Harriet Tyce: Veriappelsiini

”Karsea ja koukuttava!” Näillä sanoilla kuvasin Harriet Tycen psykologista jännäriä Veriappelsiini, kun kirjabloggaajakollegani kysyi jossain Facen keskustelussa mielipidettäni silloin vielä kesken olleesta kirjasta. Ihan samoilla sanoilla kuvailen kirjaa myös nyt, kun olen sen jo tovi sitten lukenut loppuun.

Karseaksi kirjan tekee sen päähenkilö eli lontoolainen oikeudenkäyntiasianajaja Alison Bailey, josta on aika vaikea pitää. Alison on työnarkomaani, alkoholisti ja jonkin sortin seksiaddikti, vaikka hänen pakkomielteensä keskittyykin pääasiassa vain yhteen mieheen. Komea, ylimielinen ja hellyydenosoituksissaan kovaotteinen Patrick on Alisonille kuin huume, josta hän haluaisi pyristellä irti, mutta jonka seuraavaa annosta hän pian kuollakseen janoaa. Sortuminen on väistämätöntä kerta toisensa jälkeen.

Alisonilla on siis mielenkiintoinen ja antoisa työ. Hänellä on myös ihana kuusivuotias tytär Matilda ja osa-aikaisena terapeuttiyrittäjänä työskentelevä aviomies Carl. Perhe-elämä alkaa yhä enemmän kärsiä Alisonin vaativan työn ja henkilökohtaisten ongelmien takia. Vaikka hän rakastaa Matildaa yli kaiken, perinteinen äidin rooli on hänelle kauhistus ja arkisten velvollisuuksien täyttäminen miltei mahdotonta. Se taas kiristää entisestään välejä aviomieheen. Onneksi suhde Patrickin kanssa on pysynyt visusti salassa.

Pitkän ja määrätietoisen työskentelyn tuloksena Alison on saanut hoidettavakseen ensimmäisen murhajuttunsa. Tehtävän toimeksiantajana on Patrick. Alisonin tehtävänä on rakentaa puolustus hienostorouva Madeleine Smithille, joka on puukottanut oman aviomiehensä pariskunnan aviovuoteeseen. Madeleine on löytynyt ruumiin viereltä verissään veitsi kädessään ja puoliksi tyhjennetty ginipullo viereltään. Yön tapahtumista hänellä ei ole tarkkaa käsitystä, mutta hän haluaa mahdollisimman nopeasti tunnustaa tekonsa ja kärsiä rangaistuksensa.

Murhatutkinta on siis loistava ja hartaasti odotettu harppaus Alisonin uralla. Ilo on kuitenkin ennenaikaista, jos asiakas jo valmistelevassa istunnossa tunnustaa tekonsa. Se Alisonin on estettävä ensimmäiseksi, sillä vain siten hän ja Patrick saavat aikaa selvittää, miten Alisonin puolustus on rakennettava. Löytyykö veriteolle sittenkin jokin looginen ja lieventävä selitys? Alison on saatava avautumaan pariskunnan ja perheen elämästä ja ennen kaikkea murhaviikonlopun tapahtumista.

Alisonin keskittymistä haittaavat kuitenkin tuntemattomasta numerosta tulevat uhkaavat viestit, joista ei ole vaikea päätellä jonkun saaneen selville hänen ja Patrickin suhteen. Kuka uhkailija voi olla ja miten hän voi tietää niin tarkasti, missä ja milloin Alison ja Patrick tapaavat?

Psykologisia trillereitä kirjoitetaan ja julkaistaan runsaasti, joten ihan helppo ei ole erottautua edukseen kirjatulvasta. Veriappelsiini on Harriet Tycen esikoisteos, mutta siitä huolimatta varsin onnistunut lajityyppinsä edustaja. Tyce rakentaa huolella piinaavaa tunnelmaa kieputtamalla eri juonilinjoja samanaikaisesti yhä kiihtyvillä kierroksilla. Samaan aikaan kun Baileyn perheen elämä suistuu aina vain enemmän radaltaan, yhä rankempia asioita alkaa paljastua Smithin perheestä ja murhan motiiveista.

Tyce ripottelee tarinaan sekä aitoja että harhautusvinkkejä lukijalle. Kokenut lajityypin lukija huomaa kyllä ainakin osan vihjeistä ja arvaa joitakin keskeisiä juonenkäänteitä melko varhaisessa vaiheessa, mutta silti tarinassa on myös yllätyskäänteitä. Loppu on tyrmäävä, eikä kovinkaan kummoisia selittelyjä sen jälkeen enää tarvita. Tätä arvostan, sillä paraskin jännityskirja kyllä latistuu, jos lopuksi pitää vielä avata juonenkäänteet lukijalle Poirot-tyyliin.

Kansiliepeessä kerrotaan, että Tyce on työskennellyt kymmenisen vuotta Lontoossa asianajajana. Tämä näkyy kirjassa myönteisesti, sillä Alisonin työtä kuvataan mielestäni realistisen oloisesti ja mielenkiintoisesti. Brittiläinen oikeuskäytäntö poikkeaa melko lailla suomalaisesta, ja sen asiantunteva kuvaus tuo mukavan lisän teokseen. Ja Lontoo nyt on Lontoo, eli aina positiivinen asia.

Harriet Tyce: Veriappelsiini (Blood Orange)
Suom. Oona Nyström.
Otava 2020. 334 s.

Arvostelukappale.