Harri V. Hietikko: Eversti Zetan jälkeenjääneet paperit

Monenlaisia dekkareita ja jännityskirjoja olen lukenut, mutta en kyllä muista ennen lukeneeni asiakirjakokoelmamuotoista trilleriä. Vaan nytpä on sekin koettu ja ihan toimivaksi muodoksi havaittu. Harri V. Hietikon uusin teos Eversti Zetan jälkeenjääneet paperit nimittäin koostuu erilaisista virallisista ja arkistoiduista asiakirjoista, kuten kuulustelupöytäkirjoista ja lokikirjamerkinnöistä.

Eversti Zeta on tuttu jo edellisestä Hietikon dystooppisesta road-romaanista Pandemian jälkeen. Pandemia 3 pyyhkäisi parissa viikossa 90 prosenttia maailman väestöstä tuonpuoleiseen ja romahdutti nykyiset sivilisaatiomme. Entisen Suomen alueelle muodostui vähitellen uudenlaisia hallintoalueita, joista Turun linnan ympärille syntynyt Auktoriteetin hallinnoima alue on tärkeimpiä. Vähitellen Savon alue alkaa voimistua ja uhata Auktoriteetin valta-asemaa.

Pandemian jälkeen -teoksessa Auktoriteetti lähetti Naavasaapas-nimisen kansalaisen selvittämään, mitä eversti Zeta puuhailee Kajaanin linnassa. Mikäli tilanne olisi yhtä paha kuin villit huhut antoivat ymmärtää, piti Naavasaappaan eliminoida entinen Auktoriteetin johtohahmo ja palauttaa tämän maaginen Pohjannaulaksi nimetty tunnuksensa sekä sotalippunsa Turkuun. Jokin menee kuitenkin pahasti pieleen. Eversti Zeta kyllä hoituu pois päiviltä, mutta Naavasaapas ja Pohjannaula katoavat idän suuntaan.

Eversti Zetan jälkeenjääneet paperit on kirjan nimenä vähän harhaanjohtava, sillä asiakirjoihin, joista trilleri muodostuu, ei kuulu yhtään eversti Zetan laatimaa paperia. Sen sijaan asiakirjat paljastavat, miten Auktoriteetti lähettää alikersantti Cornelia Rasan, joka myöhemmin tunnetaan kersantti Tabula Rasana, Kajaaniin selvittämään, mitä Naavasaappaalle ja ennen kaikkea tarunhohtoiselle Pohjannaulalle on tapahtunut.

Jälleen juoni on karun yksiviivainen. Kersantti Rasa saa tehtävän, lähtee vaaralliselle matkalle sen suorittaakseen, kohtaa vastuksia ja saapuu perille kohteeseen. Se, mitä hän Kajaanissa näkee ja kokee, jää osittain hämärän peittoon ja antaa viitteitä siitä, että Hietikon Pandemia-sarja ei vielä pääty tähän teokseen.

Miten erilaisista fiktiivisistä asiakirjoista koostettu trilleri sitten toimii? Yllättävän hyvin. Kirja on nopealukuinen ja tyyliltään tuttua ja tunnistettavaa satiirista Hietikkoa. Asiakirjojen perusteella lukijalle muodostuu kuva tapahtumien kulusta. Olen kaikista lukemistani Hietikon kirjoista kirjoittaessani todennut, että en mitä ilmeisimmin ole millään tavalla hänen teostensa kohderyhmää, mutta nautin niiden nyrjähtäneestä huumorista ja omintakeisesta tunnelmasta kovasti.

Hietikon kuvaama katastrofin jälkeinen maailma ei ole kovin houkutteleva. Yhteiskuntarakenteet ovat murentuneet hetkessä ja kaikki eloon jääneet ovat menettäneet läheisensä ja tuntemansa maailman. Seurauksena on ollut anarkia, johon vähitellen alkaa muodostua vahvemman oikeuteen perustuva järjestys. Eloonjääminen on tärkein tavoite, eikä siinä onnistuminen ole mikään itsestäänselvyys. Dystopian mausteena on ripaus yliluonnollista, sillä pandemian aikana sairastuneilla mutta silti elossa säilyneillä on erikoisia kykyjä monesti erilaisten mielenterveysongelmien ohella. Myös eversti Zetan myyttiseen Pohjannaulaan liittyy jotain selittämätöntä voimaa.

Eversti Zetan jälkeenjääneet paperit -teoksessa on mielenkiintoista sen naispäähenkilö. Kersantti Rasa on suorittanut asepalveluksensa Suomen armeijassa ennen pandemiaa ja hän kuuluu siis Auktoriteetin järjestelmässä etuoikeutettuihin kansalaisiin. Perinteiset sotilas- ja sissitaidot ovat naisella hallussa. Niiden lisäksi hänen erityistaitonsa ovat ratsastus sekä ennen kaikkea erinomainen suullinen ja kirjallinen ilmaisu. Näistä viimeinen on itse asiassa hänen tärkein avunsa, jonka perusteella hänet värvätään erikoistehtävään. Ilman sitä ei olisi myöskään asiakirjoja, joista tarinan voimme lukea.

Harri V. Hietikko: Eversti Zetan jälkeenjääneet paperit
Reuna 2019. 160 s.

Arvostelukappale.