”Oikein lukukelpoista ja vailla suurta raakuutta toimivaa
jännitystä”, toteaa Ruumiin kulttuurin (1/2021) kriitikko Pirjo Ylöstalo Eeva
Kiviniemen ja Taina Pietikäisen esikoisdekkarista Joki.
Kyse on Turkuun sijoittuvasta kevytdekkarista, joka aloitti Kati Berg tutkii
-nimisen sarjan. Kirjailijakaksikko kertoi blogissaan etsineensä pitkään mutta
turhaan dekkarilleen kustantajaa ja päättäneensä lopulta julkaista sen
omakustanteena.
Avausosa Joki ilmestyi siis vuonna 2020, ja nyt Kati
Bergin tutkimukset jatkuvat dekkarissa Ahne. Kirjailijakaksikosta on
tullut -yksikkö, sillä teos ilmestyi pelkästään Eeva Kiviniemen nimissä. Sen
sijaan muutosta ei ole tapahtunut kustantamoasiassa, vaan Ahnekin on
omakustanne. Sitä en tiedä, kuinka aktiivisesti Kiviniemi on edes etsinyt
kirjoille ulkopuolista kustantajaa. Sen sijaan sen tiedän, että Saga Egmont
-kustantamo on tehnyt tai tekemässä kummastakin kirjasta äänikirjaversiota.
Olisin kyllä toivonut, että Kati Berg tutkii -sarjalle olisi
jo kustantaja löytynyt. Sekä Joki että Ahne ovat omassa
alagenressään oikein hyviä, mutta ainakin Ahneessa olisi ollut vielä
lisäpotentiaalia enempäänkin kuin mitä siinä lopulta on. Rivakkaotteinen
kustannustoimittaja olisi voinut karsia rönsyjä ja jäntevöittää lopputulosta. Tämä
on siis puhdasta mutua, sillä en tiedä, millaisen myllyn läpi kirja on oikeasti
kulkenut. Mutta omaan makuuni Ahneessa olisi ollut karsimisen varaa muun
kuin varsinaisen dekkarijuonen osalta. Lisäksi Kiviniemi vielä paljastaa Joen juonen ja loppuratkaisun ilman sen kummempia varoituksia! Kirjat siis kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä.
Sarjan nimihenkilö Kati Berg on keski-ikäinen työtön historioitsija,
joka ei koskaan saanut valmiiksi väitöskirjaansa kuningatar Kristiinasta, koska
hänen kontolleen jäi lasten- ja kodinhoito biologimiehen tehdessä uraa ja
tutkimusta pitkillä ulkomaankomennuksilla. Pitkä avioliitto on nyt kriisissä.
Työmatkalta palannut aviomies löysi kodistaan tuntemattomat vuokralaiset ja
vaimonsa kommuunista istumassa vieraan miehen sylissä.
Kati ei halua muuttaa takaisin kotiin, ja mies murjottaa.
Samaan aikaan Kati huomaa pitävänsä yhä enemmän työllisyyskurssilla
tapaamastaan Nallesta. Veri alkaa kiertää suonissa aivan kuten joskus ammoin
nuoruudessa! Eniten tilanne tuntuu kaivelevan Millaa, Katin ja Pertin aikuista
poliisiharjoittelijatytärtä, joka purkaa estoitta tunteitaan aiheuttaen
kiusallisia tilanteita ja mielipahaa.
Katin tunne- ja perhekuvioita käsitellään Ahneessa
paljon, kuten leppoisan cosy mystery -tyyppisen dekkarin tyyliin kuuluukin. Mutta
kyllä siinä tapahtuu myös murha (itse asiassa parikin!) ja koko joukko muita
rikoksia, jotka lopulta kietoutuvat siististi yhteen. Kirja alkaakin hyytävällä
kohtauksella, jossa kaksi aamulenkkeilijää löytää nuoren naisen kuoliaaksi
puukotetun ruumiin Kuuvuoren kuntoportailta.
Milla päätyy harjoittelussaan mukaan Kuuvuoren tapauksen
tutkintaan, vaikka hänet sen lisäksi sysätään avustamaan Turkuun liittyvän
vakuutuspetossarjan selvittelyssä. Milla osoittautuu jälleen hoksaavaiseksi
poliisiksi, mutta Katinkin tutkijantaitoja tarvitaan loppuratkaisuun
pääsemiseksi.
Kati törmää kummallisiin arvoesineiden katoamisiin, kun hän
aloittaa vapaaehtoistyöt vanhusten palveluasunnoissa. Hukkaavatko
huonomuistiset vanhukset itse tavaroitaan, joita hoitohenkilökunta ei ehdi
pitää silmällä, vai liittyykö viattomilta vaikuttaviin tapauksiin sittenkin
joku ulkopuolinen? Palvelutaloissa kun tuntuu erilaista väkeä lappavan kuin
parhaassakin hollituvassa. Tämäkin juonilinjan yhdistyy lopulta Kuuvuoren
puukotukseen, jonka ratkaisemiseen antaa korvaamattoman apunsa myös
sympaattinen Kullannuppu-suomenhevonen.
Ehdottomia vahvuuksia Ahneessa (ja Joessa) ovat kauniisti
kuvatut Turun maisemat, kadut ja rakennukset. Kun paikat ovat edes hitusen
tuttuja, pystyy mielikuvissaan liikkumaan henkilöiden kantapäillä keskellä upeaa
kaupunkia. Pidän kovasti myös siitä, että dekkarisarjan päähenkilö on mitä
epätodennäköisin eli yli viisikymppinen työtön nainen. Ja kuten sanottu, rikosjuonetkin
on punottu oikein näppärästi.
Kati on kuten kuka tahansa ihminen, eli hänessä on myös ärsyttäviä piirteitä. Itse
väsyin hänen hanakkuuteensa kommentoida kaikissa mahdollisissa yhteyksissä ympäristönäkökulmaa.
Onko pakko joka suupalasta kertoa, että se on vegaaninen tai miksi se ei nyt tällä
kertaa ole mutta ensi kerralla kyllä taas varmasti?
Tunnustan harpponeeni yli lähes koko luvun, jossa Kati ja
muutama muu henkilö piipahti Helsingissä mielenosoituksessa. En siedä tunnetta,
että minua aletaan sormi pystyssä opettaa. Sellainen olo tässä kohdassa valitettavasti
tuli, ja tähän olisin kustannustoimitusta kaipaillut. (Enkä nyt suinkaan
tarkoita, etteivätkö ympäristökysymykset ja ilmastonmuutos olisi kiinnostavia
ja tärkeitä aiheita.)
Mutta näistä kitinöistäni huolimatta kokonaisuutena Ahne
toimii oikein hyvin. Mielihyvin palaan Katin ja Millan matkassa Turkuun, jos
sellainen mahdollisuus tulee.
Eeva Kiviniemi: Ahne
Omakustanne, BoD, 2021. 268 s.
Arvostelukappale.
Juoneen liittyy myös omintakeinen jo aikaa sitten edesmennyt taiteilija Sally
Schnitt tai ainakin hänen maalaamansa taulut. Taiteilija on fiktiivinen, mutta
hänen tarinansa perustuu osittain taiteilija Meri Genetzin elämään. Tämä on
erittäin mielenkiintoista, sillä luettuani Sanna Ryynäsen kirjoittaman Meri
Genetz - Levoton sielu -elämäkerran, sain tietää, että olen (erittäin)
kaukaista sukua Genetzille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti