Suomen pääministeri Leo Kosken aamu alkaa ristiriitaisissa tunnelmissa. Kesärannan makuuhuoneessa on oikeastaan sekä parasta että pahinta mahdollista heräämisseuraa eli Ylen uhkea kohutoimittaja Vilma Varis. Leon tärkein tukija ja Suomen rikkain mies Pontus Ebeling on tulossa keskustelemaan pääministerin kanssa kymmenen minuutin kuluttua, sillä yön aikana on tapahtunut jotain hyvin epätoivottua. Nuori nainen on tehnyt polttoitsemurhan yhden salamyhkäisen Killan keskeisen jäsenen, miljonääri Harri Holstin ikkunan edessä. Miten päästä Vilma Variksesta eroon ilman, että nainen saa vihiä skandaalista ja Pontus vihiä Vilman yöpymisestä pääministerin virka-asunnolla?
Joulukuisen aamun akuutti kriisitilanne on kuitenkin vain
jäävuoren huippu pääministerin arjessa. Koronakriisin aikaan Suomi velkaantui
nopeasti. Kun pari vuotta myöhemmin tapahtui Suuri Puhkeaminen, maa syöksyi
ennen näkemättömään talouskriisiin. Varallisuuden kasaantuminen rikkaimmalle
prosentille on kiihtynyt entisestään samaan aikaan kun köyhien määrä on
lisääntynyt räjähdysmäisesti. Leon oikeistokoalitiohallituksen on täytynyt
tehdä leikkauksia toisensa perään, ja vielä ennen vuodenvaihdetta edessä on
kaikkien aikojen kipeimmän leikkauslistan julkistaminen.
Samaan aikaan Suomessa on koettu ennen näkemätön vasemmiston
nousu. Vasenliitto on viikonloppuna valitsemassa uuden puheenjohtajan, eikä ole
epäilystäkään siitä, etteikö valituksi tulisi rakettimaisen suosion nousun
kokenut nuori, älykäs ja päättäväinen Emma Erola. Puoluekokouksen kanssa samaan
aikaan Senaatintorille on valmisteltu valtavaa mielenosoitusta Punaista
paraatia. Edessä on sosialistien voimannäyttö. Mutta riittääkö vasemmistolle
pelkkä hallituksen kaataminen? Ainakin Emman salaperäinen tukija, Järkäleeksi
kutsuttu mies, tuntuu tavoittelevan jyrkempiä toimia Suomen pelastamiseksi.
Roihu on Helsingin Sanomien politiikan ja talouden
toimittaja Tuomas Niskakankaan esikoisromaani, jonka luokittelen
dystopiatrilleriksi. Roihun tapahtumat sijoittuvat noin viiden vuoden
päähän tulevaisuuteen. Helsingin pääkatu on katkaistu mielenosoittajien
valtavilla barrikadeilla, poliitikkoja seuraavat aseistetut turvamiehet,
lakkautetun Korkeasaaren eläintarhan rakennukset on vallattu asunnottomien
käyttöön. Suomi on tunnistettava mutta pelottava.
Niskakangas on punonut trilleriinsä vetävän ja koukuttavan
juonikudelman, josta ei henkeäsalpaavia yllätyskäänteitä puutu. Lukijaa viedään
paikoin kuin kuoriämpäriä, kun Niskakangas kääntää koko kuvion kerta toisensa
jälkeen ylösalaisin. Kulisseissa häärivät monenlaiset salaperäiset hahmot. Kuka
on Emma Erolan taustalla asioita junaileva Järkäle? Kuka on Pellegrino, joka
koneäänellään ohjeistaa niin miljonääri Harri Holstia kuin Supon ylitarkastaja
Metsoakin? Keitä ovat häikäilemättömän Killan jäsenet, jotka tuntuvat
ohjailevan pääministeriä ja hallitusta mielensä mukaan?
Suomalaisen trillerikentän vakiintuneet kuninkaat Ilkka
Remes ja Taavi Soininvaara ovat todellakin saaneet varteenotettavat
haastajat Tuomas Niskakankaasta ja Helena Immosesta. Mietin nimittäin Roihua
ahmiessani useaan kertaan, että Immosen syksyllä ilmestynyt Operaatio Punainen kettu on sen sisarteos. Kummatkin ovat lähitulevaisuuden
Suomeen sijoittuvia dystopiatrillereitä. Ne ovat paitsi todella jännittäviä
myös kohtalaisen ahdistavia, koska niiden esittämät tapahtumakulut ovat lukijan
mielestä liiankin mahdollisia.
Immonen ammentaa Operaatio Punaisessa ketussa omasta
asiantuntemuksestaan. Hän on kustantajan tietojen mukaan turvallisuuspolitiikkaan
perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja
reserviupseeri. Samaan tapaan Niskakankaan kokemus ja asiantuntemus taloudesta
ja politiikasta näkyvät Roihussa joka tasolla. Teoksen perustana on
talouden ilmiö varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta ja eräänlaisesta
kapitalismin virheestä, joka vahvistaa tätä kehitystä.
Samalla kun vankka asiantuntemus on kirjoittajien ehdoton vahvuus, se on myös heidän akilleen kantapäänsä. Viihteeksi tarkoitettua trilleriä kirjoitettaessa on maltettava pitää luennointihalut aisoissa. Niskakangas tasapainoilee paikoin huolestuttavastikin luennoinnin rajamailla. Ensimmäistä kertaa trillerissä törmäsin myös tällaiseen kuvamateriaaliin:
Olisiko sittenkin voinut saman asian tiiviisti kertoa dialogin avulla? Niskakankaan
näppäimistöltä syntyy kuitenkin sujuvaa dialogia ja luistavaa toiminnan
kuvausta, joten tässä mentiin ehkä vähän turhankin helpon kautta. Toisaalta
kuva on kyllä tehokas.
Tietoa on siis ujutettu toiminnan lomaan runsaasti. Se kyllä
toimii toivotusti vakuuttaessaan lukijaa tapahtumien uskottavuudesta, mutta on
paikoin vaarassa lipsahtaa pitkästyttävyyden puolelle. Tunnustan kyllä, että
Googlellekin oli taas käyttöä kirjaa lukiessani. Uskottavuutta Roihu sai
ehkä vähän yllättäenkin maailman tapahtumista tämän vuoden alussa. Välillä toivoo,
että maailma ei niin nopeasti alkaisi muistuttaa kirjallisuutta…
Jos siis haluat nukkua yösi huonosti, suosittelen lämpimästi
Niskakankaan ja Immosen trillereitä! Jään sydän kylmänä odottamaan, mitä he
seuraavaksi julkaisevat.
Tuomas Niskakangas: Roihu
Otava 2020. 525 s.
Ennakkokappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti