Kai Ekholm: Minä olen myrsky

Ikean parkkipaikan tuntumasta löytyy linja-auto, jonka kaikki 31 eläkeläismatkustajaa ja kuljettaja ovat kuolleet. Kuka uhrit on ottanut hengiltä ja miksi? Miten joukkomurha on toteutettu ja miksi se on tapahtunut juuri Ikea-käynnin jälkeen? Entä keitä ovat bussin hiljenneet matkustajat? Onko yksi matkustajista päässyt livahtamaan murhaajan kynsistä? Kuka hän on ja missä hän on nyt?

Vantaan poliisissa on vakava hetkellinen resurssipula, joten poikkeuksellista tapausta kutsutaan tutkimaan yksi maan kuuluisimmista poliiseista eli ylikomisario Reinikka Helsingistä. Reinikka on yrmeä, onhan ansaitulle eläkkeelle matkaa enää runsaat kaksi kuukautta

.

Etsivätoimisto Kalju & Kiharan toiminta on lamaantunut. Kalju rypee itsesäälissä, ryypiskelee ja kuuntelee jazzlevyjään kaoottisella toimistolla. Toimeksiantoja ei ole, joten välillä on ajettava taksikeikkaa hengissä pysyäkseen. Kihara on kotiutettu sairaalasta tukevan lääkearsenaalin kera. Muistista on kadonnut melkoisia mötiköitä eikä hetkellisen kuoleman ja sitä seuranneen kooman jälkeen oikein saa elämisestä tolkkua.

Asunnoltaan livahtanutta kissaansa etisiessään Kihara tapaa vanhan sokean miehen, joka on löytänyt Kiharan kissan mutta kadottanut oman vaimonsa. Kadonneen vaimon arvoitus saa Kiharassa aikaan odottamatonta virkoamista.

Sitten kaupungin liepeillä sijaitsevan automarketin kierrätyspisteen kartonkipuristimesta löytyy litistetty ja silvottu vanhan miehen ruumis. Kuka tappaa vanhuksia ja miksi? Onko irrallaan yksi vai kaksi murhaajaa? Tutkimukset tuntuvat junnaavan paikallaan, vaikka Reinikka äksyilee minkä osaa ja uskollinen alainen Päkki raataa vuorokaudet ympäri toteuttaessaan esimiehensä komentoja.

Kai Ekholmin dekkarisarja Kalju & Kihara on ilmestynyt maltillisessa tahdissa, sillä avausosa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava julkaistiin vuonna 2013 ja kakkososa Tähtisilmä vuonna 2016. Kolmas osa eli Minä olen myrsky on nähnyt päivänvalon aivan hiljattain eli nelisen vuotta edellisen osan jälkeen.

Olen Tähtisilmästä kirjoittaessani harmitellut, että en ole aloitusosaa lukenut, koska siihen kuitenkin aika monesti romaanissa viitataan. Minä olen myrsky -teoksessa toki joudutaan edellisen tarinan joistakin käänteistä kuten loppuhuipennuksesta mainitsemaan, johtuuhan päähenkilökolmikon nykytila suoraan niistä tapahtumista. Silti olen sitä mieltä, että kirjat voi mainiosti lukea myös muussa kuin julkaisujärjestyksessä.

Vaikka sarja on nimetty Kaljun ja Kiharan mukaan, ainakin Minä olen myrsky -kirjassa päähenkilö on ennemminkin ylikomisario Reinikka. Omintakeinen mies on ollut vuoroin kansallissankari ja vuoroin iltapäivälehdistön ilkkuma syntipukki. Nyt hän ottanut tehtäväkseen Kharonin tavoin johdattaa bussilastillisen kuolleita yli Tuonelan virran tai ainakin säälliseen hautaan.

Teoksen takakannessa on varoitus: Kirja on kielletty tosikoilta. Syytä varoitteluun kenties onkin, mutta minun dekkari- ja lukumakuuni sekä huumorintajuuni Ekholmin hyvin persoonallinen kirjoitustyyli iskee oivallisesti. Teksti on napakkaa, paikoin jopa aforistista. Parhaimmat oivalluksensa Reinikka kirjaakin ylös ritsikirjaansa. Edelleen Ekholm myös sivaltelee yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ilmiötä purevan kielellisen huumorin säestyksellä, mutta lempeä pilke silmäkulmassaan.

Juoni on punottu pirulliseksi. Osa käänteistä on kuin parhaista (tai pahimmista, miten vain) pohjoismaisista dekkareista, ja otteet ovat kovat puolin ja toisin. Murhaaja ei tunne sääliä, mutta turha sitä on toisaalta odottaa Reinikaltakaan. Loppuhuipennus hipoo absurdin rajoja ollen samalla jännittävä ja hulvattoman komediallinen. Kokonaisuus on hiottu ja napakka. Minä olen myrsky on nopeasti luettu mutta pitkän jälkimaun jättävä nautinto.

Kai Ekholm: Minä olen myrsky
CrimeTime 2020. 250 s.

Arvostelukappale.