Fantasia-ainesten
lisäksi Taikurissa ja taskuvarkaassa on ainakin aimo mitallinen
historiallista romaania (tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Helsinkiin),
perinteistä tyttökirjaa romantiikanpoikasella höystettynä, kunnon dekkarijuoni
toimintakohtauksineen, ripaus steampunk-henkeä, aikamatkustusta ja dystooppista
scifiä! --- Mikama saa tämän lähinnä keitokselta kuulostavan potpurin toimimaan
mitä mainioimmin!
Näin kirjoitin viime keväänä Anniina Mikaman esikoisteoksesta Taikuri ja taskuvaras, joka aloitti trilogian. Juttuni loppuun olen
todennut kirjan päättyvän niin kutkuttavasti, että jäin odottamaan
malttamattomana jatkoa. Vaan Mikamapas osasi jälleen yllättää. Trilogian
kakkososa Huijarin oppipoika kun ei
olekaan jatkoa aloitusosalle vaan sen esiosa, prequel. Se sijoittuu vuoteen 1829, noin kuusikymmentä vuotta
aikaisempaan aikaan kuin Taikuri ja
taskuvaras. Paikkakin on vaihtunut Helsingistä Krakovaan.
Mutta tuttujakin aineksia toki on. Huijarin oppipojassa kerrotaan, miten androidi Tom tulee
avaruudesta Maahan ja miten hän päätyy yhteen Wiktorin kanssa. Minulta tosin
kesti jonkin aikaa yhdistellä asioita ja tajuta, että viisitoistavuotias
krakovalaispoika on aikanaan äreä pyörätuolissaan kököttävä Professori
Helsingissä!
Wiktor asuu Krakovassa äitinsä ja pahasti sairaan pikkuveljensä
kanssa. Hänen paras ystävänsä on taidemaalarin tytär Zofia, jonka kanssa hän on
jakanut kaiken pienestä pitäen. Nyt aikuisuuden kynnyksellä Wiktor on ollut panevinaan
merkille, että jokin on muuttunut hänen ja Zofian suhteessa. Ainakin Zofia itse
on muuttunut monella tapaa. Wiktoria huolettavat omat tulevaisuuden näkymät.
Kirjat kiinnostavat häntä kovasti, mutta kirjansitojaa hänestä ei tule, sen hän
jo tietää. Kirjansitojamestari sanoi, että hänestä pitäisi tulla tutkija. Mutta
millä rahoilla?
Kaikki muuttuu kuin taikaiskusta, kun myöhään eräänä iltana
Wiktor näkee kummallisen kirkkaan tähdenlennon. Hänestä näyttää ihan siltä,
että meteoriitti iskeytyy joenrantaan lähelle kotitaloa. Mikään ei voi estää
Wiktoria tutkimasta asiaa tarkemmin. Seuraa dramaattisia, uskomattomia
käänteitä, joiden seurauksena Wiktorin elämä suistuu raiteiltaan ja saa kokonaan
uuden suunnan.
Tähdenlento tuo Wiktorin elämään Tomin mutta myös kulkumies
Sewerinin, joka onneksi sattuu olemaan jokirannassa juuri parahiksi. Tähdenlennon
näkee pahaksi onneksi myös Max Gerard, rikas kartanonherra, joka harrastaa
intohimoisesti meteoriittien keräilyä ja tähtitaivaan tarkkailua. Tarinan
edetessä käy ilmi, että herra Gerardilla ja Sewerinillä on yhteistä
menneisyyttä takanaan, eikä tästä hyvää seuraa.
Mikama kuljettaa juonta nokkelasti ja juohevasti, eikä
aloitusosan alun hitaudesta ole tässä kakkososassa tietoakaan. Myös
henkilökuvaus on Mikamalla hyppysissään, sillä huomasin kiintyväni kovasti Wiktoriin,
Zofiaan ja Tomiin. Muissakin henkilöissä on monenlaisia särmiä, kuten ihmisissä
yleensä on, eikä kukaan ole yksiselitteisesti hyvä tai paha. Androidi Tom on
poikkeuksellinen, koska hän omaksuu vähitellen inhimillisiä piirteitä, muun
muassa oppii valehtelemaan tarpeen tullen.
Mielenkiintoisiin pohdintoihin päästään, kun tullaan ääritilanteisiin. Tom on päättänyt olla koskaan vahingoittamatta ihmisiä. Sewerin saa hänet ajettua tilanteeseen, jossa ei näytä olevan ulospääsyä. Millainen on ihmisen moraali ja etiikka? Miltä ne näyttävät kylmän koneälyn arvioinnin kohteeksi joutuessaan? Samaten sydämenasioihin liittyvät ongelmat Mikama käsittelee raikkaasti päätymättä ilmeisiin ja kaavamaisiin ratkaisuihin.
Mielenkiintoisiin pohdintoihin päästään, kun tullaan ääritilanteisiin. Tom on päättänyt olla koskaan vahingoittamatta ihmisiä. Sewerin saa hänet ajettua tilanteeseen, jossa ei näytä olevan ulospääsyä. Millainen on ihmisen moraali ja etiikka? Miltä ne näyttävät kylmän koneälyn arvioinnin kohteeksi joutuessaan? Samaten sydämenasioihin liittyvät ongelmat Mikama käsittelee raikkaasti päätymättä ilmeisiin ja kaavamaisiin ratkaisuihin.
Tykästyin Taikuriin ja
taskuvarkaaseen, mutta Huijarin
oppipoika häikäisi minut. Anniina Mikama on loistava lisä suomalaiseen
spefi- ja kirjallisuuskenttään ylipäätään. Toivon näille kirjoille laajaa
lukijakuntaa niin koti- kuin ulkomaillakin. On suorastaan nerokasta kirjoittaa
trilogia näin, että ainakin ensimmäisen ja toisen osan voi lukea kummassa järjestyksessä
vain. Odotukseni päätösosaa Tinasotamiehet
kohtaan ovat nyt melkoiset!
Anniina Mikama: Huijarin
oppipoika
WSOY 2019. 411 s.
Äänikirjan lukija Maija Lang, kesto 12 h 30 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.
WSOY 2019. 411 s.
Äänikirjan lukija Maija Lang, kesto 12 h 30 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.
Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 16. Kirjassa liikutaan
todellisen ja epätodellisen rajamailla.
Mukavaa kuulla, että jatko-osa pistää parastaan, koska minusta Taikuri ja taskuvaras oli tosi kiva kirja, mutta kaipasi vielä viimeistelyä. Jäin odottamaan, että jatko-osissa viimeistely tapahtuu. Kirja on minulla jo lainassa, pitäisi vain lukea se.
VastaaPoista