Pekka Hyyti: Ruumiinpuntari

 

Kun aikanaan vainajia tuotiin Näsijärven pohjoispuolisista pitäjistä haudattaviksi Pirkkalan hautausmaalle, piti sekä vainajat että vene kantaa miesvoimin Epilänharjua myöden Pyhäjärven rantaan. Polku, jota pitkin vainajat kannettiin, sai nimen Ruumiinpuntari, tulihan ruumiin paino siinä kantajille samalla selväksi.

Ruumiinpuntari on myös tamperelaisen Pekka Hyytin kolmannen konstaapeli Voitto Karhusta ja reportteri Ina Djurlingista kertovan dekkarin nimi. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1930 helteiseen heinäkuuhun suurin piirtein lapualaisten talonpoikaismarssin ja tamperelaisen eduskunnan varapuhemiehen Väinö Hakkilan muilutuksen väliseen ajanjaksoon.

Tarinat Ruumiinpuntarista kiehtovat parin lähistöllä asuvan pikkupojan mieltä, ja yhtenä heinäkuisena yönä he päättävät lähteä tutkimaan, millaisia henkiolentoja siellä kuljeskelee. Pojat kuitenkin säikähtävät perinpohjaisesti, kun pimeässä metsässä kuuluu outoja ääniä ja häilyy valoja. Samoin säikähtää kaksi raavasta miestä, jotka sattuvat paikalle pirtun salakauppatoimiensa takia. Miehet kuulevat kaivamisen ääniä, ja sitten paikalta poistuu auto.

Seuraavan päivän iltana Paavo ja Ville kertovat yöllisistä kauhukokemuksistaan Paavon enolle Oskarille. Seitsemäntoistavuotiaan Oskarin päivä on ollut poikkeuksellisen huono jo siihenkin asti, mutta mikään ei valmista häntä järkytykseen, joka häntä iltahämärissä Ruumiinpuntarilla odottaa.

Heinäkuinen päivä on ollut Tampereen poliisillekin hikinen. Aamupäivällä on tapahtunut omituinen onnettomuus, kun teollisuusneuvos Urho Havukaisen päällystakki on leimahtanut tuleen miehen omistaman konepajan pihalla ja mies on menehtynyt tapahtumapaikalle. Onko kyseessä pelkkä traaginen onnettomuus vai onko teollisuusneuvos sittenkin murhattu? Mutta miten teko olisi voitu toteuttaa?

Iltamyöhällä poliisit hälytetään Ruumiinpuntarilta löytyneelle metsähaudalle, josta on löytynyt teollisuusneuvoksen tyttären Alina Havukaisen ruumis. Mitä oikein on meneillään? Motiivi sekä Alinan että teollisuusneuvoksen tappamiseen tuntuisi olevan ainakin Oskarilla, mutta muitakin tarjokkaita on. Ilmapiiri Tampereella ja koko Suomessa tuntuu kiristyneen äärimmilleen, ja se vaikeuttaa myös poliisin työskentelyä. Kehen voi luottaa, kun poliittiset jännitteet vaikuttavat kaikkein arkisimpiinkin tehtäviin?

Pekka Hyyti nappasi kirjallaan Tummat pilvet eilisen Suomen dekkariseuran esikoisdekkaripalkinnon vuonna 2020, vain noin kuukautta ennen kuin sarjan kakkososa Musta talvi ilmestyi. Olen pitänyt kovasti sarjan kahdesta aiemmastakin osasta, vaikka ainakin esikoisessa on vielä tiettyä kerronnan kömpelyyttä. Ruumiinpuntari on mielestäni jälleen edeltäjiään parempi, joten Hyyti vain petraa kirjoittamistaan.

Itse murhajuoni on sopivan kimurantti ja poliisin tutkimusmenetelmien kuvaus tekee siitä omalta osaltaan kiinnostavan. Sormenjäljet ovat jo hyväksytty todistusaineistoksi, mutta tekniikka niiden talteen saamiseksi ja tunnistamiseksi on vielä alkeellista. DNA-tutkimuksista ei osata edes haaveilla. On turvauduttava toisenlaisiin menetelmiin.

Voitto Karhun ja Ina Djurlingin yksityiselämää seuraillaan juuri sopivasti niin, että se keventää dekkaria mutta ei vesitä sitä tai ole liian imelää. Inan ammatti paikallisesti tunnettuna Aamulehden toimittajana on hyvää vastapainoa muuten poliisityöhön painottuvassa kerronnassa. Se avaa myös kirjoittajalle sopivasti pelitilaa. Henkilöt ovat myös sympaattisia ja heidän seurassaan viihtyy. Mukavasti sarjaan on tullut muitakin pidempään mukana kulkevia hahmoja, kuten työväenlehteen juttuja kirjoittava Nieminen, joka vilahtelee tässäkin tarinassa.

Ajankuva on rakennettu kirjoissa yksityiskohtia myöden tarkasti, ja ajan poliittiset kipupisteet saavat oivallista valaistusta. Ajassa on hyytävän ajankohtaisia piirteitä, joita Hyyti nostaa lukijan mietittäväksi kuitenkaan liikaa osoittelematta. Poliittiset jännitteet näkyvät niin rikoskonstaapelin kuin toimittajankin arjessa, ja niin Ina kuin Voittokin joutuvat punnitsemaan moraalisia kysymyksiä ja miettimään omia kantojaan.

Olen Tummien pilvien äärellä vähän nyrpistellyt nenääni insinöörimäisille selittelykohdille. Niistä Hyyti on sittemmin pääosin luopunut tai pikemminkin onnistunut aiempaa paremmin upottamaan selitykset sujuvasti kerrontaan. Ruumiinpuntarissa on oikeastaan vain pari kohtaa, joissa luistellaan vähän tässä mielessä vaarallisilla vesillä. Toinen on kohtaus, jossa Voitto Karhu pyytää Inalta selitystä VRL:n ja Lapuan liikkeen eroista. Ina vyöryttää kokonaisen poliittisen luennon Voiton ja lukijan niskaan.

Toinen melkoisen informatiivinen osuus liittyy nappiin, josta tulee lopulta ratkaiseva todiste murhatutkinnassa. Nappi on valmistettu Sarviksen tehtaalla ja sen materiaali on muovi. Muovin valmistusperiaatteesta kerrotaan jonkin verran tämän napin takia.

Minun fennisti- ja historiaharrastajan detaljitutkaani tarttui materiaalista käytetty sana eli muovi. Se kun tuli suomen kieleen Lauri Hakulisen keksimänä vasta 1947. Vuonna 1930 Tampereella materiaalista siis puhuttiin vielä vierasperäistä plastikkia käyttäen. Kirjailija on kenties tehnyt sanavalinnan ihan tietoisesti haluten käyttää lukijoille tuttua termiä vanhan ja kömpelöltä kuulostavan vieraan sijasta. Tiedä häntä, ja muita tuskin tämä edes kiinnostaa.

Tutkaani tarttui myös toinen yksityiskohta, joka on mitä ilmeisimmin pelkkä lipsahdus. Jätän sen muiden lukijoiden oman tarkkaavaisuuden huomaan. Yksityiskohdat ovat siis tärkeitä, mutta lukijaa voi ilahduttaa huolella valituilla anakronismeilla, koska niistä valittaminen on mitä nautinnollisinta hupia!

Pekka Hyyti: Ruumiinpuntari
Myllylahti 2020. 372 s.
Äänikirjan lukija Jari Nissinen, kesto 9 h 59 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Nextory.