Marko Annala: Kuutio

 

Rakastan ajatusta olla isä, mutta olla isä – sitä on vaikea rakastaa.

Kun huomasin syksyn kirjakatalogeista, että Marko Annalalta oli tulossa uusi romaani, ilahduin. Olen ollut vaikuttunut Annalan aiemmista romaaneista Värityskirja ja Paasto. Tänä syksynä ilmestynyt Kuutio vain syvensi rakkauttani Annalan kirjoitustyyliin. Sain sen parissa yhden huutonaurukohtauksen (onneksi olin yksin autossa…), mutta moneen kertaan tajusin olevani myös sydän karrella.

Kuution minäkertoja on keski-iän kynnyksellä keikkuva mies, Aatos-pojan isä ja Virpin entinen aviomies, jonka nimeä ei taidettu mainita kertaakaan (ja oletan sen olevan tarkoituksellista). Kertoja on menestyvän pelialaan keskittyvän verkkolehti Kilkkeen toimitusjohtaja, ja työrintamalla asiat sujuvat pääosin mukavasti.

Yksityiselämä sen sijaan on kutistunut kuutioksi, jonka sisällä ahdistaa. Avioliitto Virpin kanssa on päättynyt, kun Virpi on pakannut tavaransa ja muuttanut muualle. Tosin mies uskoo tai ainakin uskottelee itselleen, että kyseessä on vain väliaikainen asumusero. Siksi hän ei ole kertonut perhekuvioiden muutoksesta kenellekään.

Pariskunnan yhteinen poika Aatos on kymmenvuotias erityislapsi, jonka kanssa sekä mies että Virpi tuntuvat välillä väsyvän, vaikka kumpikin rakastaa lastaan täydestä sydämestä. Aatoksella on oppimisvaikeuksia ja hän saa välillä rankkoja raivokohtauksia. Mies kuvailee poikansa koulunkäyntiä taisteluksi, jossa viikonloput ovat tulitaukoja. Sydäntäni raateli erityisesti kohtaus, jossa sekä Aatos että vanhemmat on kutsuttu koululle keskustelemaan Aatoksen koulukäynnistä. Mies näkee opettajat ja muut asiantuntijat hänen poikaansa arvostelevina ulkopuolisina, joilta ei riitä ymmärrystä nähdä hänen poikaansa lapsena, jolla vain on tietynlaisia ominaisuuksia.

Vaikka Aatoksen kanssa on rankkaa, kokevat isä ja poika monia hyviä hetkiä yhteisinä viikkoinaan. Kun vintiltä löytyy miehen isältään saama Rubikin kuutio, Aatos innostuu sen ratkaisemisesta. Mies on itse aikoinaan pystynyt ratkaisemaan kuutiota vain kahden sivun verran (niin kuin minäkin!), mutta Aatos oppii niksit nopeasti ja alkaa olla aika haka jo antiikkisen pulmapelin kanssa.

Kuutiossa seurataan miehen elämää parin vuoden ajalta. Vähitellen joskin välillä vaikean kautta pulmat alkavat ratketa hänen elämässään ja siihen alkaa ilmestyä myös valonpilkahduksia. Kun kerrostaloyhtiön seinään päätetään maalauttaa muraali, sekä miehen että Aatoksen elämään tulee uusia tärkeitä ihmissuhteita. Olisiko elämällä vielä jotain hyvää tarjottavanaan?

Minäkertoja kirjoittaa paitsi artikkeleita verkkolehteensä myös tarinoita oman sukunsa miehistä. Niitä kuljetetaan miehen oman tarinan lomassa, ja niistä aukeaa hyvin ankea kuva suvun miesten isätaidoista tai oikeastaan niiden täydellisestä puuttumisesta. Virpi toteaa miehelleen, että tämä on joko hiljaa tai kuittaa kaiken vitsailemalla. Se on melkoinen edistysaskel siihen nähden, miten miehen isoisä ja isoisänisä ovat asioitaan ratkoneet. Suhteet omaan isäänkään eivät ole ihan parhaasta päästä.

Annalan tapa kertoa erityislapsen vanhemmuudesta on rehellinen ja koskettava. Lapsen kanssa eläminen on välillä sietämätöntä ja raskasta, mutta kun edistysaskelia tulee, on ilo sitäkin kirkkaampaa. Hienoa on juuri isyyden kuvaus. Aatos asuu vuoroviikoin isän ja äidin kanssa, ja vaikka järjestelyssä on toki haittapuoliakin, se sujuu pääosin hyvin. Myös isä pärjää lapsen huoltajana erinomaisesti. Tätä viestiä ei liikaa ole tarjolla.

Mies kaipaa myös parisuhdetta. Kun hänelle vähitellen valkenee, että Virpi ei ole enää palaamassa hänen luokseen, muitakin mahdollisuuksia alkaa avautua. Mutta pitkän suhteen ja sen kariutumisen jälkeen ei ole kovin helppoa alkaa ajatella itseään jonkun uuden kumppaniksi. Kun vielä sosiaalisissa taidoissakin on sillä saralla toivomisen varaa, seuraa kiusallisen kömpelöitä tilanteita. Välillä jopa sellaisia, että lukija on tikahtua nauruunsa. Kuten silloin, kun Darude hiekoittaa lupaavasti alkaneen eroottisen kohtauksen.

Onneksi Annala siis kietoo tarinaansa myös huumoria. Aatoksella on tapana keksiä omia haukkumasanoja, ja ne huvittavat isääkin, vaikka toisaalta on surullista kuulla pojan moittivan itseään. Omissakin toimissaan mies näkee myös koomisia piirteitä. Sen sijaan suvun menneisyyttä kuvaavissa osuuksissa ei pilkahda edes surumielinen hymynhäive.

Mietin Kuutiota lukiessani ja tätä juttua kirjoittaessani, että se jos mikä on oikea täsmävinkki isänpäivälahjaideaa kaipaavalle. Annala käsittelee miehen elämää niin vastustamattomasti, että perheiden nais- ja muunsukupuolisetkin lukevat sen lahjansaajan jälkeen varmasti ilomielin ja ahmien, kuten minä.

Marko Annala:Kuutio
Like 2020. 308 s.

Äänikirjan lukija Paavo Kerosuo, kesto 7 h 38 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Suomalainen Plus -palvelun kokeilujakso. Sekä kuuntelin että luin kirjaa.