Anna Kortelainen: Tulirinta

 

Kun sain tietää, että Anna Kortelaiselta oli ilmestymässä elämäkerrallinen romaani Erik Edelfeltistä, tiesin Tulirinnan kuuluvan ehdottomasti lukulistalleni. Kirjan ilmestyttyä hankinkin sen oitis, mutta tuttuun tapaan lukeminen lykkääntyi muiden lukukiireiden takia. Virtuaalisilla Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopulla Kortelaista haastateltiin Tulirinnan tiimoilta. Sen seurauksena nostin kirjaa ylemmäs luettavien pinossa. Mutta lopulta tartuin Tulirintaan vasta joulun välipäivinä.

Kuuntelin alkuvuodesta 2019 putkeen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuusi ensimmäistä osaa ja hurahdin selvittämään suomalaisten taiteilijoiden, erityisesti Albert Edelfeltin, elämää ja teoksia. Suomen värikkäästä kansallismaalarista on kirjoitettu paljon sekä faktaa että fiktiota. Mitä enemmän aiheeseen paneuduin, sitä kiehtovammalta 1800-luvun lopun suomalainen ja eurooppalainen taidemaailma ja Edelfelt lähipiireineen alkoi tuntua. Lisää luettavaa vaikuttaa löytyvän ja myös ilmestyvän edelleen, eli aihepiiri kiinnostaa ilahduttavasti myös kirjailijoita ja tutkijoita.

Albert Edelfeltin naissuhteista on huhuttu ja kirjoitettu paljon, ja niihin liittyy myös Enni Mustosen romaani Emännöitsijä, josta oma innostukseni aihepiiriin sai alkunsa. Mustosen päähenkilö Ida on Edelfeltin Elisabetinkadun ateljeen emännöitsijänä aikana, jolloin Edelfelt oli naimisissa Ellan de la Chapellen kanssa. Pariskunnan poika Erik vilahtelee romaanissa myös.

Vaikka luin Emännöitsijän jälkeen melkoisen pinon Edelfeltiin liittyvää kirjallisuutta, Erikistä en saanut juuri enempää irti kuin mitä Mustonen tämän pikkupoikavuosista fiktiivisessä romaanissaan väläyttää. Vähän yllätyin, kun luin ja kuulin Anna Kortelaisen haastatteluista, ettei hänkään onnistunut löytämään juuri mitään tietoa Suomen tunnetuimman taidemaalarin ja ylistetyn seurapiirikaunottaren ainoasta jälkeläisestä. Se toki oli minunkin tiedossani, että Erik Edelfelt sairasteli paljon ja kuoli hyvin nuorena, vain 21-vuotiaana, tuberkuloosiin vuonna 1910.

Erik Edelfelt on kutkuttanut niin vahvasti tutkija Kortelaisen mieltä, että tuloksena on fiktiivinen elämäkertaromaani nuoresta miehestä. Kun faktoja on saatavana äärimmäisen vähän, jää kirjailijan mielikuvitukselle tilaa. Tämän tila täyttämisessä Kortelainen onnistuukin vähintään kohtalaisesti, paikoin oikein hyvin.

Se tiedetään, että Erik opiskeli Helsingissä Aleksanterin yliopistossa, mutta erosi kesken opintojen. Vuonna 1908 hän aloitti kokeellisen sielutieteen opinnot Montpellierin yliopistossa Etelä-Ranskassa. Kortelaisen Erik Edelfelt haluaa irtautua ylisuojelevasta äidistään ja tunnetun isänsä raskaasta varjosta. Ulkomaille lähdön takana on myös jotakin, josta Kortelainen vain vihjailee. Erik on jo lyseolaisena ollut innokas osallistumaan radikaaliin poliittiseen toimintaan, joka ei kestä päivänvaloa. Mikä hänen synkkä salaisuutensa on?

Sairaus ei kuitenkaan hellitä otettaan, vaikka opinnot alkukangertelun jälkeen lähtevätkin lupaavasti etenemään. Erik tutustuu nuoreen viininviljelijäperheen poikaan Luc Vidaliin, joka opiskelee maatalouskoulussa insinööriksi tähtäimenään viininviljelyä uhkaavan viinikirvan nitistäminen. Viinikirvan aiheuttamat katastrofaaliset tuhot olivat hävittää koko eurooppalaisen viininviljelyn vuosisadan vaihteessa. Viiniköynnösten kärsimykset ja taudin torjumiseksi kehitetyt menetelmät vertautuvat romaanissa keuhkotautiin ehkä vähän osoitellen mutta kiinnostavasti.

Koska ihmisellä on vain tämä yksi todellisuus, on vaikea sanoa, miten Tulirinta avautuu lukijalle, joka ei ole kaivautunut kohtalaisen syvälle Edelfeltien tarinaan. Olettaisin kuitenkin, ettei se ole millään tavalla välttämätöntä. Itse pidin kirjasta kovasti, mutta myönnän, että keskivahvalla kiinnostuksellani aihepiiriin saattaa olla myös oma vaikutuksensa.

Kirjoitin edellisessä blogijutussani Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet -romaanin yhteydessä elämäkerrallisten romaanien ’ongelmista’. Kortelainen on ollut Soinista kovaotteisempi ja ravistellut rikki myös kronologian. Romaani alkaa kohtauksesta, jossa Erik astuu junasta Montpellierin asemalle. Sen jälkeen palataan useaan otteeseen eri kohtiin menneisyydessä ja rakennetaan kuvaa siitä, miten Erik päätyi Ranskaan opiskelemaan.

Lukijalle romaanin loppu on tiedossa jo ennen kansien avaamista, mikä ei liene aivan helppo asetelma kirjoittajalle. Kortelainen ja Soininen ovat lähteneet hyvin erilaisista asetelmista liikkeelle, koska Wivi Lönn eli pitkän elämän ja hänen tuotantonsa on tunnettua. Kortelaisen päähenkilön elämä oli lyhyt, oletettavasti kiihkeä ja pääosin dokumentoimaton.

Soinisella lienee paikoin ollut runsaudenpulaa, kun taas Kortelaisella faktoihin perustuvia rakennusaineita on ollut todella niukasti. Siksi siis Tulirinnassa korostuu romaanius ja Valosta rakentuvissa huoneissa elämäkerrallisuus, vaikka molemmat ovat elämäkerrallisia romaaneja. Eroa edelleen korostaa Valosta rakentuvien huoneiden lopussa oleva mittava lähdeluettelo, jota ei Tulirinnan takaa löydy.

Anna Kortelainen: Tulirinta. Romaani Erik Edelfeltistä
Tammi 2020. 306 s.

Ostettu.

Romaanista on julkaistu myös e- ja äänikirjaversiot. Äänikirjan lukija Simo Häkli, kesto 9 h 48 min.

Linkki- ja kirjalista Albert Edelfeltistä kiinnostuneille:

Marina Catani: Pariisi, kevään ja elämän tuoksu - Albert Edelfeltin elämäkerta. Ajatus-kirjat, 2004.
Anna Kortelainen: Virginie! Tammi, 2002.
Pentti Savolainen: Rakkautta Pariisin taivaan alla - Aino Acktén ja Albert Edelfeltin tarina. Ajatus-kirjat,2004.
Anna Kortelainen: Puolivilli puutarha - Albert Edelfeltin Haikko. Otava, 2004.
Eija Kämäräinen: Albert Edelfelt - Kultainen häkki. WSOY, 1992.
Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. WSOY, 2017.
Raija Oranen: Ackté! Teos, 2016.
Glory Leppänen: Arkkipiispan perhe ja Aino Ackté Otava,1966.
Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin avioliitosta. Teos, 2022.

Huhtikuussa 2021 ilmestyy Hanna-Reetta Schreckin tietoteos Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia (Like), jossa yksi keskeisistä naisista on Ellan Edelfelt. Ehdottomasti lukulistallani!