Rakastan ajatusta
olla isä, mutta olla isä – sitä on vaikea rakastaa.
Kun huomasin syksyn kirjakatalogeista, että Marko
Annalalta oli tulossa uusi romaani, ilahduin. Olen ollut vaikuttunut
Annalan aiemmista romaaneista Värityskirja ja Paasto. Tänä
syksynä ilmestynyt Kuutio vain syvensi rakkauttani Annalan
kirjoitustyyliin. Sain sen parissa yhden huutonaurukohtauksen (onneksi olin yksin
autossa…), mutta moneen kertaan tajusin olevani myös sydän karrella.
Kuution minäkertoja on keski-iän kynnyksellä keikkuva
mies, Aatos-pojan isä ja Virpin entinen aviomies, jonka nimeä ei taidettu
mainita kertaakaan (ja oletan sen olevan tarkoituksellista). Kertoja on
menestyvän pelialaan keskittyvän verkkolehti Kilkkeen toimitusjohtaja, ja
työrintamalla asiat sujuvat pääosin mukavasti.
Yksityiselämä sen sijaan on kutistunut kuutioksi, jonka
sisällä ahdistaa. Avioliitto Virpin kanssa on päättynyt, kun Virpi on pakannut
tavaransa ja muuttanut muualle. Tosin mies uskoo tai ainakin uskottelee
itselleen, että kyseessä on vain väliaikainen asumusero. Siksi hän ei ole
kertonut perhekuvioiden muutoksesta kenellekään.
Pariskunnan yhteinen poika Aatos on kymmenvuotias erityislapsi,
jonka kanssa sekä mies että Virpi tuntuvat välillä väsyvän, vaikka kumpikin
rakastaa lastaan täydestä sydämestä. Aatoksella on oppimisvaikeuksia ja hän saa
välillä rankkoja raivokohtauksia. Mies kuvailee poikansa koulunkäyntiä
taisteluksi, jossa viikonloput ovat tulitaukoja. Sydäntäni raateli erityisesti
kohtaus, jossa sekä Aatos että vanhemmat on kutsuttu koululle keskustelemaan
Aatoksen koulukäynnistä. Mies näkee opettajat ja muut asiantuntijat hänen
poikaansa arvostelevina ulkopuolisina, joilta ei riitä ymmärrystä nähdä hänen
poikaansa lapsena, jolla vain on tietynlaisia ominaisuuksia.
Vaikka Aatoksen kanssa on rankkaa, kokevat isä ja poika
monia hyviä hetkiä yhteisinä viikkoinaan. Kun vintiltä löytyy miehen isältään
saama Rubikin kuutio, Aatos innostuu sen ratkaisemisesta. Mies on itse aikoinaan
pystynyt ratkaisemaan kuutiota vain kahden sivun verran (niin kuin minäkin!),
mutta Aatos oppii niksit nopeasti ja alkaa olla aika haka jo antiikkisen
pulmapelin kanssa.
Kuutiossa seurataan miehen elämää parin vuoden
ajalta. Vähitellen joskin välillä vaikean kautta pulmat alkavat ratketa hänen
elämässään ja siihen alkaa ilmestyä myös valonpilkahduksia. Kun
kerrostaloyhtiön seinään päätetään maalauttaa muraali, sekä miehen että
Aatoksen elämään tulee uusia tärkeitä ihmissuhteita. Olisiko elämällä vielä jotain
hyvää tarjottavanaan?
Minäkertoja kirjoittaa paitsi artikkeleita verkkolehteensä
myös tarinoita oman sukunsa miehistä. Niitä kuljetetaan miehen oman tarinan
lomassa, ja niistä aukeaa hyvin ankea kuva suvun miesten isätaidoista tai
oikeastaan niiden täydellisestä puuttumisesta. Virpi toteaa miehelleen, että
tämä on joko hiljaa tai kuittaa kaiken vitsailemalla. Se on melkoinen
edistysaskel siihen nähden, miten miehen isoisä ja isoisänisä ovat asioitaan
ratkoneet. Suhteet omaan isäänkään eivät ole ihan parhaasta päästä.
Annalan tapa kertoa erityislapsen vanhemmuudesta on
rehellinen ja koskettava. Lapsen kanssa eläminen on välillä sietämätöntä ja
raskasta, mutta kun edistysaskelia tulee, on ilo sitäkin kirkkaampaa. Hienoa on
juuri isyyden kuvaus. Aatos asuu vuoroviikoin isän ja äidin kanssa, ja vaikka
järjestelyssä on toki haittapuoliakin, se sujuu pääosin hyvin. Myös isä pärjää
lapsen huoltajana erinomaisesti. Tätä viestiä ei liikaa ole tarjolla.
Mies kaipaa myös parisuhdetta. Kun hänelle vähitellen
valkenee, että Virpi ei ole enää palaamassa hänen luokseen, muitakin
mahdollisuuksia alkaa avautua. Mutta pitkän suhteen ja sen kariutumisen jälkeen
ei ole kovin helppoa alkaa ajatella itseään jonkun uuden kumppaniksi. Kun vielä
sosiaalisissa taidoissakin on sillä saralla toivomisen varaa, seuraa
kiusallisen kömpelöitä tilanteita. Välillä jopa sellaisia, että lukija on
tikahtua nauruunsa. Kuten silloin, kun Darude hiekoittaa lupaavasti alkaneen eroottisen
kohtauksen.
Onneksi Annala siis kietoo tarinaansa myös huumoria. Aatoksella
on tapana keksiä omia haukkumasanoja, ja ne huvittavat isääkin, vaikka
toisaalta on surullista kuulla pojan moittivan itseään. Omissakin toimissaan
mies näkee myös koomisia piirteitä. Sen sijaan suvun menneisyyttä kuvaavissa
osuuksissa ei pilkahda edes surumielinen hymynhäive.
Mietin Kuutiota lukiessani ja tätä juttua kirjoittaessani,
että se jos mikä on oikea täsmävinkki isänpäivälahjaideaa kaipaavalle. Annala
käsittelee miehen elämää niin vastustamattomasti, että perheiden nais- ja
muunsukupuolisetkin lukevat sen lahjansaajan jälkeen varmasti ilomielin ja
ahmien, kuten minä.
Marko Annala:Kuutio
Like 2020. 308 s.
Äänikirjan lukija Paavo Kerosuo, kesto 7 h 38 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Suomalainen Plus -palvelun
kokeilujakso. Sekä kuuntelin että luin kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti