Riitta Konttinen: Boheemielämä - Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie

 

1990-luvun loppupuolella pitelin lähikirjastossamme kädessäni taiteilija Venny Soldan-Brofeldtista kirjoitettua elämäkertaa ja mietin, että se pitäisi jossain vaiheessa lukea. Pari vuotta sen jälkeen ilmestyi Tuula Levon romaani Neiti Soldan (Otava, 2000), jonka ällistyneenä ahmin. Pian sen jälkeen esitettiin televisiossa sarja nimeltä Venny, jossa käsitellään samaa aihetta kuin Levon romaanissakin eli kirjailija Juhani Ahon sekä Soldanin sisarusten Vennyn ja Tillyn keskinäisiä suhteita.  

Alkuvuodesta luin Eppu Nuotion tuoreen romaani Maggie ja minä, jossa yhtenä tasona kulkevat Venny Soldanin fiktiiviset muistiinmerkinnät, jotka liittyvät hänen ystäväänsä tanssitaiteilija Maggie Gripenbergiin. Venny maalasi ja piirsi useita kuvia Maggiesta ja ystävykset viettivät paljon aikaa Brofeldtien kesäpaikassa Tvärminnessä. Siellä asiaan kuului auringosta ja merestä nauttiminen naturalistisesti eli ilman rihmankiertämää. Nuotio on kirjoittanut Vennyn ja Maggien suhteeseen myös naisten välisen rakkaustarinan.

Vasta Nuotion romaanin sysäämänä lopulta toteutin pitkään muhineen aikeeni ja luin Riitta Konttisen kirjoittaman taitelijaelämäkerran Boheemielämä – Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie. Neljännesvuosisata ehti kulua kirjan ilmestymisestä, mutta se ei haittaa. Sisältö on edelleen tuoretta ja kuranttia. Olen lukenut parin vuoden kuluessa muitakin Konttisen tietoteoksia suomalaisista naistaiteilijoista ja pitänyt hänen teksteistään kovasti. Niin nytkin.

En lakkaa hämmästelemästä, miten rohkeita, päättäväisiä ja lahjakkaita eri taiteenalojen naisia Suomessa on ollut 1800- ja 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. Monista ei ole jäänyt paljoakaan tietoa meille kerrottavaksi, mutta toisten tarinat ovat ällistyttäviä. Venny Soldan-Brofeldt kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen joukkoon. Hänen vaiheensa ovat uskomattomat! Mutta uskomaton oli nainenkin.

Venny Soldan-Brofeldt kuului niihin naistaiteilijasukupolviin, jotka joutuivat uuvuttavasti taistelemaan jokaisen oikeutensa puolesta. Naisia väheksyttiin ja sorrettiin käsittämättömän järjestelmällisesti ja perusteellisesti. Oikeus opiskella tai tehdä työtä ei ollut itsestään selvää, ei myöskään oikeus matkustaa. Silti Venny Soldan-Brofeldt teki niitä kaikkia koko elämänsä ajan, ja menestyi, ainakin suhteellisesti.

Taidehistorioitsijan kirjoittamassa taiteilijaelämäkerrassa käsitellään tietysti paljon kohteena olevan taiteilijan töitä ja tuotantoa. Maallikolle nämä osuudet ovat välillä vähän puuduttaviakin, varsinkin kun 1990-luvulla julkaistussa teoksessa on vain muutama värikuva ja nekin kirjan keskivaiheilla erillisessä liitteessä. Monestakin työstä joutuu siis vain mielikuvituksensa (tai Googlen) avulla hahmottamaan, mistä on puhe. Mustavalkoisia kuvia Soldan-Brofeldtin teoksista, erilaisista piirroksista ja luonnoksista sekä valmiista töistäkin on runsaasti, mutta läheskään aina aukeaman kuvat eivät liity suoraan tekstiin.

Konttinen kirjoittaa paljon myös taiteilijan yksityiselämästä. Hän perusteleekin sen Boheemielämässä. On mahdotonta täysin irrottaa taiteilijan elämää hänen taiteestaan, sillä elämä asetti rajat sille, kuinka paljon ylipäätään saattoi käyttää aikaa taiteelliseen työhön. Muun elämän vaatimukset verottivat erityisesti naistaiteilijan taiteeseen käytettäviä resursseja. Monet Soldan-Brofeldtin ystävät luopuivat omasta urastaan esimerkiksi avioliiton tai lasten takia.

Olen naiivisti kuvitellut, että Juhani Ahon suhde vaimonsa nuorempaan sisareen Tilly Sodaniin olisi ollut jonkinlainen julkinen salaisuus jo sen tapahtuma-aikana. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut, vaan asia paljastui vasta, kun Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin poika Antti Aho julkaisi isänsä elämäkerran (Juhani Ahon elämä ja teokset I-II, 1951). Konttinen kirjoittaa paljonkin siitä, miten aviomiehen ja sisaren rakkaussuhteen paljastuminen vaikutti Venny Solda-Brofeldtiin tunnetasolla.

Sen sijaan Konttinen lähinnä ohittaa sen vaiheen perheen elämässä, jolloin Tilly Soldan tuli raskaaksi (tämä tapahtui siis vasta sen jälkeen, kun suhde oli paljastunut vaimolle), synnytti poikansa ulkomailla ja joutui jättämään tämän sinne noin vuodeksi. Myös tämän ajanjakson on täytynyt olla raastavaa aikaa kaikille osapuolille. Konttinen pitää kuitenkin katseen tiukasti omassa kohteessaan, kuten toki asiaan kuuluu.

Jokaista taiteilijaelämäkertaa lukiessani hämmästelen, miten paljon, rohkeasti ja mutkattomasti suomalaiset matkustelivat ja muuttivat paikasta toiseen 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Sitkeä mielikuva Suomesta jonkinlaisena staattisena umpiperänä murenee päästäni tuskallisen hitaasti mutta pala kerrallaan. Ainakin taiteilijoiden kohdalla opiskelu ulkomailla oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Useimmat matkustelivat opintojen jälkeenkin säännöllisesti Euroopassa ja kauempanakin. Venny Soldan-Brofeldt ei suinkaan ollut tässä suhteessa poikkeus.

Monen suomalaistaiteilijan elämäkerrasta käy ilmi, että juuri perheen taiteilijan harteille on sälytetty muiden perheenjäsenten elatus. Esimerkiksi niinkin menestynyt taiteilija kuin Albert Edelfelt joutui maksamaan isänsä jälkeen jättämiä velkoja ja huolehtimaan niin äidistään kuin naimattomista sisaristaankin koko elämänsä ajan. Samoin kävi Venny Soldan-Brofeldtille. Perheen isän menehdyttyä sisarukset yrittivät haalia elantonsa eri tavoin, mutta monet heistä nojautuivat käytännölliseen taiteilijasisareensa koko elinikänsä.

Olin myös kuvitellut tuntevani Venny Soldan-Brofeldtin elämäntarinan pääpiirteet entuudestaan, mutta tulin yllätetyksi. En esimerkiksi tiennyt mitään hänen erämajastaan Lohjanharjulla Hiidenveden tuntumassa enkä sitä, että hän vietti viimeiset vuotensa taiteilijakoti Lallukassa.

Kirjojen lukeminen lisää tarvetta lukea kirjoja. Nyt olen miettinyt, pitäisikö kirjastosta tilata Venny Soldan-Brofeldtin muistelmateos Merimajamme ja me, jota myös Eppu Nuotion romaanissa lukupiiriläiset lukevat.

Riitta Konttinen: Boheemielämä – Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie
Otava 1996. 416 s.

Lainattu kirjastosta.