Ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan
esikoisromaani Pimeät tunnit lojui luvattoman pitkään arvostelukappalepinossani.
Tunnustan, että tutulta kalskahtava kirjailijan nimi loksahti paikalleen vasta,
kun kurkkasin esittelyn kirjan kansiliepeestä. Vuoksenmaan tv-sarjat kyllä
tunnistan, vaikken niitä ole katsonutkaan, mutta elokuva 21 tapaa pilata
avioliitto on vallan mainio. Mutta kuten olen useasti todennut, kirjailijan
henkilöllä ei ole sen kummempaa väliä, kirjalla on.
1970-luku oli Suomessa lakkoilun todellista kulta-aikaa. Omaan
elämääni lakot eivät muistaakseni juurikaan vaikuttaneet, ja vuoden 1977 kevään
sähkölakostakin minulla on vain hämäriä muistikuvia, vaikka olen täsmälleen samanikäinen
kuin Pimeiden tuntien päähenkilö Pauliina Ojala. Hämeenlinnalainen
Pauliina on 12-vuotias sähkölakon aikaan. Hänen isänsä Esa Ojala on töissä
sähkölaitoksella ja säännöstelee lakon aikana niukasti saatavilla olevaa
energiaa eri kaupunginosiin. Äiti Eeva on hammaslääkäri, ja Marko-veli kirjoittaa
lakon aikana ylioppilaaksi.
Vuoksenmaa on tavoittanut hienosti 12-vuotiaan tytön elämän
rajatilassa, jossa epävarmasti häilytään tutun ja turvallisen lapsuuden ja
houkuttelevan ja pelottavankin aikuisuuden välillä. Barbi-leikit saavat uusia
sävyjä koulun sukupuolikasvatustunneilta. Murrosiän kynnys ylittyy sähkölakkoviikkojen
kuluessa, kun Pauliinan kuukautiset alkavat. Muut ruumiilliset aikuisen naisen
merkit kuitenkin antavat vielä harmillisesti odottaa itseään. Tunne-elämän
myllerrykset ovat melkoisia, kun tyttö rakastuu ensi kerran ja samaan aikaan
saa uuden sydänystävän.
Pauliinan ensirakkaus on isoveljen ystävä Jyrki, jonka
ystävällisen käytöksen Pauliina ylitulkitsee romanttiseksi kiinnostukseksi.
Mielikuvituksessaan hän rakentelee pienistä, osin itse keksimistään merkeistä Jyrkin
ja itsensä välille seurustelusuhteen. Juuri noinhan se aikanaan meni!
Toinen Pimeiden tuntien minäkertoja on perheen isä
Esa. Hänen kipupisteensä löytyvät lapsuudenkodista, missä aina etäinen isä on
sulkeutunut kellarikerrokseen omaan kopperoonsa. Toinen arka paikka on suhde appivanhempiin,
erityisesti appeen, joka ei vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään ole hyväksynyt
vävynsä liian alhaisena pitämäänsä koulutusta. Molemmat vanhat miehet ovat
sotaveteraaneja, ja heidän käytöstään selitään sodalla.
Perheessä tapahtuu samaan aikaan monia mullistavia muutoksia,
vaikka osa niistä jää pitkäksi aikaa piiloon, pimeään. Pienen perheen kaikki
jäsenet tuntuvat elävän paljolti omissa todellisuuksissaan. Tiilitalossa asuu
perhe, mutta onko se onnellinen?
Sähkölakko kesti vuonna 1977 seitsemän viikkoa. Saman
mittainen on Pimeiden tuntien aikajänne. Ratkaisu toimii oikein hyvin. Seitsemän
lakkoviikon aikana Ojalan perheen elämä muuttuu monella tavalla ja moni asia tulee
lopulta valoon. Kaikki näkyviin piirtyvä ei ole miellyttävää, mutta loppu on
kuitenkin toiveikas. Jotain uutta on murtautumassa esiin.
Esasta opin pitämään. Pauliina herätti henkiin sellaisiakin
muistoja, joita en välttämättä olisi halunnut enää muistaakaan. Sukellus
70-luvulle oli kipeänsuloinen. Hieman happamasti hymyillen kiitän Vuoksenmaata
myös sitkeistä korvamadoista, kuten Fredin Pylly vasten pyllystä ja
Vickyn Charlie Brownista! Alakoulun diskossa meilläkin esitettiin Abbaa,
mutta vähän toisessa formaatissa kuin Pauliina kavereineen.
Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit
Otava 2020. 320 s.
Äänikirjan lukijat Anniina Piiparinen (kertoja, Pauliina) ja Jussi Puhakka (Esa),
kesto 7 h 57 min.
Kansi Tuula Juusela.
Arvostelukappale, äänikirja BookBeat.
Kuulostaa varsin kiinnostavalta romaanilta. Itse en ole elänyt tuohon aikaan enkä ole tainnut paljon lukeakaan 70-luvulle sijoittuvia kirjoja.
VastaaPoistaAjankuva on toteutettu tässä kivasti.
Poista