Tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja kouluttaja Anne
Lukkarila on julkaissut esikoisdekkarinsa Enkelilunta. Väitän, että vaikka
kirjan takakansitekstissä ei tekijän vankkaa tietokirjailijataustaa olisi
mainittukaan, olisin sen todennäköisesti dekkarista arvannutkin.
Enkelilunta-dekkarin miljöönä on lähitulevaisuuden
Suomutunturi ja siellä sijaitseva huippuunsa viritetty moderni hiihtokeskus Suomu
Ski Resort. Tarina alkaa prologilla, jossa kongressikeskuksen johtaja Jarmo Teittinen
saa yllättävän sairauskohtauksen ja menehtyy. Vuotta myöhemmin Teittisen veli
Jere on tarttunut määrätietoisesti Suomu Tomorrow Ltd:n ohjaksiin ja lähtenyt
kehittämään yrityksestä huippuunsa trimmattua valioyksilöä, joka kestäisi kansainvälisessäkin
vertailussa.
Dekkarin päähenkilö on ympäristöasiantuntija Katarina Lahti,
jonka työnantajalta Jere Teittinen on pyytänyt alustavaa arvioita ympäristösertifikaatin
anomista varten. Heti ensimmäisenä työpäivänään Katarina ja häntä opastava ympäristöpäällikkö
Sampo Anttila törmäävät tunturin kupeessa ruumiiseen.
Käy ilmi, että hangessa makaa rinnepäällikkö, joka ei ole
tullut illalla kotiin normaaliin aikaan. Alkuun näyttää siltä, että mies on
saanut sairauskohtauksen, mutta ihan kaikki ei ole kohdallaan. Katarinakin huomaa,
että kuolleen silmät ovat muuttuneet täysin valkoisiksi. Ruumishuoneella
havaitaan muutakin outoa.
Lukija tietää, että rinnepäällikkö Mikko Veteläinen ei ollut
kuollessaan yksin, mutta hänen tappajansa henkilöys jää hämärän peittoon. Lukijalle
vilautetaan tosin matkan varrella välähdyksiä hänen kostonhimoisista ajatuksistaan.
Kuolleen miehen kummalliset silmät eivät jätä Katarinaa
rauhaan. Hänen on pakko saada selville, mitä miehelle oikein tapahtui. Työtehtäviensä
ohessa hän alkaa tehdä kysymyksiä ja penkoa asioita. Kaikenlaista paljastuukin,
mutta esille tulevat asiat eivät auta ratkaisemaan rinnepäällikön kuolemaa. Sen
sijaan Katarina alkaa uumoilla, että Jarmo Teittisenkään kuolema ei ollut luonnollinen.
Jos hänet murhattiin, murhaajaehdokkaita tuntuu hiihtokeskuksessa pyörivän melkoisesti.
Enkelilunta on ihan lukukelpoinen ja omaperäinenkin
dekkari ja se sujahtaa kyllä ’lupaava esikoinen’ -kategoriaankin, vaikka toivomisen
varaa on jonkin verran vielä jäänyt. Selvästikin ympäristöasiat ja futuristisen teknologian huimat mahdollisuudet ovat kirjoittajalle tuttuja. Lukijalle vähän
vähempikin olisi riittänyt. Lumetusmenetelmien kehitykseen ynnä muuhun melko
korkealentoiseen käytetään kirjassa paljon sivuja. Mukana on myös kokonaisia lukuja,
jotka maistuvat lähinnä matkailumainonnalta.
Teknologiahypetyksen vastakohtana mukana on ripaus
yliluonnollisuutta. Hiihtokeskuksen liikekumppaneille järjestetyssä illanvietossa
Lapin shamaani posottaa Katarinalle synkän ja hämärän ennustuksen, jonka mukaan
hänen pitää estää jokin kuolemaan liittyvä tapahtuma uudenkuun aikaan. Yliluonnollisen
tai Lappiin liittyvän taikuuden lapinpöllöineen mukaan ottaminen tuntuu vähän turhan helpolta keinolta
sysiä Katarinaa ja juonta eteenpäin.
Melkoisen kliseisinä pidän tarinaan sujautettuja välähdyksiä
murhaajan ajatuksista. Kuinkahan monessa dekkarissa olen viimeksi kuluneen
vuodenkin aikana tähän rakenteeseen törmännyt? En tiedä, mutta en muista,
milloin se olisi oikeasti puolustanut paikkaansa. Samaten Lukkarila turvautuu ratkaisuvaiheessa
keinoon, josta en lainkaan pidä. Kylmähermoinen murhaaja ei taaskaan malta olla
kerskumatta tekosillaan ennen varsinaista kiinni jäämistään. Mikä ihmeen himo näillä
tiukoissa paikoissa kylmän viileillä tyypeillä on aina tunnustaa kaikki väärällä
hetkellä?
Katarina guuglailee kirjassa ahkerasti, ja myönnettävä on,
että itsekin paria asiaa tulin lukiessani Googlella etsineeksi. Kun epäilyt
rinnepäällikön kuolintavasta alkavat tarinassa saada vahvistusta, haut vain kiihtyivät
täälläkin. Sattumalta Lukkarila on valinnut hyvin ajankohtaisen aseen, josta
eräskin asiantuntija totesi noin kuukausi sitten näin Helsingin Sanomissa:
”He käyttivät ******a, vaikka aine on osoittautunut toimimattomaksi. Ei
saada tapettua ja jää jälkiä, joita pitkin tutkinnoissa päästään eteenpäin.
Maailmasta löytyy paljon tehokkaampia tappamiseen tarkoitettuja myrkkyjä.”
Mutta Suomulla tämä toimii! Ainakin hengenlähdön osalta.
Anne Lukkarila: Enkelilunta
Aviador 2020. 277 s.
Kirjasto.
Kutakuinkin samaa mieltä. Dekkaria on tässä ohuelti, muuta (matkailumainontaa, ympäristöserifiointia, teknologiaa...) liikaa. Henkilöt ovat aika paperinukkeja. Eikä ole loppuhuipennusta, vaan lässähdys.
VastaaPoista