Tuula Ranta: Totuus on vaihtuva maisema

 

Pienten alakoululaisten luontopolkuretki päättyy karusti. Sumu estää siirtolohkareiden kuvaamisen, mutta sen sijaan kännykkäkameroihin ja tabletteihin tallentuu kammottava näky. Merenrannan ja lenkkipolun välisessä painanteessa makaa puolialaston ja verinen naisen ruumis, jonka joku lapsista tunnistaa yläkoulun englanninopettajaksi.

Laaksalan pikkukaupungissa Merihaan yläkoulun opettajakunta on lamaantunut. Maaret Jokihaara oli koulun opettajista uusimpia tulokkaita. Hän ei ollut jättänyt kylmäksi ketään, etenkään koulun ja paikkakunnan miehiä. Maaret oli uskomattoman kaunis, fiksu ja ennen kaikkea sinkku. Hänen läheisin ystävänsä oli koulun toinen uusi opettaja, äidinkielen opettaja Sonja Koskinen. Uudelle paikkakunnalle samaan aikaan muuttaneet naiset olivat ystävystyneet ja viettivät jonkin verran myös vapaa-aikaansa yhdessä, vaikka olivatkin kovin erilaisia.

Tuula Rannan esikoisdekkari Totuus on vaihtuva maisema siis lähtee räväkästi alkuun painajaismaisesta tilanteesta. Nuoren ja kohtalokkaan kaunottaren maineessa olleen opettajan tapon selvittely jää kuitenkin polkemaan paikallaan. Tutkintaa johtava rikoskomisario Tapani Mikkonen on jo alkuvaiheissa vahvasti sitä mieltä, että poliisi tarvitsee tekijän paljastamisessa apua kriminaalipsykologi Aira Karhulta.

Kuusikymppinen Aira ei tiedä, ilahtuako vai ei, kun Mikkonen ottaa yhteyttä. Aira on juuri käymässä läpi kipeää avioeroa ja totuttelee yksin asumiseen. Kiinnostava työtehtävä voisi kuitenkin tuoda ankeaan arkeen tervetullutta uutta ajateltavaa, mutta yhteistyö Airaa parikymmentä vuotta nuoremman mutta kieltämättä erittäin kiinnostavan rikoskomisarion kanssa sekä kutkuttaa että arveluttaa. Airan ja Mikkosen menneisyydessä on mitä ilmeisimmin tapahtunut jotakin, joka hiertää heidän ammatillisia välejään oudosti.

Laaksalassa tuntuu olevan koko joukko henkilöitä, joilla voisi olla motiivi Maaretin tappamiseen. Hän on leikitellyt useamman miehen tunteilla ja haluilla. Onko joku mustasukkainen rakastaja tai toiveissaan pettynyt mies iskenyt puukon naisen vatsaan? Vai onko teon takana joku petetty vaimo tai naisystävä? Maaretin menneisyydestäkin tuntuu olevan kovin vaikea saada selkoa. Miksi upea nainen on päätynyt Laaksalan kaltaiseen pussinperään töihin?

Juoni tihenee, kun yksi Merihaan opettajista katoaa. Onko tappaja iskenyt uudelleen? Koulun henkilöstöstä moni käyttäytyy vähintään epäilyttävästi.

Tuula Ranta on eläköitynyt äidinkielen opettaja, mikä kyllä näkyy teoksessa positiivisesti monin tavoin. Rannan kieli on huoliteltua ja sujuvaa, joten tuhdin teoksen lukeminen on helppoa. Tyylin puolesta ainoa kritiikkini liittyy ehkä liiallisenkin yksityiskohtaiseen kuvaukseen, johon Ranta on ilmeisen viehtynyt. Lukijaa ei välttämättä kiinnosta, minkä värisellä tunnistepalasella joku henkilöistä on merkinnyt kotiavaimensa tai minkä valmistajan mukista koulun rehtori juo välituntikahvinsa (joka on keitetty Moccamasterilla, tietysti). Jonkin verran tiivistämistä teksti siis olisi sietänyt.

Koulumaailmaan sijoittuvia dekkareita on suhteellisen harvassa, joten ilahduin tästä miljöövalinnasta. Kirjoittaja myös tuntee koulumaailman perinpohjaisesti, joten kerrankin myös terminologia on moitteettomassa kunnossa, mistä iso kiitos. Opettajana myös nautin koulun ja opettajahuoneen tunnelman ja jännitteiden kuvauksesta, joka on varsin osuvaa ja tunnistettavaa.

Erityisesti kuitenkin ilahduin dekkarin päähenkilön valinnasta. Henkilöitä ja näkökulmiakin on runsaasti, mutta minusta päähenkilö kuitenkin lopulta selvästi on Aira Karhu. Häneen Ranta on panostanut mukavasti. Alkuun pidin Airaa vähän ärsyttävänä tyyppinä, mutta kun paremmin tutustuimme, aloin pitää hänestä kovasti. Aira on monessa mielessä aikuinen ja kypsä nainen. Miesasiat ovat vähän sotkussa, mutta Aira pitää oivallisesti tilanteen hallinnassaan.

Räväkästä alustaan (ja siis erinomaisesta dekkarialoituksesta!) huolimatta Totuus on vaihtuva maisema ei ole toiminta- tai väkivaltadekkari, vaan painotus on erittäin vahvasti psykologisella puolella. Jopa siinä määrin, että Maaret Jokihaaran kohtalon lopulta selvitessä ratkaisu tuntuu jotenkin epäuskottavalta, liian rankalta siihen nähden, miten vaisun suoraviivaisesti sitä tekstissä kerrotaan.

Juoni on sommiteltu taiten, ja matkan varrella tulin yllätetyksikin, vaikka jälkikäteen tajusin, että olihan minulle annettu koko joukko vihjeitä. Oivallista siis! Aira Karhun tapaisin mieluusti toisenkin kerran.

Tuula Ranta: Totuus on vaihtuva maisema
Myllylahti 2020. 350 s.

Arvostelukappale