Milo Manara: Caravaggio - Miekka ja paletti & Armahdus

Tämän jutun teemat ovat tuttuja: ’lukemalla lisää luettavaa’ ja ’haluaisin lukea enemmän sarjakuvia, mutta en oikein osaa’. Olen kirjoittanut näistä teemoista lukuisia kertoja ennenkin, mutta jälleen olen niiden äärellä ja tällä kertaa ikuisuusteemani siis kohtaavat.

Vuosi sitten keväällä kaikki meni kiinni ja mihinkään ei saanut mennä. Muun muassa kirjakaupat ajautuivat entistäkin hankalampaan talousahdinkoon. Päätin sijoittaa lehtijutuillani ansaitsemani lisäroposet kirjahankintoihin. En enää tarkkaan muista, miten hankintalistalleni päätyivät italialaisen sarjakuvataiteilija Milo Manaran teokset Caravaggio – Miekka ja paletti sekä Caravaggio – Armahdus. Niteet muodostavat yhtenäisen taidemaalari Caravaggion elämänvaiheisiin perustuvan tarinan, joka täyttänee sarjakuvaromaanin määritelmän.

Komeat teokset siis saapuivat jo noin vuosi sitten, mutta kuten usein käy, kirjat jäivät odottelemaan parempia lukuaikoja pikaisen selailun jälkeen. Sitten Jyrki Erra voitti Vuoden johtolanka 2021 -palkinnon taidetrillerillään Lyijyvalkoinen. Senkin kirjan olin jo ehtinyt hankkia itselleni, mutta lukurakoa sille ei ollut löytynyt. Palkintouutinen kuitenkin nosti teoksen luettavien pinon päällimmäiseksi. Ihastuin Lyijyvalkoiseen melko lailla. Sen keskiössä on salaperäinen taulu, jota pidetään lähestulkoon varmasti itsensä Caravaggion maalaamana.

Nykyhetkeen sijoittuvan jännittävän tarinatason rinnalla kulkevat vanhan päiväkirjan merkinnät, joissa mestari Caravaggion assistentti Cecco kertoo taiteilijan viimeisten vuosien vaiheista. Trilleriä lukiessani muistin hyllyyn hilloamani sarjakuvaromaanin ja päätin lukea sen heti perään. Se osoittautuikin oivalliseksi ratkaisuksi, sillä Caravaggion elämäkerta ja merkittävimmät teokset tulevat mukavasti ristivalotetuksi Erran ja Manaran teosten kautta.

Manaran kertoma versio alkaa, kun parikymppinen Caravaggio saapuu Roomaan vuonna 1592 ja kiivaalle luonteelleen tyypillisesti ajautuu nopeasti erilaisiin hankaluuksiin niin taidepiirien ankaran kilpailun kuin holtittomien naisasioidenkin takia.

Kuvakerronta on hulppeaa, ja Manara suosii isoja ruutuja, joissa kuvataan upeita maisemia, vauhdikasta liikettä ja ennen kaikkia Caravaggion maalauksia ja niiden syntyä. Koin monia ahaa-elämyksiä Manaran kekseliäiden ja oivaltavien ratkaisujen äärellä.

Kukkahattutädin silmään ottavat teoksen naiset, jotka Manara kuvaa mieluiten vähäpukeisina ja suorastaan pornahtavissa asennoissa ja tilanteissa. Mutta se näemmä Wikipedian mukaan on hänen tavaramerkkinsäkin. Nykymaailmassa ja nykysilmin tämä kyllä tuntuu lähinnä tunkkaiselta.

Harmittelen myös sitä, että vaikka kirjat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, niiden koko ei ole identtinen. Kakkososa Armahdus on noin puoli senttimetriä leveämpi ja korkeampi kuin ykkösosa Miekka ja paletti. Miksi? Ei näytä hyvältä hyllyssä tällainen!

Milo Manara: Caravaggio – Miekka ja paletti (Le Caravage vol 1)
Suom. Jukka Nyman.
Like 2015. 60 s.

Milo Manara: Caravaggio – Armahdus (Caravaggio – La Grazia)
Suom. Jukka Nyman.
Like 2018. 54 s.