Katja Kärki: Eeled

 

Äiti.
Se tunne on jotain, joka repii sydämestä,
 se oli alkumetsän hämäränjuurista irronnutta hiekkaa.
Se oli itsestään selvää, tunturipuron kirkasta.

Pidin kovasti kaksi vuotta sitten ilmestyneestä Katja Kärjen esikoisromaanista Jumalan huone (Bazar, 2019). Kärki kuvaa siinä pohjoiskarjalaista sukua kolmen eri sukupolven naisen kautta ja äänellä. Kuvioon kuuluvat paitsi sodan raskaat varjot myös ahdas lestadiolainen elinpiiri, jonka puristuksissa naiset kukin tavallaan kamppailevat.

Kärjen toisinkoisessa Eeledissä on paljon samoja aineksia kuin esikoisessakin. Edelleen Kärki kirjoittaa tarinansa nimenomaan naisten näkökulmasta. Vaikka mukana on jälleen mielenkiintoisia miehiäkin, he jäävät lopulta sivuosaan siitä huolimatta, että heidän teoillaan ja valinnoillaan on merkittäviä, jopa ratkaisevia, seurauksia kuvattujen naisten elämissä. Naiset ovat myös vahvasti osa naissukupolvien ketjua ja heihin kohdistuu odotuksia, joiden ristipaineissa he joutuvat kamppailemaan.

Eeled on kuitenkin hyvin erilainen romaani kuin Jumalan huone, eikä niiden keskinäiselle vertailulle kannata sen enempää antaa tilaa.

Eeledin nimihenkilö on satoja vuosia sitten elänyt saamelaisnainen, jonka tarina kulkee kirjassa lomittain nykyajan tarinan kanssa. Mikä yhteys lopulta on Eeledin ja päähenkilö Kristiinan välillä, jää osin tulkinnanvaraiseksi ja tuo teokseen pikkiriikkisen hippusen maagista realismia, kuin taikapölyä.

Varsinaisen päätarinan minäkertoja on Kristiina, joka on saapunut Tukholman liepeillä sijaitsevan entisen kotinsa pihaan aikuisen tyttärensä Vanessan kanssa. Tytär on halunnut nähdä paikan, jossa on viettänyt varhaisimman lapsuutensa. Paluu Auringontalon umpeen kasvaneeseen pihaan laukaisee kipeiden mutta myös monien hyvien muistojen vyöryn Kristiinan mielessä. Niihin muistoihin kirjassa sukelletaan, ja lukija saa koota paloista Kristiinan elämäntarinan kuin kiehtovan palapelin. Taustalla ovat Kristiinan äidin ja isovanhempienkin tarinat, joiden arvoitukset nekin aukenevat vähitellen.

Kristiina on määrätietoisen yksinhuoltajaäidin tytär, joka on nuorena päätynyt opiskelemaan ruotsin opettajaksi Tukholmaan. Hän kohtaa komean rastatukkaisen capoeiraa harrastavan Torvaldin ja päätyy tämän ystävien mukana Brasilian-matkalle. Siellä on myös ruotsalainen Bambi, kaunis solakkajalkainen nainen, joka tuntuu vähät välittävän häntä katseellaan kuumasti palvovasta Torvaldista mutta joka suutelee Kristiinaa öisellä rannalla. Lopulta tämä kolmikko asettuu asuttamaan Torvaldin omistamaa keltaista, hiljalleen rapistuvaa tukholmalaistaloa ja sitä ympäröivää hedelmällistä puutarhaa.

Ennakkokappaleen takakansi on otsikoitu sanaparilla ’Rakastavia naisia’. Rakkaudesta, sen monisyisyydestä ja vaikeudesta romaanissa onkin pitkälti kyse. Jo Kristiinan ja Torvaldin sekä Bambin muodostama kolmio on kiinnostava, ja Kärki avaa asetelmaa vähitellen yhä uusia kipupisteitä avaten. Kuvio toistuu hieman eri asennoissa niin Kristiinan perheen lähihistoriassa kuin Eeledin tarinassakin.

Mutta ennen kaikkea Kärki porautuu henkilöidensä kautta äitiyden syövereihin. Millaista on tulla äidiksi? Millaista on pelätä lapsen menettämistä? Millaista on menettää lapsensa? Miten eri tavoin voi päätyä tilanteeseen, jossa paras ratkaisu (tai ainoa?) on omasta lapsesta luopuminen?

Pidin siis kovasti Katja Kärjen esikoisromaanista, eikä Eeled ollut sen rinnalla ainakaan vähemmän nautinnollinen lukukokemus. Alku on ehkä hieman turhankin moniaalle hajoava, mutta kunhan malttaa parikymmentä sivua mielensä, onkin jo tarinoiden lumoamana ahmimassa kirjaa – kuulin jälleen romaanin seireenin lailla kutsuvan minua sohvannurkkaan.

Huomasin nauttivani erityisesti Kristiinan, Bambin ja Torvaldin boheemin arjen kuvauksesta. Eeledin osuuksissa ja Kristiinan lapsuusmuistoissa kuvataan myös pohjoista luontoa intohimoisesti.

Katja Kärki: Eeled
Bazar 2021. 364 s.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

Ennakkokappale.