. August Leppimäen tarina on monella tapaa samankaltainen kuin Nivukosken Kallen. Myös Augustilla oli levoton luonto, jonka edesauttamana oli kenties helpompi jättää vaimo ja lapset taakseen. Se ei silti tarkoittanut, etteivätkö August ja Kalle olisi kaivanneet perheitään. Veri vain veti kovemmin maailmalle.

Mai Tolosen romaani on mielenkiintoinen ja nopealukuinen. Neljän henkilön mukana kuljettaminen, varsinkin kun heidän tarinansa eivät varsinaisesti risteä tai lomitu yhteen muuten kuin matkustusajankohdan kautta, on alkuun hajottavaa ja vähän vieraannuttavaa. Kuin huomaamatta kaikki neljä kuitenkin tulevat tutuiksi ja heidän kohtaloistaan kiinnostuu. Vieraimmaksi minulle jäi snobistinen Johan Liljestrand ja läheisimmiksi tulivat Sofia eli Fia ja August. Sofialla toivoin kovasti käyvän hyvin, ja Augustia olisi halunnut välillä ravistella oikein kunnolla.

Romaanin alku on hieman kömpelö, mutta lopusta pidin kovasti. Jokaisen henkilön vaiheista kerrotaan jotain melko pitkältäkin ajalta. Osan saa lukija päätellä erilaisten lähdemateriaalilainausten avulla, osa jää kokonaan auki.

Mai Tolonen: Kupai nau – nähdään pian
OK-kirja 2018. 266 s.

Arvostelukappale.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.