Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

Olipa eriskummallinen tarina! Nimittäin Siiri Enorannan spefiromaani Jorsir Jalatvan eriskummallinen elämä. Enoranta on kymmenen vuoden sisällä julkaissut kahdeksan spefiromaania ja kahminut niillä kunnioitettavan pinon palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Viimeisin eikä suinkaan vähäisin on viime vuonna myönnetty lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto romaanista Tuhatkuolevan kirous. Jorsir Jalatvan eriskummallinen elämä ilmestyi vuonna 2017 ja oli sekin Kuvastaja-palkintoehdokkaana, mutta se on mielestäni kuitenkin vähemmän tunnettua Enorannan tuotantoa.

Hankin Jorsir Jalatvan eriskummallinen elämä -teoksen omaan hyllyyni jo vuoden 2017 Turun kirjamessuilta kustantamo Robustoksen kojulta, mutta lukemistaan se joutui odottelemaan pinoissa siis miltei kaksi vuotta. Mittansa puolesta se sopii niukin naukin paksujen kirjojen teemakuukauteeni, sillä siinä on 513 sivua. Tukevuutta siis on aivan fantasiakirjallisuuden perinteiden mukaisesti.

Fantasiaperinteitä Enoranta hyödyntää ja uudistaa suvereenisti siis tässäkin teoksessaan. Tapahtumien miljöönä toimii 5200-luvun Aurosian manner, joka repivien sotien jälkeen on jakautunut lukuisiksi pikkuvaltioiksi, joilla jokaisella on omat omaperäiset tapansa ja kulttuurinsa sekä olosuhteensa.

Yhdistäviä tekijöitä mantereen valtioiden asukkaille on ainakin uskomus, että Jumala on lähtenyt ja jättänyt aurosialaiset oman onnensa nojaan tuhat vuotta sitten. Jumalan olemassaolosta todistavat kuitenkin vasarit, joilla on maagisia kykyjä. He voivat tehdä taikoja ja langettaa erilaisia kirouksia, jotka vain kukin vasar itse pystyy kumoamaan. Konkreettinen todiste vasareiden voimasta on mannerta kattava rautatieverkosto, jota ei pysty vahingoittamaan. Kaikki ihmisten ja luonnon yritykset kilpistyvät siihen, että rata korjaa itse itsensä. Junia sen sijaan ei enää juurikaan mantereella näy.

Tarinan päähenkilöparin muodostavat Josir Jalatva ja Micholei Rostus. Josir on mantereenkuulun Maximissimi-sirkuksen johtajan perillinen, joka noin 25-vuotiaana yrittää parhaansa mukaan kuluttaa muhkean perintönsä huvittelemalla. Micholei eli Miho on 19-vuotias historian ylioppilas ja kellojenkorjaaja. Nuoret miehet tapaavat ja rakastuvat toisiinsa intohimoisesti välittömästi. Idyllinen romanssi ei kuitenkaan ehdi jatkua pitkään, ennen kuin kaksikkoa kohtaa katastrofi.

Vasar langettaa Mihon ylle kammottavan kirouksen: hänen ruumiinsa vaihtuu ennakoimattomasti jonkun toisen, kenen tahansa tuntemattoman ihmisen kanssa muutamaksi vuorokaudeksi kerrallaan. Kuka kirouksen langettanut vasar oli ja miksi hän teki tekonsa juuri Miholle? Miten vasar saadaan perumaan kirouksensa, kun hänen nimestäänkään ei ole mitään vinkkiä? Miho on luonnollisesti kauhuissaan ja epätoivoinen. Hänen elämänsä on pilalla. Voiko edes Josir rakastaa häntä, kun hän voi olla milloin vanhan naisen, milloin ruman ja vastenmielisen miehen ruumiissa?

Miesten välinen rakkaus on kuitenkin vahvaa. Josir päättää tehdä kaikkensa Mihon auttamiseksi. Niinpä hän perustaa isänsä legendaarisen sirkuksen maineen varaan uuden liikkuvan sirkus Minimissimin. Ylivoimaisilta vaikuttavien ponnistelujen lopputuloksena Josirilla on pian käytössään oikea juna, jota kuljettaa yhdeksänkymppinen veruturimies, sekä kirjava joukko sirkustaiteilijoita. Joukon jatkona on myös telttapoikia ja 16-vuotias reportteri Pitir, joka on pestautunut mukaan kirjoittamaan raporttia Josir Jalatvan elämästä ja sirkuksen matkasta.

Matka kiehtovan Aurosian halki on värikäs ja polveileva. Pitir pyytää sirkuksen väkeäkin kirjoittamaan osuutensa raporttiinsa, ja niin lukija pääsee kurkistamaan useimpien sirkuslaisten kiehtoviin tarinoihin. Pitirin raportin katkelmat valottavat mainiosti, miten samat tapahtumat voidaan kuvata hyvinkin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Vähitellen ahkera tiedustelu alkaa tuottaa tulosta ja kirouksen langettaneen vasarin jäljille päästään lopulta. Mutta millaisiin keinoihin on turvauduttava, jotta hänet saadaan kumoamaan kirouksensa?

Enoranta käsittelee kirjassa tuttuja teemojaan, kuten rakkautta ja sukupuolisuuden moninaisuutta. Idea Mihon vaihtuvasta kehosta mutta säilyvästä sisimmästä (vai säilyykö Mihon sisin sittenkään muuttumattomana?) on nerokas. Sen avulla kirjassa voidaan pohtia rakkauden ja intohimon olemusta helppotajuisesti mutta samalla syvällisesti. Enorannan näkemys asiasta on lohdullinen. Josir ja Miho selviytyvät, vaikka vaikeaa onkin välillä puolin ja toisin. Lopussa mukaan tulevat myös kysymykset kuolemasta, tappamisesta ja syyllisyydestä.

Olen tähän mennessä lukenut Enorannan tuotannosta Nokkosvallankumouksen, Tuhatkuolevan kirouksen ja tämän Josir Jalatvan eriskummallisen elämän. Näistä kolmesta Nokkosvallankumous taitaa olla edelleen oma suosikkini. Viihdyin kyllä Josirin ja kumppaneiden parissa, mutta vauhtiin pääseminen otti aikansa. Romaanin tunnelma on viipyilevä, eikä matkanteko vanhalla höyryjunalla ole kovin kiivastempoista, kun tuon tuosta törmätään rajamuodollisuuksiin tai pysähdytään sirkusesitystä varten. Lopulta itse juoni onkin vain sivuseikka, jonkinlainen kehyskertomus, jonka varjolla voidaan keskittyä teemojen käsittelyyn, ja rajuhko loppuratkaisu tulee kaiken jälkeen hieman yllätyksenä.

Fantasiaa pidetään usein nuorten ja nuorten aikuisten genrenä, mutta Josir Jalatvan eriskummallinen elämä ei ole varsinaisesti nuortenkirja. Kovin kapeaksi jää kohderyhmä, jos tähän tarttuvat vain YA-ikäiset lukijat eli ns. nuoret aikuiset. Hyvin tämä sopi yli viisikymppisenkin luettavaksi. Kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti!

Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
Robustos 2017. 513 s.

Ostettu.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.