Kirjailija Marja-Leena Tiainen kertoi viime
keväänä, että hänen nostalgisille Kuopio-kirjoilleen on tulossa täydennystä,
kun Kanslian naiset -niminen romaani ilmestyy. Ihan puhtaasta
uteliaisuudesta lainasin ja luin aiemmat teokset eli Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja
siksakkia, koska arvelin, että uusimman osan varmasti tulisin jossain
vaiheessa lukemaan.
Kanslian naiset -romaanin kustantaja Icasos nimittää
sitä lukuromaaniksi. Hieman
epätarkka termi sopii kaikkiin Tiaisen Kuopio-romaaneihin mielestäni erittäin
hyvin. Ne ovat sujuvasti etenevää ja kikkailematonta proosaa. Sarja kertoo
hyvin arkisesta elämästä useamman naisen näkökulmasta, eikä kovin kummoisia
juonia tai käännekohtia ole. Mukana on tietysti myös sydämenasioita, mutta makea
romantiikka on tarinoista kaukana.
Sarja on myös hyvin väljä siinä mielessä, että kirjat ovat
kaikki täysin itsenäisiä teoksia, jotka voi lukea kaikki järjestyksessa tai sitten vaikka vain viimeisen osan. Yhdistävänä tekijänä on Kuopion lisäksi vain
Huttusen perheen sisarussarja, joka on kotoisin maaseudulta Kuopion liepeiltä.
Kotitalo sijaitsee pienellä saarella, jonne pitää kesäisin soutaa veneellä.
Rospuuttoaikaan koululaiset ja työssä käyvät perheenjäsenet joutuvat
majoittumaan sukulaisten nurkissa kaupungissa.
Sisarussarjaan kuuluu Kanslian
naisten päähenkilöistä Eeva-Liisa. Hänen veljensä Tapsan vaimo Virve on
toinen näkökulmahenkilö, ja kolmas ääni on viisikymppinen Tuulikki, joka ei
kuulu Huttusen perheeseen.
Eeva-Liisa oli mukana myös Kulmakaupan naisissa, jonka tapahtuma-aikaan hän oli
taideopinnoista haaveileva 16-vuotias tyttö. Akatemiaopinnoista ei kuitenkaan
tullut mitään, ja Eeva-Liisa on palannut kotiin ja opiskellut kauppakoulussa. Romaanin
alussa Eeva-Liisa lopettelee merkonominopintojaan sekä haaveilee vakituisesta
työstä ja asunnosta kaupungissa. Sopivasti kaupunginkansliassa avautuu
sijaisuus, johon Eeva-Liisa tarttuu.
Virvellä ja Tapsalla on kaksi poikaa, joista vanhempi Mika
aloittaa koulun syksyllä 1971. Pariskunta asuu ahtaasti pienessä kaksiossa.
Kumpikin puolisoista käy töissä. Penkkiurheilua intohimoisesti harrastava Tapsa
on automyyjä ja Virve Kuopin kaupungintalon kansliassa toimistovirkailijana. Virven
haaveet kirjastonhoitajan ammatista ovat valuneet tyhjiin, kun hän on
rakastunut ja tullut raskaaksi. Kotiäidiksi hänestä ei oikein ole, ja huoli
lastenhoidon järjestymisestä on jatkuvaa, kunnalliseen päivähoitoon kun
pääsevät vain todella vähävaraisten lapset.
Tuulikin sulhanen kaatui sodassa, eikä uutta rakkautta löytynyt.
Niinpä oli luonnollista, että perheetön Tuulikki muutti sairastelevan äidin
kanssa asumaan. Näin veli saattoi keskittyä rauhassa uraan ja perheeseen.
Tuulikki kuuluu kaupungintalon kanslian vakiokalustoon ja toimii kaupunginsihteeri
Rantalan sihteerinä. Moitteettomasti käyttäytyvä herrasmies on pari vuotta
sitten jäänyt leskeksi ja suree edelleen vaimonsa poismenoa.
Kanslian naiset on
oikea nostalgiasukellus 70-luvun alkuvuosiin. Tiainen kuvaa tavallisten
valkokaulustyöläisten arkea ja loihtii mainioita tunnelmakuvia lukijan silmien
eteen väreineen, makuineen ja hajuineen. Toimeentulo on niukkaa, mutta
paremmasta elintasosta on jo vahvoja merkkejä ilmassa. Huttusten sisarusten
vanhemmat elävät aivan toisenlaisessa maailmassa kuin heidän lapsensa. Puhelin,
televisio ja auto ovat vähitellen arkipäiväistyvää ylellisyyttä ainakin
kaupunkilaisten elämässä.
Kolmen eri-ikäisen ja erilaisissa elämäntilanteissa olevan
naisen silmien kautta nähtynä pikkukaupungin arki avautuu mielenkiintoisesti. Työelämäkuvauksena
Kanslian naiset on mainio. Kaupungin
virastossa pyörii vilkas virkakaruselli, kun paikkoja avautuu ja niihin haetaan
niin talon sisältä kuin ulkopuoleltakin. Oikeanvärisestä jäsenkirjasta saattaa
olla arvaamatonta apua.
Usko toimistotöiden loppumattomuuteen on vankkaa ja
työpaikka kansliassa on haluttu etu. Vähitellen tekniikka kuitenkin ujuttaa
lonkeroitaan myös Kuopion kaupungintalolle. Paperivaraston valtaa Rank Xeroxin
valokopiokone, ja mekaanisten kirjoituskoneiden tilalle saadaan vähitellen
sähköisiä versioita. Muutoksen tuulen saattaa jo aavistaa.
Koska itse muistan kohtalaisen paljon omasta lapsen ja
teinin arjestani 70-luvultakin, oli kirjan lukeminen erityisen hauskaa. En
kyllä silti yhtään haikaile takaisin noihin aikoihin. Nykyään pääosin
helpostikin hoidettavissa olevat sairaudet korjasivat lopullista satoa tuosta
vain. Naisen osa ei sekään ollut kovin kaksinen, koska ehkäisymenetelmät eivät
olleet lähelläkään nykytasoa. Raskauden pelko oli monelle jatkuva murhe muista
naistenvaivoista nyt puhumattakaan.
Luin syksyllä Sirpa
Kähkösen romaanin Muistoruoho,
joka sijoittuu sekin Kuopioon ja kesään 1972, eli kirjoilla on osin sama
miljöö. Kanslian naiset ja Muistoruoho täydentävät toisiaan naisten
elämän kuvauksina, koska Kähkösen päähenkilöt ovat kahdeksanvuotias Hilla ja
kuusikymppiset Anna ja Helmi.
Kummassakin teoksessa nousee vahvasti esille sota-ajan suora
vaikutus 70-luvun suomalaisten elämään. Eihän se ihme olekaan, kun sotavuosista
oli kulunut hädin tuskin 25 vuotta, vain tuokio siis. Tiaisen teoksen Tuulikki
on itsekin ollut sodan aikana palveluksessa ja Virve on jäänyt sodan takia
isättömäksi. Huttusten isä näkee edelleen painajaisia, mutta ei halua puhua
kokemuksistaan kenellekään.
Koska olen lukenut jo aiemmatkin kirjat ja vielä
suhteellisen hiljattain, oli mukavaa myös kuulla, mitä aikaisemmissa kirjoissa
seurattujen naisten ja miestenkin elämään kuului nyt, muutamaa vuotta myöhemmin.
Vanhoja tuttuja nimittäin vilahteli välillä tarinassa taustalla. Mielelläni
palaisin vielä uudelleenkin Kuopioon 70-luvulle.
Marja-Leena Tiainen:
Kanslian naiset
Icasos 2019. 384 s.
Icasos 2019. 384 s.
Arvostelukappale.
Samoin minä jäin kaipaamaan tarinalle jatkoa. Tiaisen luomat henkilöhahmot ovat niin uskottavia ja monitahoisia. Kannaltani onneksi edeltävät osat ovat vielä minulta lukematta, joten mahdollista jatkoa odottaessa voi palata niihin. 70-luku näyttäytyi tämän kasarin ja ysärin lapsen silmin aika ankeana. Ja kun oma työura on alkanut vasta tällä vuosituhannella, tuntui moni asia yllättävältä. Maailma on muuttunut kovasti noista päivistä.
VastaaPoistaOma työurani alkoi niukasti 80-luvun puolella, mutta olen työskennellyt viimeiset vuodet läheisessä suhteessa kaupungintalon kanssa, joten yllättävän moni juttu on edelleen samalla tolalla kuin Tiaisen romaanissa :D
PoistaMinäkin tykkäsin tästä kirjasta. Olen asunut itse Kuopiossa 80-luvulla, joten sekin viehätti kirjassa. Tuttuja paikkoja oli paljon.
VastaaPoistaPaikallisuus tuo kirjoihin aina oman mausteensa, mutta vaikka Kuopio on minulle vain kesäinen turistikohde, viihdyin silti mainiosti.
PoistaTämä on kiinnostava ja antoisa sarja juuri ajankuvan vuoksi. 60-lukua muistan aika vähän, mutta 70-luvun jo hyvin. Nostalgista siis.
VastaaPoistaTodella hauska kirja. Tuli hyvä mieli, kun olin lukenut sen. Kuopio on opiskelukaupunkini ja oli hauskaa tutustua sen 70-lukuun.
VastaaPoista