Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä & Itsepä tilasit & Kuin tilauksesta

 

Askaroin päivätyössäni erilaisten työelämän kiemuroiden ja ongelmien parissa. Jonkin verran lueskelen siihen liittyvää tietokirjallisuuttakin, jonka asiasisällön tuhtius oman kokemukseni mukaan vaihtelee melkoisesti. Osa kirjoista on kirjoitettu selvästi tekijän omien huonojen työelämäkokemusten aiheuttamien traumojen purkamiseksi tai innoittamina, mitkä tietysti sekin ovat ihan hyviä lähtökohtia kirjan kirjoittamiselle. Toisissa taas on paljonkin tiukkaa tutkimustietoa kokemusperäisen tiedon rinnalla.

Välillä eteen osuu myös työelämän miinakenttiä enemmän tai vähemmän sivuavia kaunokirjallisia teoksia. Omasta työvinkkelistäni katsoen voisi kuvitella, että teemaa pyöriteltäisiin fiktiivisissä romaaneissa enemmänkin, mutta ainakaan omalle lukulistalleni ei viime aikoina ole kovin runsaasti sellaisia päätynyt.

Tunnustan vähän epäröineeni tarttumista Maija Kajannon markkinointi- ja viestintäalan ammattilaisesta Titta Jokisalosta kertovaan romaanitrilogiaan. Mitä yhteistä meillä voisi minua parikymmentä vuotta nuoremman helsinkiläisen projektipäällikön kanssa olla?

Jaksaisinko lukea Titan pyristelystä hengästyttävässä oravanpyörässä ja hänen ihmissuhdekiemuroistaan, vaikka kirjasarjan olikin kehuttu olevan nopealukuista ja viihdyttävää luettavaa? Ettei vain olisi liian kevyttä ja heppoista, ällöromanttista ja tekohumoristista?

Mittoja ja tilaustöitä -romaanissa tavataan siis päälle kolmikymppinen Titta, joka työskentelee helsinkiläisessä mainostoimisto Illuusiossa markkinointipäällikkönä. Titta on kotoisin Mikkelistä, mutta on lukemattomien muiden tapaan aikanaan muuttanut opiskelujen ja työn takia Helsinkiin. Nyt hän asuu kalliolaisyksiössään ja seurustelee Markuksen kanssa, joskaan ei kovin intensiivisesti.

Työ nielee yhä enemmän Titan aikaa, eivätkä vaativat ja hankalat asiakkaat tunne armoa sen paremmin kuin firman toimitusjohtajakaan. Mainos- ja markkinointialalla nyt vain kuuluu antaa aina kaikkensa ja mieluiten vähän enemmänkin.

Alusta saakka on selvää, että ennemmin tai myöhemmin Titan kuppi menee nurin. Hänen on tehtävä koko joukko päätöksiä ja muutoksia elämässään. Mutta miten ja millaisia, sitä lähdetään tarinassa seuraamaan.

Samaan aikaan kun Titan työuupumus alkaa näyttää ensioireitaan, äiti ja täti löytävät Titan isovanhempien rakentamasta Porkkalanniemen torpasta vesivahingon. Vuokralaiset ovat tehneet torpalla ikäviä muutoksia, ja nyt pitäisi suvun naisten ratkaista kiinteistön kohtalo.

Kuulostaa huonolta idealta ryhtyä projektipäälliköimään remonttia, kun on muutenkin kädet täynnä työtä, mutta sen päätöksen Titta kuitenkin tekee. Käytännön toteutusta tulee tekemään lähistöllä kuin taivaan lahjana vapaana ollut sähkömies Mika, jolla ei myöskään tunnu olevan muuta elämää kuin työ. Ainakin sellaisia työpäiviä ja -viikkoja remonttireiska Titan raksalla tekee.

Lukijalle on aika selvää, miten tämä kuvio tulee etenemään, mutta se ei haittaa. Loppuratkaisuihin päästään, kunhan koko joukko odotettuja mutta myös mukavan yllättäviä juonenkäänteitä on lukijaa tyydyttävästi selvitetty.

Sarjan kakkososassa Itsepä tilasit tavataan Titta pari vuotta myöhemmin. Työkuviot kääntyivät aloitusosassa lopulta parempaan asentoon, ja Titta on ollut tyytyväinen uudessa määräaikaisessa työpaikassaan. Ikävä käänne on kuitenkin jo tapahtunut yrityskauppojen muodossa. Entinen ketterä yritys on kadonnut suuren ja ankean byrokraattiselta vaikuttavan yhtiön syövereihin.

Erinäisten muutosten jälkeen Titta huomaa, ettei enää nauti työstään tippaakaan. Mutta torpan lainat ovat isot, joten työpaikasta on pidettävä kiinni. Parhaassa tapauksessa pitäisi päästä vakituiseen työsuhteeseen. Sitten Titta tajuaa, ettei olekaan kärsinyt pitkittyneestä syysflunssasta vaan väsymykseen ja muihin oireisiin on olemassa aivan muu syy…

Titan ja Mikan valmistautuminen edessä olevaan vauva-arkeen on kuvattu aivan mahtavasti. Tuskanhiki otsalla kiittelin mielessäni moneen otteeseen, että omien lasteni syntymän aikoihin ei vielä ollut nykyisen kaltaista internetiä ja somemaailmaa! Saimme lastenvaunut ystäviltämme ja ostimme rattaat sanomalehti-ilmoituksen perusteella käytettyinä. Mitäköhän Facebookin lastenvaunufriikkiryhmässä olisi tästä sanottu?! Synnytysvalmennusryhmämme ei perustanut omaa WhatsApp-ryhmää, ja muutenkin oli joltisenkin verran pienemmät vanhemmuuden suorituspaineet kuin nykyään.

Odotusaika ei mene ihan putkeen muutenkaan, kuten arvata saattaa. Titta ei viihdy päsmäröivien besservissereiden dominoimassa mammaryhmässä, ja työpaikalla raskausuutinen aiheuttaa lähes välittömästi hänen muuttumisensa näkymättömäksi.

Kuin tilauksesta jatkaa Titan tarinaa taas runsaan vuoden päästä siitä, mihin edellisessä osassa päästiin. Tilanne on lukijalle pienoinen järkytys. Pimeä syksy painaa päälle ja Titta asuu Kirkkonummen torpallaan kahdestaan alle kaksivuotiaan Anni-tyttären kanssa. Mitä on tapahtunut? Kajanto pitää lukijan pitkään jännityksessä. Onko Mika kuollut? Onnettomuus? Sairaus? Onko Mika joutunut vankilaan tai muihin vaikeuksiin? Ovatko Titta ja Mika eronneet?

Asia selviää lopulta, ja syyt Titan vaikeaan tilanteeseen paljastuvat yksi kerrallaan. Vaativaa työtä tekevän yksinhuoltaja-arki on raadollista, väliin jopa infernaalista, mutta jostain syystä Titta päivittää Instaan aivan muunlaista informaatiota. Uusi työ järjestökentällä tuntuu taivaan lahjalta, kunnes hän alkaa aistia työpaikalla kummallisia värinöitä. Jokin on pielessä, mutta mikä? Aika syvissä vesissä mennään taas ennen kuin asiat alkavat pikkuhiljaa järjestyä, palaset loksahdella kohdilleen ja pahimmat solmut aueta.

Vetäisin Titta Jokisalo -trilogian melko nopealla tahdilla putkeen hybridinä, siis tilanteen mukaan vuoroin äänikirjana, vuoroin painettuna, koska jäin jo aloitusosassa koukkuun. Kajanto kirjoittaa sujuvasti ja turhia kikkailematta, joten sarja on nopealukuinen. Tyyli flirttailee niin sanotun chick litin kanssa olematta kuitenkaan aivan niin kepeää kuin millaiseksi chic lit yleensä mielletään. Kajantokin kyllä kärjistää, liioittelee ja tyypittelee, mutta ei liikaa.

Osansa lempeästä irvailusta saavat monenlaiset ajan ilmiöt alkaen ruokafanatismista Facebookin lasten merkkivaatteisiin keskittyneisiin kirppisryhmiin asti. Titta on varsin inhimillinen päähenkilö, joka myös sortuu monenlaisiin myöhemmin ei niin fiksuiksi osoittautuviin toimintamalleihin ja ratkaisuihin. Hän muuttaa pois Helsingistä, mutta maalle muuttaminen ei ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu. Tästä ehdottomasti iso peukku Kajannolle!

Työelämästä sarja antaa aika karun kuvan. Toki näkökulma on suppeahko, vaikka Titta ehtii työskennellä useammassakin firmassa markkinointi- ja viestintätehtävissä. Vaatimukset ovat kovia ellei jopa kohtuuttomia, ja muutosvauhti kiihtyy. Työntekijöiltä edellytetään paitsi timantinkovaa osaamista ja ammattitaitoa myös joustavuutta sekä jatkuvaa venymistä.

Kovin moni tuntuu bisnesmaailmassa hyväksyvän ajatuksen, että työn on aina oltava ensimmäisenä. Jos ei ole siihen valmis, on syytä katsella itselleen jotain muuta työtä joltain toiselta alalta. Harmillista kyllä Titta ei missään vaiheessa päätynyt viestimään julkiselle puolelle.

Vaikka Titan elämä on monin tavoin rankkaa, ovat romaanit kuitenkin hyvin lohdullisia. Asiat järjestyvät aina lopulta, milloin mitenkin, mutta joka tapauksessa. Titan on vain opittava kantapään kautta monia asioita, kuten se, että apua voi ja jopa pitää pyytää. Yksin ei tarvitse selvitä!

Lisäksi myös parisuhteessa kannattaa sanoa, mitä ajattelee ja haluaa. Läheisinkään ihminen ei yleensä ole ajatustenlukija. Itsekään ei kannattaisi lähteä olettamaan, mitä toinen tai muut asioista ajattelevat saati tuntevat. Opit vaikuttavat itsestäänselvyyksiltä, mutta onko niitä helppo noudattaa? Ei ainakaan excelöintiin mieltyneen Titan. Eikä minunkaan.

Oliko liian kevyttä ja heppoista, ällöromanttista ja tekohumoristista? Ei ollut. Kevyttä, mutta ei liian kepeää saati heppoista. Kirjailija tietää, mistä kirjoittaa, selvästikin. Romantiikka on ennemminkin arkista rakkautta, vaikka kirjoissa rakastutaan ja ollaan välillä vähän sydän karrella. Eikä ole tekohumoristista väkisinnaurattamistakaan, vaan tosiaan lempeää ironiaa, satunnaisia arkisia kommelluksia ja jopa suruja. Mutta ihan pikkuisen on jännitystäkin. 

Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä
Myllylahti 2019. 280 s.
Äänikirjan lukija Susanna Hyvärinen, kesto 8 h 2 min.

Maija Kajanto: Itsepä tilasit
Myllylahti 2020. 296 s.
Äänikirjan lukija Kati Tamminen, kesto 7 h 21 min.

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta
Myllylahti 2021. 314 s.
Äänikirjan lukija Susanna Hyvärinen, kesto 9 h 16 min.

Painetut kirjat kustantajalta, äänikirjat BookBeat.