Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar

Tilasin alkukesästä Bazarilta kirjapaketin, johon valkkasin mielestäni vähän itselleni erilaista luettavaa. Tarkoituksena oli lukea vaihteeksi jotain vähän keveämpää, jolla saisi ajatukset mukavasti nollattua tai ainakin irti tästä riivatusta koronapaniikin lietsonnasta. Lucinda Rileyn Perhosten huone toimikin aika hyvin, mutta Esmeralda Santiagon Sokeriplantaasin valtiatar ei aivan niin hyvin kuin teoksen romanttisen ulkoasun perusteella arvelin. Itse asiassa koleran iskiessä haciendalle ja saaren kaupunkeihin tunnelmat alkoivat liikaakin muistuttaa nykyuutisointia.

Sokeriplantaasin valtiattarella tarkoitetaan romaanin päähenkilöä eli espanjalaisen ylimystöperheen tytärtä Anaa, joka päätyy Puerto Ricoon aviomiehensä Ramónin ja tämän identtisen kaksosveljen Inocenten kanssa. Kolmikko ottaa haltuunsa miesten suvun omistaman laiminlyödyn sokeriplantaasin kunnianhimoisena suunnitelmanaan saada se tuottavaksi viidessä vuodessa. Tila nimetään uudestaan Los Gemelosiksi.

Ajatus on lähtöisin Analta, joka on innokkaasti tutkinut sukunsa miesten tarinoita valtamerentakaisista rikkauksista. Amerikka väikkyy Anan silmissä jonkinlaisena paratiisina, jossa hän voisi vapaasti toteuttaa haaveitaan. Ramón ja Inocente, erottamattomat veljekset, lumoutuvat Anan kuvaamasta seikkailusta ja taivuttavat rikkaat vanhempansa suunnitelman taakse.

Todellisuus iskee nuorten kasvoille rajusti. Sokeriruo’on viljely ja sadonkorjuu ovat vaativaa ja raskasta työtä. Työvoimana ovat orjat. Koko tila on huonossa hoidossa, ja entistä tilanhoitajaa on huijattu muun muassa orjakaupoissa. Koneet ja rakennukset ovat kelvottomassa kunnossa. Jos kaikkea ei valvoisi pätevä tilanhoitaja Severo Fuentes Arosemeno, mistään ei tulisi mitään. Mutta Ana ei suostu luopumaan unelmastaan. Vaikka orjien käyttäminen työvoimana tuntuu aluksi vastenmieliseltä, oppii hän pian suhtautumaan heihin omaisuutena eikä ihmisinä. Los Gemelos on hänen kohtalonsa.

Ana on teoksen ihmispäähenkilö, mutta lopulta hän on vain väline, jonka avulla kirjailija Esmeralda Santiago kuvaa Puerto Ricon kipeää ja riipaisevaa historiaa. Espanja käytti siirtomaataan häikäilemättä hyväkseen riistäen kaiken irti lähtevän emämaalle suostumatta kehittämään saaren oloja. Valkoisen siirtoväen keskuudessa iti itsenäisyyshaaveita ja afrikkalaistaustainen orjaväestö luonnollisesti haaveili myös vapaudesta. Kummallekaan sitä ei haluttu antaa, koska taloudelliset tappiot olisivat olleet liian suuria.

Santiago kuvaa vastenmielistä järjestelmää tarkkanäköisesti. Isännät osasivat loistavasti perustella itselleen oman toimintansa oikeutuksen. Pelko kuitenkin hiipi arvaamatta pintaan yhä uudelleen. Omaakin väkeä jouduttiin jatkuvasti valvomaan ja pitämään tarkasti tiukassa kurissa.

Anan ja Los Gemelosin tarina on kiehtova. Santiago on kutonut Anan elämänvaiheista poikkeuksellisen juonikudelman, josta ei dramatiikkaa ja yllätyskäänteitä puutu. Silti tai sen vuoksi Ana ja muutkin romaanin henkilöt jäävät lopulta lukijalle valitettavan etäisiksi. Anankaan sisäiseen maailmaan ei päästä kunnolla käsiksi, mikä on oikeasti iso harmi. Santiago ei ole malttanut jättää opettavaa otettaan tarpeeksi sivuun, vaan historian käänteet saavat monin paikoin liikaa tilaa ja ne tunkevat etualalle. Orjuudesta ja ihmisoikeuskysymyksistäkin olisi ehkä saanut enemmän irti kaunokirjallisin keinoin, vaikka vaikuttavasti niitä nytkin käsitellään.

Vaikuttavasti Santiago kuvaa myös Puerto Ricon upeaa ja samalla ankaraa luontoa. Maisemat ovat henkeäsalpaavat, mutta sitten iskee hurrikaani tai jokin muu luonnonkatastrofi ja pistää kaikki polvilleen hetkessä. Kuten alussa totesin, myös kulkutaudit riivaavat saaren asukkaita. Kolera raivoaa Los Gemelosilla mutta myös kaupungeissa. Koska kaupunkien köyhissä osissa tauti riehuu pahiten, päätetään ne polttaa maan tasalle. Jopa Ana kauhistuu tätä. Mihin ihmiset sitten joutuvat? Kysymys ei kiinnosta päättäjiä. Köyhyys ja kurjuus ovat ihmisten omaa syytä.

Sokeriplantaasin valtiatar ei siis tarjonnut sellaista romanttista helppoa viihdettä kuin sen kannen ja nimen perusteella odotin. Itse asiassa romaanin alkuperäinen nimi Conquistadora on hyvinkin kuvaava nimitys Anasta. Ei kirja silti ollut pettymys. Karibianmeren saarten historia ei ollut minulle entuudestaan juurikaan tuttua, mutta nyt sain rautaisannoksen ainakin yhden pienen kolkan osalta.

Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar (Conquistadora)
Suom. Hilkka Pekkanen.
Bazar 2020. 560 s.

Ostettu.