Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit

 

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan esikoisromaani Pimeät tunnit lojui luvattoman pitkään arvostelukappalepinossani. Tunnustan, että tutulta kalskahtava kirjailijan nimi loksahti paikalleen vasta, kun kurkkasin esittelyn kirjan kansiliepeestä. Vuoksenmaan tv-sarjat kyllä tunnistan, vaikken niitä ole katsonutkaan, mutta elokuva 21 tapaa pilata avioliitto on vallan mainio. Mutta kuten olen useasti todennut, kirjailijan henkilöllä ei ole sen kummempaa väliä, kirjalla on.

1970-luku oli Suomessa lakkoilun todellista kulta-aikaa. Omaan elämääni lakot eivät muistaakseni juurikaan vaikuttaneet, ja vuoden 1977 kevään sähkölakostakin minulla on vain hämäriä muistikuvia, vaikka olen täsmälleen samanikäinen kuin Pimeiden tuntien päähenkilö Pauliina Ojala. Hämeenlinnalainen Pauliina on 12-vuotias sähkölakon aikaan. Hänen isänsä Esa Ojala on töissä sähkölaitoksella ja säännöstelee lakon aikana niukasti saatavilla olevaa energiaa eri kaupunginosiin. Äiti Eeva on hammaslääkäri, ja Marko-veli kirjoittaa lakon aikana ylioppilaaksi.

Vuoksenmaa on tavoittanut hienosti 12-vuotiaan tytön elämän rajatilassa, jossa epävarmasti häilytään tutun ja turvallisen lapsuuden ja houkuttelevan ja pelottavankin aikuisuuden välillä. Barbi-leikit saavat uusia sävyjä koulun sukupuolikasvatustunneilta. Murrosiän kynnys ylittyy sähkölakkoviikkojen kuluessa, kun Pauliinan kuukautiset alkavat. Muut ruumiilliset aikuisen naisen merkit kuitenkin antavat vielä harmillisesti odottaa itseään. Tunne-elämän myllerrykset ovat melkoisia, kun tyttö rakastuu ensi kerran ja samaan aikaan saa uuden sydänystävän.

Pauliinan ensirakkaus on isoveljen ystävä Jyrki, jonka ystävällisen käytöksen Pauliina ylitulkitsee romanttiseksi kiinnostukseksi. Mielikuvituksessaan hän rakentelee pienistä, osin itse keksimistään merkeistä Jyrkin ja itsensä välille seurustelusuhteen. Juuri noinhan se aikanaan meni!

Toinen Pimeiden tuntien minäkertoja on perheen isä Esa. Hänen kipupisteensä löytyvät lapsuudenkodista, missä aina etäinen isä on sulkeutunut kellarikerrokseen omaan kopperoonsa. Toinen arka paikka on suhde appivanhempiin, erityisesti appeen, joka ei vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään ole hyväksynyt vävynsä liian alhaisena pitämäänsä koulutusta. Molemmat vanhat miehet ovat sotaveteraaneja, ja heidän käytöstään selitään sodalla.

Perheessä tapahtuu samaan aikaan monia mullistavia muutoksia, vaikka osa niistä jää pitkäksi aikaa piiloon, pimeään. Pienen perheen kaikki jäsenet tuntuvat elävän paljolti omissa todellisuuksissaan. Tiilitalossa asuu perhe, mutta onko se onnellinen?

Sähkölakko kesti vuonna 1977 seitsemän viikkoa. Saman mittainen on Pimeiden tuntien aikajänne. Ratkaisu toimii oikein hyvin. Seitsemän lakkoviikon aikana Ojalan perheen elämä muuttuu monella tavalla ja moni asia tulee lopulta valoon. Kaikki näkyviin piirtyvä ei ole miellyttävää, mutta loppu on kuitenkin toiveikas. Jotain uutta on murtautumassa esiin.

Esasta opin pitämään. Pauliina herätti henkiin sellaisiakin muistoja, joita en välttämättä olisi halunnut enää muistaakaan. Sukellus 70-luvulle oli kipeänsuloinen. Hieman happamasti hymyillen kiitän Vuoksenmaata myös sitkeistä korvamadoista, kuten Fredin Pylly vasten pyllystä ja Vickyn Charlie Brownista! Alakoulun diskossa meilläkin esitettiin Abbaa, mutta vähän toisessa formaatissa kuin Pauliina kavereineen.

Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit
Otava 2020. 320 s.
Äänikirjan lukijat Anniina Piiparinen (kertoja, Pauliina) ja Jussi Puhakka (Esa), kesto 7 h 57 min.
Kansi Tuula Juusela.

Arvostelukappale, äänikirja BookBeat.