Pirkko Soininen: Ellen

Firenze ja minä, me kaksi olemme sielunkumppaneita. Missään muualla maailmassa en ole lähempänä itseäni kuin Firenzessä.

Vuosien 1894 ja 1939 välisenä aikana taiteilija Ellen Thesleff asui ja maalasi Firenzessä kaksitoista eri kertaa. Välillä Firenzessä vietetty aika jäi muutamaan kuukauteen, ja välillä se venyi parin vuoden mittaiseksi. Thesleff syventyi upean kaupungin taiteeseen ja erityisesti siellä sijaitseviin vanhojen mestarien töihin. Niiden pariin hän palasi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, koskaan kyllästymättä tai saamatta tarpeekseen. Mutta ennen kaikkea Thesleff maalasi Firenzessä.

Pirkko Soininen on kirjoittanut Ellen Thesleffin kirjeiden, päiväkirjojen ja valokuvien pohjalta romaanin Ellen – Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja. ”Kirjan makrotason tapahtumat ovat oikeita, mutta mikrotasolla olen luonut oman todellisuuteni”, Soininen itse kuvaa teostaan lopun kiitoksissaan. Soininen on rajannut Ellenin päiväkirjaosuudet tiukasti tämän Firenzessä viettämiin ajanjaksoihin, ja ratkaisu toimii hienosti.

Tartuin Soinisen kuulaaseen ja keveästi hengittävään romaaniin järkälemäisen Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellen Thesleffin elämäkerran jälkilämmössä. Siihen se todellakin sopii hienosti. Soininen avaa hyvin niukasti Ellenin elämässä tapahtuvien asioiden taustoja, aivan kuten oikeassakin päiväkirjassa voisi kuvitella tehtävän. Monet merkittävätkin tapahtumat ohittuvat kokonaan, jos ne eivät ole sattuneet Ellenin Firenzessä olon aikaan.

Soininen ei myöskään kerro tekstissä mainituista henkilöistä paljoakaan, joten lukija joutuu päättelemään (tai saa päätellä) heidän henkilöytensä tai kytköksensä Elleniin hyvin pienistäkin vihjeistä. Koska Schreckin teoksen lukemisesta ei ollut minulla ehtinyt vielä kulua paljoakaan aikaan, liikuin itse ainakin omasta mielestäni sujuvasti tuttujen ihmisten ja tapahtumien parissa. Mutta jos olisin tarttunut tähän Soinisen teokseen ensimmäiseksi, lukukokemukseni olisi todennäköisesti ollut aivan toisenlainen.

Soininen on mielestäni tavoittanut hienosti Ellen Thesleffin sisäisen äänen. On helppoa kuvitella, että Ellen puhuu meille päiväkirjansa kautta Soinisen romaanissa. Taide, ura, perhe, rakkaus, ystävät ja kaikki Ellen Thesleffille tärkeät asiat saavat osansa tekstissä. Tärkeää on tietysti myös Firenze, sen taideaarteet, maisemat ja ihmiset, jotka kaikki inspiroivat Thesleffiä maalaamaan niin, että hartioita kivisti eikä aina muistanut edes syödä, vaikka rahaa ehkä olisi ollutkin.

Enkä minä jäljennä maisemaa, kuten tekevät laiskat sunnuntaimaalarit. Minä maalaan sieluni jokaiseen maisemaan ja se on totta vie vaikeampaa.

Pirkko Soininen: Ellen – Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja
WSOY 2018. 189 s.

Kirjasto.

Lukulistani venyi jälleen tämän teoksen lopusta löytyvän lähdeluettelon ansiosta. Lukulistalle menevät ainakin

Itha O’Neill (toim.): Beda Stjernschantz – Ristikkoportin takana (SKS 2014)
Riitta Konttinen: Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa (Siltala 2017)

sekä todennäköisesti

Tuula Karjalainen: Tyko Sallinen – suomalainen tarina (Tammi 2016)
Juhani Aho: Minkä mitäkin Italiasta (ntamo 2012).

Parhaillaan luen Helena Ruuskan kirjoittamaa elämäkertaa Hugo Simeberg – Pirut ja enkelit (WSOY 2018). Se sopii hyvin, sillä Hugo vierailee Thesleffeillä näiden Firenzen-majapaikassa useaan otteeseen. Hugo osoittaa kiinnostustaan Ellenin pikkusisko Thyraan niin avoimesti, että äiti vie nuorimman tyttärensä turvaan Suomeen!