Ruotsissa dekkarikuningattaria riittää. Yksi heistä on Mari
Jungstedt, jonka komisario Anders Knutasin tutkimuksista kertova
Gotlanti-sarja on tällä hetkellä viisitoistaosainen. Innostuin aikanaan sarjasta,
koska Gotlanti tuntui raikkaalta ja vähän eksoottiseltakin dekkarimiljööltä.
Jaksoin seurata sarjaa kuuden osan verran, eli Kevään kalpeudessa
on toistaiseksi viimeinen Gotlanti-sarjasta lukemani dekkari. Tuossa
linkittämässäni jutussa avaan silloisia tunnelmiani, joista jo näkyy, että
päätös sarjan seuraamisen lopettamisesta on syntynyt.
Kun kustantajalta jokin aika sitten tupsahti Mari
Jungstedtin uusin dekkari Kun taivas tummuu, siirsin sen kummemmin miettimättä
sivuun. Se ei aiheuttaisi toimenpiteitä, mutta sille varmasti löytyisi ottaja
esimerkiksi kirja-arvonnassa. Jostain huomasin kuitenkin maininnan, että kyse
on uuden Andalusia-sarjan aloitusosasta. Kun sitten otin käyttöön
messutarjouksena olleen Suomalainen Plus -palvelun kuukauden kokeilujakson,
päätin ottaa kirjan sittenkin kokeiluun. Palaan äänikirjakokemukseen vielä
juttuni lopussa.
Kun taivas tummuu ja oletettavasti tulevatkin
Andalusia-sarjan osat sijoittuvat Málagaan ja sen lähiympäristöön. Prologissa
ollaan jossain päin Ruotsia ja nimeämätön henkilö löytää vanhan komean
rakennuksen uumenista kirjeen, jonka lukeminen muuttaa hänen elämänsä: ”Sillä
hetkellä hänestä tuli joku toinen.”
Sitten hypätään nykyhetkeen ja Andalusian Rondan kaupungin
liepeille. Syyttäjä Florian Vega ruotsalaisen Marianne-vaimonsa kanssa vierailee
kaupungissa esitelläkseen sitä hiljakkoin Espanjaan muuttaneille ruotsalaisille
ystävilleen Evalle ja Peterille. Hyvin alkanut viikonloppureissu muuttuu
kuitenkin painajaiseksi, kun Florian ensin katoaa ja löytyy sitten Guadalevínjoesta
kuolleena. Onko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai murha?
Syyttäjän kuolema herättää tietysti huomiota ja huolta, ja
niinpä sitä ryhtyy tutkimaan rikostutkija Hector Correa, komeasti harmaantunut vaimonsa
kuolemaa edelleen sureva leskimies.
Lukija tutustuu myös ruotsalaiseen äidinkielen ja
espanjanopettaja Lisaan, jonka aviomies on yllättäen ilmoittanut rakastuneensa
heidän tyttärensä ikäiseen naiseen. Lisa on raunioina, mutta sisuuntuneena hän
päättää sijoittaa omakotitalon myynnistä saamansa rahat unelmaansa eli pieneen taloon
Andalusian vuoristossa.
Toisessa aikatasossa seurataan 1970-luvun alussa raskaana
olevan Rafaela Molinan vaiheita. Rafaelan sulhanen kuuluu Francoa kannattavaan
perheeseen ja on parhaillaan suorittamassa asepalvelustaan. Työläisperheen
tytär Rafaela odottaa kaksosia, joista toinen valitettavasti kuolee synnytyksessä.
Lukija tietysti tietää, että kaikkien näiden juonilinjojen
on liityttävä jossain vaiheessa yhteen, ja niin myös tapahtuu. Lisan ja
Hectorin polut risteävät onnekkaasti, ja Lisa palkataan tulkiksi, kun poliisi
kuulustelee Evaa ja Peteriä. Murhatapaus alkaa kutkuttaa hänen uteliaisuuttaan,
ja avuksi Lisan omissa tutkimuksissa on ripeäotteinen ystävätär Annie, joka
työskentelee espanjanruotsalaisten paikallislehdessä toimittajana.
Kun taivas tummuu on hyvin tyypillinen kepeähkö
dekkari, jossa yhdistyvät esimerkiksi matkakirjan ja ihmissuhderomaanin ainekset
jännityselementteihin. Syyttäjä Florian Vegan murha liittyy inhottavaan Espanjan
historian vaiheeseen, josta lukisi mielellään enemmänkin kuin Jungstedt on
halunnut kertoa. Sen sijaan lukija saa nauttia esimerkiksi Lisan remontoinnin sekä
loistavien aterioiden tarkasta kuvailusta.
Rikoksia tapahtuu nykypäivässä vielä lisääkin ennen kuin
poliisit odotetusti nappaavat syyllisen. Rikosjuoni on jälleen oivallinen,
mutta se ei oikein pääse kunnolla oikeuksiinsa Jungstedtin harmillisen pinnallisessa
käsittelyssä. Siksi Kun taivas tummuu jää jälleen ihan kivan välipaladekkarin
tasolle.
Lupasin vielä palata teoksen äänikirjaversioon. Kuuntelin kirjan siis äänikirjana,
kuten monet dekkarit nykyään. Kun taivas tummuu -dekkarin lukija on näyttelijä
Jonna Järnefelt. Minulla ei ole pahaa sanottavaa näkemästäni Järnefeltin
näyttelijäntyöstä, päinvastoin, mutta äänikirjalukijana hän ei tämän kokemuksen
perusteella ole tosiaankaan parhaasta päästä.
En oikein ymmärrä, miksi. Luulisi, että ammattilainen ei
sortuisi jatkuvaan sanojen ja lauseiden kummalliseen painottamiseen. Yleensä
totun melko nopeasti lukijoiden persoonallisiin lukutapoihin, mutta tähän en niin
millään. Lisäksi tuntui, että aina välillä Järnefelt oli unohtanut, että nyt
pitää lukea äänikirjaa, ja lukikin ihan luonnollisesti, mutta sitten tuli taas
kummallisia loppukiekaisuja. Lisäksi luenta on välillä korostetun hi-das-tet-tu-a.
Aargh!
Mari Jungstedt: Kun taivas tummuu (Innan molnen kommer)
Suom. Terhi Vartia.
Otava 2020. 286 s.
Äänikirjan lukija Jonna Järnefelt, kesto 8 h 30 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Suomalainen Plus -kokeilujakso.
Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana. Pidin erityisesti maiseman kuvauksista. Itse käytän äänikirjoissa nopeutettua tempoa ja säädän sitä lukijan mukaan. Minulle ei jäänyt mitenkään mieleen tämä lukija. Ehkä olinkin säätänyt tavallista nopeammalle lukunopeudelle.
VastaaPoista