Juha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin

Vuonna 2013 Finlandia-palkinnon voitti Riikka Pelon hengästyttävä romaani Jokapäiväinen elämäni. Olin voitosta riemuissani, olinhan lukenut kirjan tuoreeltaan jo keväällä, itse asiassa pikkuisen etuajassakin, sillä siitä oli tilattu minulta arvio paikallislehteen mieluiten heti kirjan ilmestyessä. Riikka Pelolla ja hänen perheellään on nimittäin siteitä kotiseudullemme, ja seudun lehti luonnollisesti haluaa olla paikkakuntaa sivuavissa aiheissa ajan hermolla.

Mutta muistatteko, mitkä muut teokset olivat tuona vuonna ehdolla? Muut viisi teosta olivat Juha-Pekka Koskisen Ystäväni Rasputin, Leena Krohnin Hotel Sapiens, Hannu Raittilan Terminaali, Asko Sahlbergin Herodes ja Kjell Westön Kangastus 38. Melkoinen joukko siis! En pidä mitenkään olennaisena lukea erityisesti Finlandia-ehdokkaita, vaikka viime vuosina olen melko tiiviisti palkinnon jakoa seurannutkin. Edes kaikkia viimeisen kymmenenkään vuoden voittajia en vielä ole lukenut enkä todennäköisesti luekaan.

Tästä kuuden joukosta olin ennen Koskisen teokseen tarttumista lukenut vain kaksi, Pelon teoksen ja Westön Kangastus 38:n. Molemmat ovat suuria kirjallisia rakkauksiani ja Kangastus 38:n olen nähnyt myös näytelmänä. Näppituntumalta kuitenkin tiedän, etteivät loputkaan mitään kehnoja romaaneja ole ja saatan ne vielä joskus lukeakin. Sahlbergin Herodes on jo hankittuna ja se ainakin kiinnostaa kovasti.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen lukenut ainakin kahdeksantoista Juha-Pekka JP Koskisen kirjoittamaa kirjaa ja pitänyt kaikista. Muutamat niistä, kuten Kuinka sydän pysäytetään ja Tulisiipi, kuuluvat kiistämättä kaikkien aikojen parhaimpiin lukuelämyksiini, ja kaikista kirjoista olen siis vähintäänkin pitänyt. Mutta jostain käsittämättömästä syystä en ole tullut aikaisemmin lukeneeksi Koskisen ensimmäistä Finlandia-ehdokasromaania. Aikomus on kyllä ollut vakaa, olenhan hankkinut kirjan hyllyihini sekä painettuna että äänikirjana.

Hyvä kirja ei onneksi muutamassa vuodessa vanhene, vaan on aivan yhtä kuranttia tavaraa edelleen, ellei jopa parempaa. Sen ainakin Ystäväni Rasputin todisti, vaikka alkuun pääseminen olikin vähän takkuista. Yritin aloittaa kirjan ensin äänikirjana, mutta en päässyt oikein kärryille ja luovutin alkumetreillä. Muutaman viikon päästä päätin yrittää uudelleen ja tartuin nyt ihan rauhassa painettuun versioon. Ja johan lähti! Tarina imaisi jälleen mukaansa niin vahvasti, että en malttanut olla kuuntelematta sitä silloin, kun lukeminen ei tullut kyseeseen. (Tämä on muuten uusi ahmimistapani.)

Ystäväni Rasputin kertoo nimensä mukaisesti legendaarisesta munkki Grigori Rasputinista. Minäkertoja on nuori Vasili, poika, jonka Rasputin ottaa hoiviinsa eräänlaiseksi kasvatti- tai oppipojakseen tämän jäätyä orvoksi vuoden 1910 tienoilla noin kymmenvuotiaana. 

Näkökulmavalinta on nerokas. Vasili on ulkopuolinen tarkkailija, mutta samalla hän on aivan tapahtumien polttopisteessä jonkinlaisena huomaamattomana silmänä tai korvana. Rasputin itse antaa hänelle vihon käteen ja käskee merkitä muistiin hänen puheitaan ja opetuksiaan. Samantapaisen vihon ja tehtävän poika saa myös tsaariperheen lähituntumasta.

Rasputin ottaa Vasilin mukaansa, kun hänet kutsutaan tapaamaan tsaariperhettä. Vasili rakastuu koko pienen orpopojan sydämensä voimin itseään vain pari vuotta vanhempaan Anastasiaan, joka hemmoteltuna villikkona nauttii osakseen saamasta ihailusta ja myöhemmin myös turvautuu pojan uskolliseen ystävyyteen. Rasputinin ja Anastasian ansiosta Vasili myös vihkiytyy tsaariperheen huolellisesti varjeltuun salaisuuteen.

Ystäväni Rasputin on tunnistettavaa Koskista. Jälleen hän on perehtynyt huolella ja antaumuksella kuvaamaansa aikakauteen, sen tapoihin ja tunnelmiin, joita hän myös kuvaa mukaansa tempaavasti ja eloisasti niin, että lukijan on helppo heittäytyä Vasilin kerronnan vietäväksi ensimmäisen maailmansodan kurimuksiin ja vallankumouksen kuohuihin, jotka ankarasti ravistelivat mahtavaa Venäjää.

Kyseessä ovat oikeasti eläneet historialliset henkilöt ja heidän kohtalonsa, jotka ovat lukijalle pääpiirteissään jo tuttuja. Mutta Koskisen käsissä näihin henkilöihin ja tapahtumiin tulee mukaan jotain uutta ja yllättävää. Hän on kirjoittanut historian tapahtumille uudet mahdolliset versiot. Lukemalla kirjan esimerkiksi paljastuu, miksi Rasputin ei ollut tietääkseenkään kumoamistaan myrkkymaljoista, vaan murhaajien oli pakko turvautua konkreettisempiin menetelmiin. Ihan mainiosti tapahtumat ovat voineet kulkea Koskisen kertomalla tavalla!

Tsaariperheen lohduttomasta kohtalosta on kirjoitettu pinoittain tutkimusta ja fiktiota. Muistan jo lapsena lukeneeni aikakauslehdistä pitkiä artikkeleja aiheesta. 1970-luvulla spekuloitiin paljon juuri Anastasian kohtalosta. Kuoliko hän yhdessä perheensä kanssa Jekaterinburgissa vai pääsikö hän kuin ihmeen kautta jotenkin pakenemaan? Muistaakseni joku keskieurooppalainen nainen ilmoitti olevansa Anastasia ja hänestä kirjoitettiin paljon. Tämä tuntui jo silloin kiehtovalta arvoitukselta kaikessa karmeudessaan. Koskisella on esittää tähänkin arvoitukseen luonnollisesti oma mahdollinen tapahtumakulkuversionsa, ja olisin sen valmis melkein ostamaankin…ehkä!

Vasili on älykäs ja oppivainen poika ja nuorukainen. Hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja lisäksi kielten oppiminen käy häneltä helposti. Hovin liepeillä pyöriessään hän oppii englantia ja saksaa, joista on hänelle myöhemmin arvaamatonta hyötyä. Vasili myös miettii maailman menoa ja puntaroi monenlaisia kysymyksiä nuoressa mielessään. Verkostoituminen käy häneltä myös kuin huomaamatta, ja perin hyödylliseksi osoittautuu muun muassa nuorena solmittu ystävyyssuhde lehdenmyyjäpojan kanssa.

Ystäväni Rasputin on oivallinen lukunautinto. Se on viihdyttävä mutta samalla ajatteluttava historiallinen romaani, jonka tarinan yksityiskohdat niksauttavat kiehtovasti faktat pikkuisen uuteen asentoon ja saavat miettimään tapahtumia uudesta näkökulmasta. Lisään tämän suosikki-Koskisteni listaan, ehdottomasti!

Juha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin
WSOY 2013. 355 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 10 t 19 min.

Ostettu.