Niklas Natt och Dag: 1793

Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa on kohta Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää (41). Jossain lukemassani haastattelussa kirjailija Kaari Utriolta kysyttiin, millä historian aikakaudella hän olisi halunnut mieluiten elää, hän kun on kirjoittanut koko joukon vetäviä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Vastaus oli napakka: ”En millään! Nykyhetki on paras.” Perustelut vakuuttivat. Esimerkiksi lääketiede on tehnyt valtavia edistysaskeleita vasta aivan viime vuosina, ja sellaiset nykyihmiselle itsestään selvät asiat kuin vaikkapa antibiootit, ovat hyvin tuore keksintö.

Tämä kysymys ja erityisesti vastaus nousivat moneen kertaan mieleeni kuunnellessani ruotsalaisen Niklas Natt och Dagin (kyllä, kirjailijan sukunimi on Natt och Dag, suku on yksi vanhimmista Ruotsin aatelissuvuista) historiallista romaania 1793. Nimensä mukaisesti teos sijoittuu vuoteen 1793 ja sen fyysisenä miljöönä on silloinen Tukholma ja erityisesti sen nurja puoli. Natt och Dag kutsuu teoksensa tyylilajia Bellman Noiriksi.

Kustaa III on murhattu vain vuotta aiemmin ja valtakunta tuntuu olevan kaaoksessa. On vaikea sanoa, huomasivatko kansan alemmat kerrokset toisaalta juuri minkään muuttuvan arjessaan. Se oli yhtä kaikki kammottavaa eloonjäämistaistelua köyhyyden, nälän ja tautien riivaamissa löyhkäävissä kaupunginosissa, joita virkavallan edustajat pitivät mielivaltaisessa otteessaan.

1793 on luokiteltu myös historialliseksi dekkariksi, enkä sitä lähde kiistämään. Tarinan ytimessä on kammottava rikos, jota selvitetään ja joka lopussa ratkaistaankin, mutta se oli minulle ennen kaikkea historiallinen romaani ja nautin (ja kärsin!) nimenomaan sen sisältämästä historiallisesta tarkkuudesta ja inhorealistisesta kuvauksesta.

Rakenteellisesti romaani jakaantuu neljään osaan, jotka eivät sijoitu kronologiseen järjestykseen. Ensimmäisen osan alussa likaviemärinä toimineesta Fatburenin lahdenpoukamasta löytyy kammottava ruumis, jolla ei ole raajoja, kieltä eikä silmiä. Valtataistelun aallot ovat lyöneet myös oikeuslaitokseen, ja Tukholman poliisi kärvistelee juonittelun kourissa.

Murhatapauksen saa vaivihkaisesti tutkittavakseen lainoppinut Cecil Winge, joka on saavuttanut mainetta totuutta sitkeästi etsivänä lakimiehenä. Oikeudenkäynneissä hän on poikkeuksellisesti antanut myös syytetylle mahdollisuuden kertoa oman näkökulmansa asioihin. Se ei ollut yleinen käytäntö, koska oikeudelta odotettiin ennen kaikkea tehokkuutta.

Winge sairastaa tuberkuloosia, joka on hitaasti mutta varmasti tekemässä miehestä lopun pikapuoliin. Yksin hän ei jaksa vaikeaa tapausta ratkaista, joten hän palkkaa apulaisekseen miehen, joka onki ruumiin kuiville. Mies on kruununraakki Mickel Gardell. Sodissa vammautuneita miehiä autettiin siten, että heidät otettiin valtion leipiin hoitamaan siveyspoliisin tehtävää. Palkka oli huono, mutta epäviralliset luontoisedut monien mieleen. Siveyspoliisin piti huolehtia, että kaupungin kehruuhuoneella riitti työvoimaa. Kehruuhuone oli kammottava pakkotyölaitos, jota täytettiin ja johdettiin täysin mielivaltaan perustuen. Köyhällä ei ollut oikeusturvaa tai ihmisarvoa.

Mickel Gardell oli menettänyt toisen kyynärvartensa meritaistelussa. Täyspuinen proteesi on kammottava ase, jota Mickel joutuu usein käyttämään tapausta selvitettäessä. Tehtävä Wingen apulaisena on Gardellille mieluinen, sillä hän on inhonnut työtään siveyspoliisina ja pyrkinyt parhaansa mukaan välttelemään työtehtäviään ja muita samaa tehtävää hoitavia.

Tärkeä syy sille, miksi Winge palkkaa juuri Gardellin, on tämän sotavamma. Gardell mitä ilmeisimmin tietää melko paljon amputaatiosta. Vedestä löytyneen torson raajat on nimittäin amputoitu eri aikoihin. Voiko ruumiista päätellä, milloin ja missä järjestyksessä amputoinnit on tehty ja millaisissa oloissa se on tapahtunut? Ruumiin henkilöyden selvittäminen tuntuu mahdottomalta mutta se on välttämätöntä rikoksen ratkaisemiseksi. Kaksikko saa nopeasti huomata, että asian penkominen ärsyttää joitakin hyvin vaikutusvaltaisia tahoja.

Teoksen toisessa osassa kerrotaan aiemmista tapahtumista nuoren Kristofer Blixin näkökulmasta. Blix on nuoresta iästään huolimatta myös sotaveteraani, sillä hän on työskennellyt välskärin apulaisena sodassa. Blix yrittää painaa kammottavat sotakokemuksensa unohduksiin. Tavoitteena on myös rikastua Tukholmassa. Valitettavasti nuorukainen kuitenkin joutuu huijatuksi ja päätyy lopulta todella pahoihin vaikeuksiin. Osan tarinastaan hän kirjoittaa kirjeiden muotoon ja osoittaa ne kuolleelle siskolleen. Blixin tarina luonnollisesti liittyy rikosjuoneen.

Kolmannessa osassa päähenkilönä on nuori Anna Stina, joka päätyy syyttömänä kehruuhuoneelle. Kammottava kohtalo ei onnistu lannistamaan naista, ja vastoin kaikkia odotuksia hän alkaa suunnitella epätoivoista pakoa ennen kuin on liian myöhäistä. Anna Stinan pakoyrityksen kuvaus on vähintään yhtä piinaava kuin se, mitä Blixen joutuu velkavankeudessaan tekemään. Anna Stinankin tarina tietysti nivoutuu lopulta kokonaisuuden palaseksi.

Viimeisessä osassa Winge ja Gardell onnistuvat nappaamaan syyllisen, jonka tarina on sekin kammottava ja perin lohduton. Natt och Dag näyttää, miten hirviö syntyy. Rikollinen on aina myös itse ollut uhri, lienee yksi 1793-teoksen keskeisistä ajatuksista. Entä mikä sitten on oikeudenmukainen rangaistus silmittömän hirviömäisestä rikoksesta? Siihenkin Natt och Dag on löytänyt pysäyttävän vastauksen.

1793 oli kummallisen ristiriitainen lukukokemus. Se vangitsi otteeseensa tiukasti, kuin pihteihin. Lukemista (tai kuuntelemista) oli pakko jatkaa, vaikka toisaalta monesti inhotti niin, että vatsaa käänsi. Natt och Dag ei säästele lukijaa yhtään. Pahinta on, että tarina on monelta osin uskottavan tuntuinen. Kun tuli pääsi irti 1700-luvun puurakenteisissa kaupunginosissa, tuho oli aivan varmasti kammottava. Viemärit ja jätehuolto eivät kuuluneet isojenkaan kaupunkien infrastruktuuriin, joten järvet, lammet ja joet saivat toimittaa niiden virkaa surutta. Kun taudit levisivät tiheästi asutettuihin kortteleihin, jälki oli rumaa. Sodasta nyt puhumattakaan. Kukapa haluaisi elää sellaisissa oloissa, jos voi valita?

Niklas Natt och Dag: 1793
Suom. Kari Koski.
Johnny Kniga 2018.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 14 h 55 min.

Storytelin kautta kuuntelin.