Riitta Konttinen: Aino Sibelius

 

Kaikki mahdollinen, mitä on voinut edes kuvitella haluavansa tietää Aino Sibeliuksesta, hänen elämästään ja läheisistään. Niin voisi kuvailla Riitta Konttisen elämäkertateosta, joka on nimetty ytimekkäästi kohteensa mukaan Aino Sibelius. Konttinen todella tyhjentää aiheestaan kaiken mahdollisen. Ainakaan minulle ei enää jäänyt mitään kysyttävää mielen pohjalle kaihertamaan tämän muhkean teoksen luettuani.

Paljon jo ainakin kuvittelin tietäväni ennestäänkin. Olen joskus muinaisessa nuoruudessani lukenut Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaanin (ja sen voisin kyllä lukea uudelleenkin) sekä Juhanin Ahon Yksin-pienoisromaanin (tai Yksinin, kuten sitä Konttisen mukaan lähipiirissä taivutettiin!), käynyt katsomassa Timo Koivusalon elokuvan Sibelius, vieraillut useampaan kertaan Ainolassa, lukenut Sibelius-aiheisia kirjoja ja käynyt tutustumassa museoiden näyttelyihin (joista ehkä lopulta mielenkiintoisin oli Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius -näyttely vuonna 2015). Ja ennen kaikkea, olen lukenut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, jonka toisessa osassa Lapsenpiika Ida on nuorten Sibeliusten perheessä palveluksessa.

Kiinnostuin Konttisen teoksesta jo sen ilmestymisvaiheessa vuonna 2019, varasin sen kirjastosta ja sainkin melko tuoreeltaan lainaan. Mutta tunnustettava on, että en ehtinyt kuukauden laina-aikana edes avata massiivista kirjaa ja jouduin nolona palauttamaan sen lukemattomana. Niinpä ilahduin kovasti, kun vuonna 2020 ammattijärjestömme OAJ antoi jäsenilleen kesälahjaksi kirjan vain nimellisiä postikuluja vastaan. Konttisen Aino Sibelius oli onnekseni valittavien kirjojen joukossa, joten päätös oli helppo.

Lopullinen sysäys viimeinkin tarttua tähän massiiviseen teokseen (kirja painaa yli 1200 grammaa!) tuli, kun luin Hanna-Reetta Schreckin teoksen Säkenöivät ja oikukkaat, jonka kuuden esitellyn Suomen kultakaudella vaikuttaneen kiinnostavan naisen joukkoon Schreck on valinnut myös Aino Järnefeltin eli Aino Sibeliuksen. Hieman kummastelin valintaa, sillä Schreck ei voinut omassa kirjassaan kuin hieman raapaista Aino Sibeliuksen elämäntyön pintaa. Mutta toki Aino Sibelius on vaikuttava nainen, yksi vaikuttavimmista, joten sen puoleen en valintaa hämmästele. Mutta Schreckin raapaisu siis toimi oivallisena sysäyksenä. Kaivoin Konttisen teoksen esille kaapin uumenista ja luin sen parissa päivässä miltei ahmimalla.

Miltei 450-sivuisessa käsittelyosuudessa Konttinen todella ruotii kaiken mahdollisen Aino Sibeliuksen elämästä. Perusteellisuus on pääasiassa lukijalle iloksi, vaikka joissain kohdissa olikin hieman toisteisuutta. Kirjassa on myös runsas kuvitus, niin maalauksia kuin valokuviakin eri lähteistä. Kuvat on valittu huolella, ja ne tukevat tekstiä hyvin. Teos on myös laadukas ja kaunis esine, jonka mielelläni pidän hyllyssäni.

Järnefeltin perheen värikkäät vaiheet ovat verrattoman mielenkiintoisia, ja Konttinen kertookin paljon Ainon vanhemmista ja sisaruksista. Perhe oli myös hyvin kiinteä ja sen jäsenet keskenään läheisiä, joten ratkaisu on senkin puoleen hyvin perusteltu. Samoin Aino ja Jean Sibeliuksen lasten vaiheet kerrotaan tarkasti. Sama kiinteä yhteys jatkui Sibeliusten perhe-elämässä. Aino Sibelius piti tiiviisti yhteyttä lapsiinsa ja heidän lapsiinsa aina kuolemaansa saakka.

Konttisen ansiosta Aino Sibeliuksen merkitys Jean Sibeliuksen sävellystyön merkittävänä mahdollistajana ja tukijana nousee esille ehkä uudellakin tavalla. Konttinen ei myöskään arkaile paljastaa myyttiseen asemaan nostetun säveltäjän henkilöstä puolia, joista tämä itse ei välttämättä olisi kovin ylpeä. Jean Sibelius tosin ei koskaan kieltänyt vaimonsa arvoa työlleen ja elämälleen, päinvastoin.

Itselleni mielenkiintoisimpia yksityiskohtia olivat Järnefeltin suvun linkit Lohjalle. Sekä Aino Sibeliuksen äiti Elisabeth Järnefelt että hänen kirjailijaveljensä Arvid Järnefelt ostivat Vieremä- ja Rantala-nimiset tilat Virkkalasta voidakseen toteuttaa käytännössä tolstoilaista vakaumustaan. Talot eivät enää ole olemassa, mutta niiden lähellä sijaitsee Arvid Järnefeltille pystytetty muistomerkki. Lähellä toimii myös Vieremän päiväkoti, joka on mahdollisesti nimetty Elisabeth Järnefeltin omistaman talon mukaan. Tästä minulla ei ole varmaa tietoa.

Arvid Järnefeltin muistomerkki.

Myös Sibeliukset vierailivat ja oleskelivat useaan otteeseen Virkkalassa sukulaisten luona, Aino ja lapset varsinkin, mutta myös Jean. Puutarhanhoito oli Aino Sibeliukselle paitsi perheen ruokkimisen kannalta tärkeä myös todellinen intohimo, jonka hän jakoi äitinsä ja monen ystävänsä kanssa. Konttinen katsoo, että puutarha oli Ainolle myös tärkeä itseilmaisun muoto.

Aino Sibelius eli hyvin vanhaksi (1871–1969), joten hänen elämäkertansa kattaa myös hurjan määrän Suomen historiaa. Hänen aikuiselämäänsä mahtuivat niin sortovuodet, kaksi maailmansotaa, Suomen itsenäistyminen, kansalaissota ja monet muut merkittävät ajanjaksot ja tapahtumat. Henkilökohtaiseen elämään mahtui ylä- ja alamäkiä, iloa ja surua, menestystä ja menetyksiä. Konttisen kuvaama Aino Sibelius oli ulkoisesti hento ja hauraskin, mutta henkisesti hän oli sitkeä ja vahva, sukurasitteena saamastaan masennustaipumuksestaan huolimatta.

Huomasin uppoutuvani Aino Sibeliukseen kuin hyvään romaaniin, niin vetävästi ja sujuvasti Konttinen kirjoittaa ja niin kiinnostava hänen aiheensa jälleen kerran on. Järvenpään taiteilijayhteisö alkaa myös tuntua kovin tutulta, kuin ystävien joukolta.

Riitta Konttinen: Aino Sibelius
Siltala 2019. 462 s.

Lahja.