Teija Veijola: Ei sellaista voi menettää

Kirjat päättyvät luettaviksi välillä vähän erikoisia reittejä. Seuraan Facebookissa lukuisien kustantajien sivuja, kuten turkulaista Kovasanaa. Niinpä seinäni uutisvirrassa vilahti uutuuskirjapäivitys teoksesta, jonka kannessa komeilee Turun tuomiokirkko. Painoin tietysti oitis tykkää-nappia, tykkäänhän julmetusti sekä kirjoista että Turusta.

Facebook-päivitys liittyi Kovasanan tänä keväänä ilmestyneeseen Teija Veijolan esikoisromaaniin Ei sellaista voi menettää. Kansilieve esittelee tekijän lyhyesti muusikoksi ja filologiksi.

Ei sellaista voi menettää on historiallinen romaani, joka sijoittuu 1900-luvun alkuvuosiin ja Turkuun. Tuomiokirkko seisoo kukkulallaan juurellaan ravintola Pinella. Lähituntumassa on myös Auran kylpylä, josta nuori Johan Malmström on saanut aikanaan ensimmäisen työpaikkansa ja jonka vahtimestariksi hän on sittemmin kohonnut. Johanin tavoitteena on kuitenkin ryhtyä ammattilaulajaksi, sillä kanttori Pahlman on järjestellyt lupaavalle suojatilleen lauluopintoja.

Johan on herkkä nuorukainen, joka on kokenut lapsena kovia. Näitä lapsuuden ja varhaisnuoruuden kokemuksia avautuu lukijalle vähitellen tarinan edetessä. Nykyhetkessä Johan tutustuu nuoreen venäläissotilaaseen Ivanin elin Iivanaan, josta tulee hänelle tärkeä ystävä ja myös rakastaja. Miesten välinen rakkaus on kuitenkin ankarasti kiellettyä, joten suhde on pidettävä visusti salassa.

Sitten tapahtuu käänne, joka paljastetaan kirjan takakannessakin: Johan pakotetaan naimisiin juopon apteekkarin tyttären kanssa. Kyseessä on ilmiselvä huijaus, jonka uhriksi Johan päätyy. Hän on itse täysin lamaantunut syytösten edessä, eikä ketään auttajaa ole.

Johanin elämä tuntuu olevan jatkuvaa painajaista. Lauluopinnot haihtuvat usvaan avioliiton myötä. Perhe-elämän ainoa valopilkku on syntyvä lapsi, Maria. Mutta Johanin mieli alkaa vähitellen murtua. Veijola kuvaa tämän prosessin taiturimaisesti Johanin omasta näkökulmasta. Reaalimaailma alkaa saada outoja sävyjä, mutta ne eivät ole outoja Johanin mielestä. Pelottavia ja ahdistavia kyllä, mutta sitäkin todellisempia.

Valitettavasti kukaan ympärillä olevista ihmisistä ei tunnu ymmärtävän, mikä on vialla. Virkavalta suhtautuu Johanin tekemisiin epäluuloisesti ja vihamielisesti, samoin työnantaja ja vaimo. Jotkut taas vainuavat tilaisuuden hyötyä Johanista. Tapahtumat lähtevät vyörymään yhä kiihtyvää vauhtia kohti tuhoa siinä vaiheessa, kun kylpylän pannuhuoneen kellarista tehdään pelottava löytö.

Korona-ajan lukemiseksi Ei sellaista voi menettää ei ollut itselleni ihan paras mahdollinen valinta, sillä se on tunnelmaltaan synkeä ja ahdistava, jollain lailla toivoton. Johanin kohtalo on koskettava, ja ainakin itse tunsin epätoivoa hänen puolestaan. Eikö nyt mitään hyvää voisi tapahtua tälle miehelle, joka ei itse koskaan halua pahaa kenellekään? Hyville ihmisille ei tapahdu hyviä asioita Veijolan kuvaamassa maailmassa.

Vaikka tarina ei itsessään onnistunut nostamaan tunnelmiani, ihailin lukiessani Veijolan taitoa kuvata Johanin mielenliikkeitä ja tunteita. Muutenkin romaanin rakenne on hallittu valaisevine takaumavälähdyksineen. Veijola myös malttaa jättää osan aukoista lukijan itsensä paikkailtavaksi.

Ei sellaista voi menettää on historiallinen romaani, mutta Veijola ei mitenkään alleviivaa historiaa vaan aikakausi on luonteva osa teoksen miljöötä. Esimerkiksi Auran kylpylästä nousi mieleeni lukuisia kysymyksiä, mutta tarkentavaa tietoa on etsittävä muualta. Veijola ei luennoi, vain näyttää.

Teija Veijola: Ei sellaista voi menettää
Kovasana 2020. 205 s.

Arvostelukappale.