Ruth Hogan: Lauluja variksille

 

Joulukuussa 2019 sain luettavakseni ennakkokappaleen brittikirjailija Ruth Hoganin hyvän mielen romaanista Kadonneiden tavaroiden vartijasta, ja yllätykseksi itselleni viihdyin sen parissa erinomaisesti. Mitään suurta jälkeä tämä lempeätunnelmainen romanttinen teos ei mieleeni jättänyt, mutta positiivista jälkimakua kuitenkin sen verran, että ilahduin saadessani Hoganin seuraavasta suomennoksesta Lauluja varikselle arvostelukappaleen.

Ulkonäöltään Lauluja variksille on yhtä ruusuisen hempeä kuin edeltäjänsäkin, mutta itse tarinassa on koko joukko tummempia aineksia. Toki paljon tuttuakin on mukana, kuten runsasta teenjuontia. Britit totta tosiaan juovat teetä lääkkeeksi tilanteessa kuin tilanteessa!

Romaanin minäkertoja Masha on menettänyt poikansa Gabrielin tapaturmaisesti, kun tämä on ollut vasta puolitoistavuotias. Kaksitoista vuotta myöhemmin Masha alkaa vähitellen havahtua tosiasiaan, että on takertunut suruunsa tukahduttavalla sinnikkyydellä. Kaikki hänen läheisensä, niin vanhemmat kuin rakkaat uskolliset ystävätkin, ovat vuodesta toiseen joutuneet varomaan jokaista sanaansa hänen lähellään ja seuraamaan voimattomina hänen koteloitumistaan kipeiden muistojen ympärille. Maauimalassa hän harjoittelee ’hukkumista’ altaan syvässä päässä.

Mashan rakkain harrastus on käydä tervehtimässä läheisen viktoriaanisen hautausmaan lapsivainajia koiransa Haizumin kanssa. Hautausmaa vaiteliaine asukkaineen on tullut Mashalle niin tutuksi, että hän on päättänyt hakeutua hautausmaaoppaaksi. Siksi romaanissa on yllättävän paljon mielenkiintoista tietoa entisaikojen hautaus- ja surutavoista.

Hautausmaalla Masha tutustuu myös Sallyksi nimeämäänsä eksentriseen vanhaan naiseen, joka ruokkii päivittäin hautausmaan variksia ja laulaa niille ooppera-aarioita. Sally myös estoitta tanssii sille päälle sattuessaan punaisine kenkineen tai nukahtaa hautausmaan vanhimman osan heinikkoon, jos niikseen tulee. Sallyn punaiset tanssikengät ovat päätyneet myös kirjan suomennoksen kanteen.

Mashan hitaan toipumisen ja vähittäisen elämänilon palautumisprosessin rinnalla seurataan Alice-nimisen yksinhuoltajaäidin ja tämän murrosikäisen Mattie-pojan pienen perheen elämää, jota alkaa vähitellen yhä synkemmin varjostaa vakava sairaus. Mattie rakastaa äitiään kovasti, mutta ei voi enää sietää tämän ylihuolehtivaa käytöstä. Kun äiti sitten sairastuu, Mattie on itsekin huolesta sairas. Myös Alice on huolissaan. Miten Mattien käy, jos hän kuolee?

Lauluja variksille koetteli alussa kärsivällisyyttäni. Tuntui, että romaanissa ei ole oikeastaan mitään juonta. Alicen ja Mattien osuudet vaikuttivat täysin irrallisilta, ja pitkään odotin Mashan ja Alicen polkujen risteävän jossain vaiheessa, saihan Masha kirjavan joukon uusia ystäviä, jotka auttoivat häntä toipumisessa ja oman surunsa käsittelyssä. Kirjailijalla on kuitenkin ollut toisenlainen ajatus mielessään. Vähitellen aloin aavistella, mikä se olisi. Kyllä romaanissa siis sittenkin on juoni, ja varsin hyväkin, vaikka käsittelytapa ei aivan omintani olekaan.

Kuten sanottu, tällaiset hyvän mielen romanttissävyiset ja leppoisat romaanit eivät varsinaisesti ole ihan ominta luettavaani, mutta viihdyin jälleen Hoganin kutoman tarinan parissa yllättävän hyvin. Kerronta on kepeää ja lempeän huumorin höystämää, pikkuisen ironistakin, mutta mukana on myös tummia, jopa synkkiä teemoja. Kuolema, menetykset ja tuska ovat Lauluja variksille -romaanin loimilankoja, mutta kuteina ovat toivo, elämänilo, ystävyys ja rakkaus.

Ruth Hogan: Lauluja variksille (The Wisdom of Sally Red Shoes)
Suom. Susanna Tuomi-Giddings.
Kansi Laura Noponen.
Bazar 2020. 367 s.
Äänikirjan lukija Johanna Kokko, kesto 9 h 58 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.