Mikko Kamula: Tuonela. Metsän kansa 3.

Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan toinen osa Iso härkä päättyy dramaattiseen kohtaukseen, jossa Tuonen tytti nostaa Juko Rautaparran kaksitoistavuotiaan Tenho-pojan lautalleen ja lähtee sauvomaan yli Tuonelan joen.  

Sarjan kolmas osa Tuonela jatkuu suoraan tästä kohtauksesta. Tietäjä Yörnin äijä kiiruhtaa elottoman oppilaansa luokse. Tenho ei hengitä eikä sydän lyö. Yörnin äijä käyttää kaikki voimansa ja taitonsa hakeakseen pojan takaisin kuoleman rajan takaa ja onnistuukin – mutta vain puolittain. Elintoiminnot palaavat, mutta tajuihinsa Tenho ei tule.

Yörnin äijä valaa toivoa Rautaparran perheeseen. Tenhon henki voisi vielä palata ruumiiseen. Sen vuoksi tajuttomana lojuvaa poikaa pitäisi hoivata, pitää lämpimänä ja juottaakin säännöllisesti. Alussa perhe on toiveikas, mutta kuukaudet kuluvat, eikä Tenho ole osoittanut virkoamisen merkkejä. Päinvastoin, poika tuntuu loitontuvan ja muuttuvan vähitellen pelottavasti kuolleen kaltaiseksi. Lopulta Yörnin äijä päättää yrittää vielä viimeistä keinoa ja lähteä itse hakemaan Tenhon henkeä takaisin Tuonelasta. Niinpä Rautapartojen tuvassa makaa kaksi tajutonta koomassa.

Takamailla elävän perheen ja heidän naapureidensa ikäväksi riesaksi rajan takaa tulee joukko karjalaisia ryöstöretkelle. Sattumalta Varpu on yksin kotosalla koomassa makaavien Tenhon ja Yörnin äijän lisäksi, kun karjalaiset yllättäen hiihtävät pihaan. Tilanne on jo itsessään todella vaarallinen, mutta Varpun kannalta asiaa pahentaa vielä hänen aikaisemmin kokemansa väkivalta. Seuraa yhteenotto, jonka jälkeen Rautaparran perhe joutuu pakenemaan syvemmälle korpeen.

Sydäntalven perhe viettää poissa kotoaan ja palaa vasta kevään korvalla. Karjalaisten uhka ei kuitenkaan ole väistynyt. Joukkio on kaiken lisäksi vienyt Rautalammilta naisia ja lapsia rajan taakse orjikseen. Tieto kylmää Heiskan sydäntä. Onko hänen rakastettunsa Kulta turvassa? Impulsiivinen nuorukainen huomaa pian olevansa syvällä rajan takana osana pientä miesjoukkoa, jonka tavoitteena on pelastaa orjiksi kaapatut omaisensa vihollisen kynsistä.

Varpun tilannekaan ei ole ihanteellinen. Seitsemäntoistavuotias tytär alkaa olla parhaassa naimaiässä, eikä siis ihme, että Juko Rautaparta ilahtuu, kun sopiva sulhasehdokas ilmaisee kiinnostuksensa. Juko ei kuitenkaan halua pakottaa tytärtään naimaan itselleen vastenmielistä puolisoa, joten sovitaan, että nuoret saavat rauhassa tutustua toisiinsa ennen kuin lopullinen päätös tehdään. Varpu lähtee siis sukulaistensa hoiviin Juvalle tarkoituksenaan selvittää, voisiko suunnitellusta liitosta tulla totta. Tytölle itselleen ajatus miehen kosketuksesta on raastavan ristiriitainen, yhtä aikaa pelottava ja houkutteleva.

Juvalla Varpu törmää ikävään tilanteeseen. Osoittautuu, että hän ei ole turhaan ottanut Mallu-mummolta perimäänsä rohtolaukkua mukaansa, sillä Juvalla riehuu vaarallinen kulkutauti. Varpu tekee parhaansa auttaakseen sairastuneita ja hankkiutuu myös paikallisen parantajanaisen oppiin. Naima-asiakin etenee suotuisasti, vaikkakin kovin hitaasti ja heittelehtien.

Romaanin nimi on Tuonela. Kuten nimi antaa ymmärtää, myös Tuonelassa kuljetaan, ja pitkä matka kuljetaankin. Maallisten tapahtumien rinnalla kulkee toinen juonilinja, jossa Tenho ensin yksin, sitten kohtaamansa muodottoman henkiolennon Helteen ja pian myös Yörnin äijän kanssa vaeltaa läpi Tuonelan sekä Alisen että Ylisen maailman tavoitteenaan palata takaisin ruumiisiinsa. Matka ei ole suinkaan vaaraton ja helppo, kaukana siitä. Vaikeuksia, vaaroja ja vastuksia on roppakaupalla, mutta sinnikkäästi he kulkevat eteenpäin seuraten tarunhohteisia jalanjälkiä.

Samaan aikaan heidän maalliset olemuksensa alkavat yhä enemmän muistuttaa ruumiita, jotka kammottavat niistä huolehtivia omaisia. Vaikka Tenhon ja Yörnin äijän henget palaisivatkin, olisiko heistä enää eläjiksi? Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä heikommalta tilanne näyttää.

Edeltävien osiensa tavoin Tuonela on muhkea romaani monessa mielessä. Juko Rautaparran lapset eli Tuonelassa vaeltava Tenho sekä aikuistumisen kynnyksellä olevat Varpu ja Heiska ovat näkökulmahenkilöitä. Edelleen tarut ja myytit ovat teoksen henkilöille realismia. Pirttiä suojelee vanha Mökkö. Kaikki haltiat ja henkiolennot eivät ole senkään verran suopeita ihmisiä kohtaan kuin Mökkö. Sen erityisesti Heiska saa tällä kertaa tuta nahoissaan moneen otteeseen.

Aiemmasta tuttua on myös tarinan rytmittäminen, eli toiminta ja arjen yksityiskohtien kuvaus vaihtelevat. Tällä kertaa kuvataan tarkoin esimerkiksi sepän työtä, tosin siinäkin on oma kamulamainen mausteensa. Heiska hankkii itselleen epätyypillisen aseen eli komean kahdenkäden miekan, ja paljon aikaa käytetään miekan käytön harjoitteluun ja sen kuvaamiseen. Myös häätavat käydään läpi huolellisesti, samoin kuvataan vaikkapa sairauksien hoitoa ja lääkeyrttien keräämistä. Kaikki tämä on kuitenkin ujutettu sujuvasti osaksi tarinaa ja sen juoksutusta.

Kamula onnistuu tälläkin kerralla myös yllättämään lukijan muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä. Tosin jossain vaiheessa aloin olla jo epätoivoinen Tenhon ja Yörnin äijän seikkailujen aina vain pitkittyessä, kun he kohtaavat Tuonelassa toinen toistaan kimurantimpia ongelmia. Loppuhuipennus onkin sitten melkoisen yllättävä ja nopeakäänteinen, ja tarina jää taas kutkuttavaan koukkuun.

Mikko Kamula: Tuonela
Gummerus 2019. 702 s.

Arvostelukappale.