A. M. Ollikainen: Kontti

 

Kiiltävä rahtikontti huvilan portilla olisi yhtä hyvin voinut olla avaruusalus, joka oli tuonut kartanon väelle vieraan toiselta planeetalta.

Kirjailijoiden Aki Ollikainen ja Milla Ollikainen ansioluettelo on vaikuttava. Aki Ollikainen sai esikoisromaanistaan Nälkävuosi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2012. Nälkävuosi oli myös Finlandia- ja Tulenkantaja-palkintoehdokkaana. Sen jälkeen Aki Ollikainen on julkaissut romaanit Musta satu (Siltala 2015) ja Pastoraali (Siltala 2018).

Milla Ollikainen voitti Like Kustannuksen ja Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun 2012. Esikoisromaani Veripailakat ilmestyi syksyllä 2013 ja Ylläksen maisemiin sijoittuvan rikostrilogian toinen kirja Vesiraukka syksyllä 2014. Trilogian päätösosa Pirunkuru ilmestyi syyskuussa 2015. Napakan dekkaritrilogian on kustantanut Like.

Tätä taustaa vasten ei siis ole kovinkaan iso yllätys, että kirjailijanimen A. M. Ollikainen taakse kätkeytyvä kirjailijapari voitti Otavan, Otavan Kirjasäätiön ja tuotantoyhtiö Dionysos Filmsin rikosaiheisen kirjoituskilpailun Rikos 2019, johon lähetettiin yli 400 kilpailutyötä. Voittokäsikirjoitus oli työnimeltään ’Vierassieluiset’, ja raati kuvailee teosta ja sen voittoperusteita näin:

”Vierassieluiset aloittaa koukuttavan ja tummasävyisen dekkarisarjan, jossa vaikean perhehistoriansa kanssa kamppaileva komisario Paula Lyhty selvittää Helsingissä tapahtuvaa murhien sarjaa. Tarina käynnistyy, kun vauraan liikemiessuvun tytär löydetään karmealla tavalla hukutettuna kuljetuskonttiin suvun merentahuvilan edustalta. Jo käsikirjoituksen ensimmäiset kohtaukset sisältävät valtavan latauksen. Teksti kulkee komeasti, ja taidolla ja älyllä punottu rikosjuoni tuo monisäikeisyydessään mieleen parhaat pohjoismaiset rikossarjat. Henkilögalleria on poikkeuksellisen kiehtova ja hallittu: he kaikki liittyvät tarinaan ja kuljettavat sitä kohti aina uusia, arvaamattomia käänteitä. Tätä huippujännäriä ei yksinkertaisesti malta laskea käsistään.”

Voittajateosta on mitä ilmeisimmin vielä melkoisesti hiottu kirjoituskilpailuversion jälkeen. Teoksen nimi on napakoitunut Kontiksi ja päähenkilökin on saanut uuden sukunimen Pihlaja. Arvatenkin paljon muutakin on parissa vuodessa tekstille tapahtunut, mutta sitä ei voi lukija tietenkään tietää. Se kuitenkin on ihan julkista tietoa, että jo ennen ilmestymistään teoksen oikeudet ehdittiin myydä kahteentoista maahan, mikä on jo melkoinen suoritus. Kyseessä on siis sarjan aloitusosa, mikä kannattaa panna myös merkille.

Palkintoraati kehaisee Kontin ensimmäisten kohtausten valtavaa latausta. Niin onkin, mutta niiden eteen on kuitenkin kirjoitettu kaksi erillistä prologi-tyyppistä tekstiä, joista jälkimmäisen merkitys aukenee lukijalle vasta aivan kirjan lopussa ja ensimmäisen tarkoitusperä jää lopulta arvoitukseksi. Miksi ei voi vain mennä suoraan asiaan? Tällaiset vihjailevat esitekstit ovat toki jännityskirjallisuudessa hyvin tyypillisiä, mutta ne ovat sen vuoksi kärsineet inflaatiosta. Jos on pakko niitä käyttää, niin niiden olisi syytä olla melkoisen mieleenpainuvia, jotta niistä on lukijan kannalta oikeasti iloa.

Mutta varsinainen aloitus on kyllä kylmäävä! Nainen herää tiedottomuudesta tuntemattomassa paikassa ohuen patjan päältä. Tila on säkkipimeä. Tunnustelemalla ympäristöään nainen tajuaa olevansa jonkinlaisessa tyhjässä metallisessa kuutiossa. Tilanne on pahaenteinen, eikä hyvää seuraakaan. Pian kuutioon alkaa syöksyä vettä…

Rikoskomisario Paula Pihlaja hälytetään juhannusaattoaamuna Lehmus-säätiölle kuuluvaan prameaan kartanoon, jonka portille on ilmestynyt Lehmus-yhtiöiden itsensä omistama merikontti. Kontista on löytynyt hukutetun naisen ruumis. Mitä ilmeisimmin hukuttaminen on tapahtunut löytöpaikalla, eli kontti on tuotu kartanon portille ja vesi on pumpattu sisään sen jälkeen. Surmatapa on monella tapaa karmea. Kuka nainen on, ja miksi hänet on tapettu juuri tällä tavalla ja tässä paikassa?

Paula kollegoineen on syystä ymmällään. Koska surmattu nainen on tummaihoinen, alkavat Lehmus-yhtiöiden kontaktit Namibiaan nousta yhdeksi tutkintalinjaksi. Yhtiön menneisyyteen näyttää liittyvän yhtä jos toistakin enemmän tai vähemmän hämäräperäistä. Myös Lehmusojien perhekuviot askarruttavat poliisia. Yllättäen Paula huomaa, että yksi tutkinnan teema koskettaa myös hänen oman menneisyytensä kipeää kohtaa, jota jo muutenkin on alkanut aristaa.

Tutkimukset etenevät tahmeasti mutta poliisien aktiivisuus saa lopulta aikaan melkoisen tapahtumien vyöryn. Murhaaja on häikäilemätön ja ovela, eivätkä sivulliset uhrit tunnu häntä huolettavan. Lopussa joudutaan kunnon kilpajuoksuun, jossa panoksena on useita ihmishenkiä, kuten kunnon trillerissä pitääkin.

Kontti ei lopulta räjäyttänyt tajuntaani, mutta viihdyin sen parissa mainiosti ja tykästyin Paulaan, joka on menneisyytensä traumasta huolimatta harvinaisen tasapainoinen poliisidekkarin päähenkilö. Muutkin hänen ryhmänsä poliisit vaikuttavat kiinnostavilta, kuten Karhu, vaikka vielä heihin ei oikein kunnolla tutustuttukaan. Siksi on mukavaa tietää jo lukiessaan, että heidät saa tavata vielä uudelleenkin.

Onko Kontti sitten parhaiden pohjoismaisten rikossarjojen veroinen? Kyllä minusta. Lisäksi se on omaan makuuni vielä monia huippusuosittuja trillerisarjoja parempikin, koska sen lataus ei synny pelkästään tiukkatahtisesta toiminnasta, sen päähenkilö ei ole ylivertainen superihminen (vaikka onkin fysiikaltaan vähän poikkeuksellinen nainen) ja ennen kaikkea siinä ei mässäillä kauheuksilla. Kammottavia rikoksia tapahtuu, mutta niiden yksityiskohtia ei kuvailla liikaa. Kontti sopii siis vähän herkemmillekin lukijoille, vaikka ei tosiaankaan ole mitään pehmodekkariosastoa.

A. M. Ollikainen: Kontti
Otava 2021. 304 s.
Äänikirjan lukija Maria Jyrkäs, kesto 9 h 43 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.