Paula Nivukoski: Mainingin varjo

 

Olen maailman toisella laidalla, enkä ikinä palaa.
Olen maailman toinen laita, enkä ikinä enää palaa.

 

Ihastuin pari vuotta sitten Paula Nivukosken esikoisromaaniin Nopeasti piirretyt pilvet, joka kertoo pohjalaisesta talonemäntä Liisasta, jonka kotivävyksi naitu aviomies päättää 1920-luvulla lähteä Amerikkaan etsimään parempaa elämää itselleen ja perheelleen. Historiallinen romaani avasi tutuhkoon aihepiiriin uuden näkökulman. Miten suhtauduttiin naisiin, joiden miehet lähtivät valtameren taakse kenties koskaan palaamatta? Millaista oli jäädä yksin selviytymään kotiin? Pidin Nivukosken tekstin ilmavuudesta ja tarinan väkevyydestä.

Kirjailijan toinen romaani Mainingin varjo ilmestyi jo vuosi sitten, mutta jäi monen muun odottamani teoksen lailla erilaisten lukukiireiden ja muun tohinan takia lukupinooni odottelemaan parempia aikoja. Päätin käyttää heinäkuun lukemalla rästiin jääneitä kirjoja, joten Mainingin varjon aika koitti. Onneksi koitti, sillä se on hieno vahva teos!

Paljon esikoisromaanin tuttuja aineksia on nytkin mukana. Romaani sijoittuu Pohjanmaalle Kokkolan seudulle ja sen saaristoon vuoden 1911 kesään ja syksyyn sekä seuraavaan talveen. Keskiössä on jälleen nainen, pappilan nuori Evalina-tytär, joka karkaa rakastamansa miehen Andersin kanssa saariston uloimmalle luodolle. Karkaamiselle oli vain yksi vaihtoehto, käynti enkelintekijällä, eikä se tullut kysymykseenkään.

Elämä etäisen luodon yksinkertaisella kalamajalla asettuu vähitellen uomiinsa, vaikka huonoja enteitä tuntuu riittävän. Riittääkö rakkaus, kun luonto näyttää karut kasvonsa? Miten pariskunta aikoo selvitä talven koettelemuksista? Evalina kaipaa sisartaan Sofiaa, joka on ollut hänelle erityisen läheinen. Tytöt ovat kätkeneet toisilleen kirjelippusia karttakirjan väliin. Luodollakin Evalina kirjoittaa kirjeitä sisarelleen. Mutta mitä voi elämästään kertoa?

Saarielämän kuvauksen lomassa kulkevat Evalinan muistot lapsuudesta ja nuoruudesta. Isä on ollut ankara, jopa tyrannimainen isäntä pappilassaan. Kaikki talouden naiset ovat joutuneet elämään kurissa ja nuhteessa. Tyttärille on tarjolla vain ahdas muotti, jonka täyttäminen alkaa ahdistaa Evalinaa yhä enemmän, kun hän varttuu nuoreksi naiseksi. Mama on paennut omiin maailmoihinsa maalatessaan ja valokuvatessaan kaikkea kaunista. Vähitellen perheen kipeät salaisuudet puretaan auki.

Mainingin varjo toi alkuun mieleen Myrskyluodon Maijan tarinan. Saaristo, kaukainen luoto, ankara luonto ja kaunis rakkaustarina ovat toki yhteisiä aineksia, mutta mitä pidemmälle Evalinan ja Andersin tarina etenee, sitä vähemmän klassikko sitä varjostaa. Nivukoskella on oma vahva ääni, ja hänen kertomansa tarina käy suoraan lukijan sydämeen. Tarkat ja kauniisti kuvatut luontohavainnot lomittuvat herkästi Evalinan sielunliikkeisiin.

Paula Nivukoski: Mainingin varjo
Otava 2020. 380 s.
Äänikirjan lukija Annu Valonen, kesti 12 h 34 min.

Arvostelukappale, äänikirja BookBeat.