Lumooja

Vuoden alussa päätin kirjoittaa kerran kuussa jutun jostakin minulle tulevista kirjallisuuslehdistä. Tammikuussa esittelin Särön, ja tällä kertaa on vuorossa Lumooja. Huomasin tosin esitelleeni Lumoojan jo aiemminkin eli vuonna 2011. Olen siis ollut uskollinen ja tyytyväinen tilaaja jo melko tarkkaan kymmenen vuotta!

Lumooja-kirjallisuuslehteä julkaisee turkulainen Kirjoittajayhdistys Kapustarinta ry. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja tilaushinta on tällä hetkellä 25 euroa/vuosi. Lehden mitat ovat 21 cm x 26,5 cm. Numerossa 4/2020 on 51 sivua. Lehti on painettu kiiltäväpintaiselle aikakauslehtipaperille, ja siinä on nelivärikuvitus.

Sisältönsä puolesta Lumooja ei ole ainakaan minun (osaturkulais)silmilleni mitenkään erityisen turkulainen vaan pikemminkin hyvätasoinen valtakunnallinen kirjallisuuslehti. Sisältö noudattelee pääpiirteissään samaa linjaa kuin kymmenen vuotta sitten, eli lehdessä on laajoja artikkeleja, esseitä sekä kaunokirjallisia tekstejä. Lopussa on vielä kohtalaisen laaja  arviointiosio.

Numeron 4/2020 päätoimittajat ovat Emmi Ketonen ja Mikko Lamberg. Heidän pääkirjoituksensa Uskon monet ulottuvuudet voi vapaasti lukea lehden verkkosivuilta. Viime vuoden viimeisen numeron teemana on usko ja sen monet ulottuvuudet, kuten pääkirjoituksen otsikkokin kertoo. Teema ei ole minusta aivan kaikkein kiinnostavimmasta päästä, mutta lehdessä sitä on käsitelty monipuolisesti ja luin kokonaan useita tekstejä.

Aukeaman kokoisessa Toimitus suosittelee -osiossa on 14 uskoon liittyvää kulttuurivinkkiä tietokirjoista kirkkorakennuksiin ja äänilevyistä YouTube-videoihin. Hyviä vinkkejä, joista muutaman kirjasin itsellenikin talteen.

Heti ensimmäinen teema-artikkeli eli Maria Björklundin Esoteerista kirjallisuushistoriaa osuu. Olen viime vuosina lukenut koko joukon suomalaisia taiteilijaelämäkertoja ja törmännyt kerta toisensa jälkeen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten hengenelämän muoti-ilmiöihin. Björklund avaa aihetta juuri tästä näkökulmasta. Sen sijaan vain silmäilin Laura Rostenin artikkelin Esoteria, mystiikka ja salatieteet, joka keskittyy nykyhetkeen ja esoterian vaikutteisiin suomalaisella kirjallisella kentällä. Tähän voisin kyllä vielä palata.

Kiintoisa on kieltämättä myös Rosa Aphalon artikkeli, joka käsittelee Kalevalan ja muinaisen kansanperinteen vaikutuksia Sanna Hukkasen ja Mari Ahokoivun sarjakuvissa. Oma Kalevala-kiintiöni vain tuntuu nyt olevan aika tapissa, joten senkin vain silmäilin tällä kertaa läpi. Tekstissä on kuitenkin muutama oivallinen sarjakuvavinkki, jotka kirjasin muistiin.

Varsinaiseksi numeron helmeksi osoittautuivat esseet dystopioista ja utopioista. Kun usko murenee – dystooppinen kirjallisuus on Teemu Korpijärven käsialaa. Esseessään Korpijärvi määrittelee dystopian, pohdiskelee sen viehätystä ja käy läpi esimerkkien kera sen alalajeja. Koska luen mielelläni dystopioita, löysin kirjoituksesta monia tuttuja teoksia ja sain myös lukuvinkkejä.

Irina Niinivaara antaa saman käsittelyn utopioille, joita näppituntumalla olisi huomattavasti vähemmän tarjolla kuin dystopioita. Mutta Niinivaara löytää utopioita kyllä riittävästi oivallisen esseen materiaaliksi. Onneksi, sillä tarvitsemme myös utopioita. Jo näiden Korpijärven ja Niinivaaran esseiden takia kannatti Lumoojan viimevuotinen tilausmaksu maksaa.

Sydän tulvii käännöstä -otsikko liittyy Suvi Seikkulan artikkeliin uskonnollisten tekstien kääntämisestä ja kääntäjistä. Artikkelissa haastatellaan neljää suomalaista kääntäjää tulokulmana heidän viimeaikaiset uskonnolliset käännöksensä ja miten uskonnollisten tekstien kääntäminen eroaa muista teksteistä. Mielenkiintoinen juttu tämäkin!

Myös runouden ystäviä hemmotellaan. Mikko Lambergin artikkelissa Pohjoinen zen – suomalaista tanka- ja haikurunoutta avataan aihetta perusteellisesti. Arto Lapin haikuja on ohessa sivun verran, samoin Tero Tähtisen kääntämiä zenrunoja. Toisaalla lehdessä on aukeaman mittainen runo Elementti, jonka on kirjoittanut Rauni Lahdelma.

Mikko Lambergin essee Mitä tärkeä tarkoittaa? on myös mielenkiintoinen. Lamberg pyörittelee tärkeän määritelmää lähinnä kirjallisuuden kannalta pohtiessaan, mitkä teokset ovat oikeasti tärkeitä ja kenen mielestä ne ovat tärkeitä ja miksi. Kuten arvata saattaa, varsinaiseen lopputulemaan ei oikein päästä, mutta Lamberg herättelee kyllä hyvin miettimään lukijan omiakin arvotuksia.

Kritiikki-osiossa arvioidaan alla luetellut teokset:

Kaisu Tervonen (toim.): 13 katseluasentoa. Miltä televisio tuntuu? (Kosmos, 2020)
Jani Saxell (toim.): Parasta katseluaikaa (WSOY, 2020)

Maria Mäkelä & al. (toim.): Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudesta (Vastapaino, 2020)

Markku Soikkeli: Maailmoja rakentamassa: tyyliopas kauhun, scifin ja fantasian kirjoittamiseen (Oppian, 2020)

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (Tuuma-kustannus, 2020)

Kaisa Peltola: Häpeän alkemia (Viisas elämä, 2020)

 

Kaiken kaikkiaan siis varsin tuhti, kunnianhimoisesti toteutettu ja kovatasoinen kirjallisuuslehti, joka tilaajan näkökulmasta on vähintäänkin hintansa arvoinen. Luettavaa riittää useammaksikin tuokioksi. Jos jotain kaipaisin lisää, niin ehkä jotain vähän kepeämpää sisältöä johonkin väleihin. Ei kirjallisuuden, kirjoittamisen ja lukemisen aina tarvitse ihan niin totista hommaa olla.