Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Carin Gerhardsen: Musta jää




Aavalla kirjameren ulapalla ajelehtivalle hyvät vinkit ja luotettavat vinkkaajat ovat kullanarvoinen apu. Ohi olisi minulta todennäköisesti mennyt Carin Gerhardsenin psykologinen trilleri Musta jää, jollei se olisi noussut esiin Kai Hirvasnoron kanssa käymässämme lyhyessä Twitter-keskustelussa. Olimme taannoin Kain kanssa pari vuotta Johtolanka-raadissa, joten sain aika hyvän käsityksen hänen tarkasta dekkarivainustaan, eikä pettymystä tullut tälläkään kertaa. Musta jää on lukemisen väärtti! Kannattaa muuten ottaa Kai Hirvasnoron blogi Kirjoja hyllystäni seurantaan.

Pimenevänä tammikuun iltapäivänä vuonna 2014 Gotlannissa tienpinnat jäätyvät ja illemmalla alkaa tupruttaa sakeasti lunta. Syrjäisellä tiellä kaksi autoa kohtaa ja toinen suistuu tuhoisin seurauksin tieltä alas rotkoon. Onnettomuus paljastuu vasta neljän päivän kuluttua, kun lumi sulaa autonromun päältä. Miksi toisen auton kuljettaja ei pysähtynyt auttamaan tai tehnyt ilmoitusta onnettomuudesta? Miksi kukaan ei kaivannut onnettomuusauton kuljettajaa? Joku kuitenkin otti paikan päältä valokuvia. Kuka ja miksi?

Lukija tietää, että vaarallisella tiellä ovat kulkeneet ainakin Jeannette, Sandra ja Jan. Jeannette on tavannut salaisen rakastajansa, jonka kanssa hän on tapaillut työpäivien lomassa kuukauden ajan ja viettänyt kiihkeitä hetkiä autossa syrjäisissä paikoissa. Sandra taas nousi tuntemattoman ystävällisen miehen autoon ostoksineen, koska tilattua taksia ei vain kuulunut ja kotiin oli pitkä matka. Jan kiirehtii naisen luota kotiinsa onnistuneen kohtaamisen jälkeen. Mutta mikä on kunkin osuus onnettomuuteen?

Neljä vuotta myöhemmin Jeannette on liittynyt Visbyn puistonpenkeillä juopottelevaan sekalaiseen joukkoon. Avioliitto on ajautunut karille, eikä Jeannetten vointi ole muutenkaan kovin kaksinen. Sandra asustelee pienen poikansa kanssa syrjäisessä pikku talossaan ja vastaa iltaisin vapaaehtoisena yksinäisten auttavaan puhelimeen. Jan on saanut aikanaan kiristyskirjeen, mutta sen koommin talvinen onnettomuusilta ei ole hänen omahyväistä mieltään painanut.

Gotlannin pienuus, väen vähäisyys ja ihmisten sisäinen pakko saada puhua jollekulle pimeimmistäkin salaisuuksistaan saavat lopulta aikaan sen, että vyyhti alkaa neljä vuotta onnettomuuden jälkeen vähitellen purkautua. Asiaa vauhdittaa metsästä löytyvä ruumis. Neljä vuotta aikaisemmin kadonnut keski-ikäinen mies löytyy murhattuna. Kuka hänet tappoi ja miksi? Miten hän liittyy kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen?

Gerhardsen pyörittelee lukijaa mielensä mukaan. Kuka kukin oikein on, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat ja miten kaikki liittyy yhteen? Jotkut kerronnalliset hämäyskeinot ovat vähän turhankin ilmeisiä, mutta niiden avulla tarina pysyy alusta loppuun riittävän arvoituksellisena ja tarjoaa sopivin välein ahaa-elämyksiä ja yllättäviä yhteyksiä henkilöiden välillä. Loppua kohden tapahtumat alkavat vyöryä yhä kiihkeämpään tahtiin ja muuttua melkoisen piinaaviksikin.

Gerhardsenin Gotlanti on huomattavasti synkempi paikka kuin monissa muissa sinne sijoitetuissa dekkareissa. Saarella kesäaikaan vyöryvät turistimassatkin vain mainitaan sivulauseessa. Idyllistä tai lomaparatiisista ei ole tietoakaan.

Carin Gerhardsen: Musta jää (Det som göms i snö)
Suom. Maija Ylönen.
Minerva 2019. 375 s.


Kirjasto.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi hyvä kirja!
    Kuuntelin heti syksyllä tuoreeltaa ja tarkoitus olisi kuunnella myös uudetaa, kun suurinpiirtein muistaa koukut...

    VastaaPoista
  2. Mietin, eikö kirjailija tunne ulkohuusseja vai onko Gotlannissa erilainen systeemi 🤔

    VastaaPoista