Toukokuun 1631 Magdeburgin tuhoisan taistelun tuoksinassa
Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin rakuunat todistivat, miten petturi d’Albert
avasi kaupungin portit viholliselle. Kapteeni Josif Svärdillä, kersantti Tomas
Rapirilla ja ruotumestari Japhet Hammarilla on henkilökohtaisiakin kalavelkoja
perimättä d’Albertilta, ranskalaiselta upseerilta, joka sieppasi
magdeburgilaisen kauppiaan tyttären, kauniin Juliette Gerholdin, pitääkseen
kuninkaan rakuunoita pihdeissään ja saadakseen kaupungin raadin taipumaan
tahtoonsa.
Petollinen d’Albert on tiettävästi palannut Pariisiin jatkamaan
juonittelujaan, ja kuningas lähettää uskollisimmat rakuunansa tämän perään
kostamaan ja varoittamaan kardinaali Richelieuta. Pariisiin matkaavat Svärd
juuri Ruotsista saapuneen vaimonsa Barbron ja neitoikää lähenevän tyttärensä
Britan kanssa, Hammar vaimonsa Annan kanssa (joka on pestattu Barbro-rouvan
palvelijattareksi) sekä tietysti Rapir.
Seurueeseen kuuluvat myös kauppias Franz Gerhold ja tämän
miekkaileva Juliette-tytär, johon Tomas on korviaan myöten rakastunut. Svärd perheineen
asettuu Gerholdien perheen taloon vieraaksi. Franzin veli Otto on huolehtinut
suvun omaisuuden kartuttamisesta Pariisissa ja eri puolille suuntautuneilla jännittävillä
matkoillaan.
Juuri ennen kuin rakuunat pääsevät audienssille pelätyn ja
kunnioitetun kardinaali Richelieun luo, tämä yritetään murhata Pariisin
kaduilla. Kardinaalin saattueen kimppuun käydään, kun tämä on palaamassa vaunuillaan
virka-asunnolleen. Hyökkääjien käytös ja ulkonäkö ovat poikkeuksellisia, ja
kardinaalin henki on vain hiuskarvan varassa. Kardinaalin henkilökohtaisesta turvallisuudesta
huolehtiva luutnantti d’Albert on laiminlyönyt tehtävänsä räikeästi…
M. & U. Susimetsän kunnianhimoinen ja laadukas historiallinen
viihderomaanisarja Kuninkaan rakuunat on nyt edennyt kolmanteen osaan,
kun Salamurhaajan merkki ilmestyi parisen viikkoa sitten. Kyseessä on
siis 1600-luvun kolmikymmenvuotisen sodan melskeisiin liittyvä seikkailuromaanisarja,
jossa päähenkilöjoukon muodostaa kuningas Kustaa II Adolfia palvelevan fiktiivisen
rakuunakomppanian ydin.
Upseerin miekassa ja Kuriirin viitassa
on keskitytty enemmän sotaan ja erityyppisiin taisteluihin, mutta Salamurhaajan
merkki on selvästi erilainen kuin aiemmat osat. Tekijät ovat lehtihaastatteluissa
kertoneetkin, että he ovat halunneet ottaa välillä etäisyyttä sotaan ja tehdä
irtioton muskettisoturimaisemman tarinankuljetuksen suuntaan.
Tässä on onnistuttukin oivallisesti. Salamurhaajan merkissä
keskeiseksi henkilöksi nousee myös itse kardinaali Richelieu, joka nopeasti
värvää kuninkaan rakuunat omaan henkivartiokaartiinsa. Kardinaalista näytetään
Susimetsien romaanissa paljon miellyttävämpi puoli kuin Kolmessa muskettisoturissa
muistan olleen esillä. Mies pelkää syystäkin henkensä puolesta mutta ei
suinkaan lamaannu vaan jatkaa tinkimätöntä työtään Ranskan hyväksi keinoja
kaihtamatta.
Hovin juonittelut ovat ällistyttävän mutkikkaita ja
koukeroisia. Niiden edessä ruotsalaiset jäyhät rakuunat tuntevat olevansa aseettomia,
mutta onneksi heillä on tukenaan vanha liittolainen kreivi Rochefort, joka
tuntee salakavalan maaston kuin omat taskunsa. Richelieu on yhtä kaikki pidettävä
hengissä ja hänen uhkaajansa napattava.
Vihollinen saa pian vihiä rakuunoiden saapumisesta väkeä
kuhisevaan Pariisiin, eikä aikaakaan, kun rakuunoiden kimppuun hyökätään.
Vastustajalla on käytettävissään taistelijoita, joiden taidot, oveluus ja häikäilemättömyys tuntuvat ylivertaisilta
rakuunoihin verrattuna. Keitä he oikein ovat ja mistä he tulevat? Kuka on
kaiken takana?
Vaikka varsinaisesta sodasta ollaan nyt ainakin hetken
tauolla, ei Salamurhaajan merkistä puutu vauhtia, jännitystä tai
toimintaa. Oikeastaan päinvastoin! Tarinassa on useita huimaavia miekanmittelökohtauksia,
joiden kuvaamisessa Susimetsät osoittavat taituruutensa ja joiden lukeminen on
silkkaa kiduttavaa nautintoa.
Halusin kiihkeästi päästä eteenpäin saadakseni selville, miten rakkaiden sankareiden ja inhojen vastustajien käy, mutta
samalla nautin kerronnan yksityiskohdista, joilla kohtauksista on saatu
toimivia ja oikeasti jännittäviä. Tapahtumat piirtyvät silmien eteen elävinä
ja vauhdikkaina. Loppuhuipennus keskeneräisen palatsin katolla sai oikeasti itsenikin pelkäämään putoamista!
Myös 1600-luvun alun Pariisi ja Lontoo ovat verrattoman
mielenkiintoisia miljöitä ja ne on herätetty romaanin sivuilla eloon kaikkine puolineen.
Palatsien loisto ja porvarisperheiden mukava elämä ovat vain yksi ulottuvuus.
Sivukujilla vaanivat vaarat, joita pohjoisesta tulleet sotilaat tai näiden perheet
eivät osaa edes pelätä.
Kuten huomaatte, olen täydellisesti Kuninkaan rakuunoiden
pauloissa. Sarjan parissa olen päässyt samankaltaiseen lukuilon ja uppoutumisen
tilaan kuin joskus nuorena. Kyynistyneelle neljäsosa-ammatilaislukijalle se on
todellista herkkua!
Sen verran vielä lukuohjetta, että Kuninkaan rakuunat
-sarjan kyytiin voi mainiosti hypätä mistä osasta tahansa. Jos aloittaa tästä
kolmannesta osasta, veikkaan, että haluaa lukea myös aiemmat osat neljännen
ilmestymistä odotellessaan. Se onnistuu oikein hyvin. Sarja myös sopii
mainiosti kaikenlaisille lukijoille teini-ikäisistä alkaen, vaikka ne selvästi
on suunnattu aikuisille lukijoille.
M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki. Kuninkaan
rakuunat 3.
Otava 2020. 525 s.
Arvostelukappale.
Otava 2020. 525 s.
Arvostelukappale.
Upseerin miekasta kirjoittamani jutun lopussa on myös Marko ja Ulla Susimetsän haastattelu. Kirjoittajilla on Susimetsä-niminen blogi, jossa he kertovat romaanisarjan aihepiiriin liittyvistä asioista lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti